Suomalaisten kotiuttaminen vei huomion takaisin siihen, mistä al-Holia koskeva kiista alkoi – saako virkamies kieltäytyä ministerin ohjeistuksesta? - Politiikka | HS.fi

Suomalaisten kotiuttaminen vei huomion takaisin siihen, mistä al-Holia koskeva kiista alkoi – saako virkamies kieltäytyä ministerin ohjeistuksesta?

Yksinkertaista vastausta siihen, miten al-Holin suomalaisten suhteen pitäisi toimia, ei ole.

Ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuominen ajautui kiistaan al-Holin kotiutuksista ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) kanssa.­

23.12.2020 2:00 | Päivitetty 23.12.2020 15:13

Syyrian al-Holin leirin suomalaisia koskevissa asioissa on tapahtunut viime viikkoina paljon.

Joulukuun alkupuolella eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toimineen laittomasti ja moitittavasti linjatessaan konsulipäällikkö Pasi Tuomisen siirrosta. Ministerisyytekynnys ei ylittynyt.

Keskustelu siirtyi nopeasti vihreiden viestinnälliseen sähläämiseen, hallituksen sisäiseen poliittiseen kipuiluun, perustuslakivaliokunnan toimintaan ja muihin seikkoihin.

Viime viikolla Suomen valtio kotiutti leiriltä kaksi aikuista naista ja kuusi lasta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun valtio kotiuttaa Isisin kalifaatin alueella asuneita aikuisia. Heidät piti tuoda lasten mukana jo siksi, että kurdihallinto ei anna hajottaa perheitä.

Se jälkeen on kuultu perusteluja sekä kotiuttamisen puolesta että sitä vastaan.

Kotiuttamisoperaatio palautti mieleen, mistä al-Holia koskeva kiista oikeastaan alkoi. Mitä tästä vuoden ajan kyteneestä riidasta lopulta pitäisi ajatella?

Viime vuoden syksyllä Haavisto linjasi, että Tuominen siirretään pois konsulipäällikön virasta. Perusteena oli luottamuspula, joka syntyi siitä, että Tuominen ei edistänyt al-Holin kotiutustoimia Haaviston toivomalla tavalla.

Korkean virkamiehen siirtäminen syrjään näkemyserojen takia ei ole ennenkuulumatonta, mutta hyvin poikkeuksellista se on. Poliisille ulkoministeriön valtiosihteeri ja kansliapäällikkö Matti Anttonen kuvasi Haaviston päätöstä ”pienoiseksi šokiksi”, kertoi olleensa ”hyvin yllättynyt” ja sanoi, että se ”tuntui tosi epätodelliselta”.

Haavisto otti ison poliittisen riskin. Kuten eräs korkea virkamies kuvasi: ulkoministeri astui suoraan miinaan. Kyseisen virkamiehen mielestä ongelma olisi hoitunut vaatimalla Anttosta ratkaisemaan asia. On kansliapäällikön tehtävä johtaa ministeriön virkamiehiä. Siksi on hämmentävää, että niin kokenut poliitikko kuin Haavisto toimi näin.

Vaikuttaa siltä, että Tuomisen tapauksessa Haaviston hermo petti, eikä kukaan kyennyt kääntämään hänen päätään. Siitä huolimatta, että ministeriön johtavat virkamiehet pitkittivät asiaa ja tarkistivat erikseen, haluaako Haavisto oikeasti siirtää Tuomisen pois virastaan.

Tämä voi tulla yllätyksenä niille, joiden kuva Haavistosta on sopuisa rauhanvälittäjä. Haavistoa tuntevat kuvaavat häntä kuitenkin vaativaksi ja kärsimättömäksi, jos asiat eivät etene hänen tahtonsa mukaan.

Tapahtuneen perusteella Haavisto, joka on omimmillaan kansainvälisen diplomatian kiemuroissa, näki itsensä jollain tapaa päivänpolitiikan yläpuolella. Muuten on vaikea ymmärtää, miten ulkoministeri toimi varomattomasti niin tulenarassa asiassa kuin al-Holin suomalaiset.

Suomen kotiuttamisoperaatiot auttavat toisaalta myös ymmärtämään, mistä Haaviston turhautuminen kumpusi. Sunnuntain operaation lisäksi Suomi kotiutti viime joulukuussa kaksi orpoa.

Operaatiot ja niihin liittyvä valmistelu ovat edenneet juuri kuten Haavisto viime vuonna vaati. Tuolloin konsulipäällikkö Tuominen ja pari muuta konsuliosaston virkamiestä vastustivat toimia.

Vastustukselle esitettiin useita perusteluja. Yksi niistä oli se, että Syyrian alueelle oli ulkoministeriön turvayksikön ja suojelupoliisin arvion pohjalta liian vaarallista matkustaa.

Haaviston kanslian mielestä alueelle oli mahdollista mennä, koska siellä olivat käyneet kansainväliset järjestöt, muiden maiden delegaatiot sekä esimerkiksi suomalainen entinen diplomaatti Ilkka Uusitalo yhdessä hollantilaisen rauhanvälitystoimijan kanssa. Alueella kävi myös esimerkiksi toimittajia.

Tässä vaiheessa kyse ei ollut konkreettisesta kotiuttamisesta, vaan valmistelevista toimista, esimerkiksi kurdihallinnon tapaamisesta ja leirillä olevien henkilöllisyyksien selvittämisestä. Haavisto tosin painotti, että orpolasten suhteen tulisi olla valmius toimia nopeastikin.

Tuominen esitti, että Suomi ei voi toimia konsulipalvelulain mukaisesti, ja kotiuttamistoimien vieminen loppuunsa johtaisi lainvastaisuuksiin.

Tuomisen mielestä tarvittaisiin hallituksen tai ministerin poliittinen päätös.

Sähköpostissa Tuominen kertoi pitävänsä ongelmana, että ”ministerin kanslia vyöryttää tämän hoidettavaksi konsulipalvelulain mukaisesti ja lähtökohtaisesti niin, että avustamme vain lapsia”. Tuomisen mukaan ”tällaisen päätöksen tekeminen virkamiestyönä on sellainen päätös, että sen tekijän on syytä varautua siihen, että hän saa päätöksestään vankeustuomion”.

Väitettä lainvastaisuudesta on syytä tarkastella oikeuskansleri Tuomas Pöystin sekä eduskunnan perustuslakivaliokunnan linjausten valossa.

Ylin laillisuusvalvoja Pöysti ei ole nähnyt kotiuttamistoimissa suurempia oikeudellisia ongelmia. Hän on keskustellut asiasta myös kotiuttamisista vastaavan erityisedustajan Jussi Tannerin kanssa.

Video näyttää, kuinka Tanner kommentoi pelastettujen lasten radikalisoitumisen uhkaa:

Pöystin mukaan ulkoministeriö on toimivaltainen viranomainen ryhtymään kotiuttamisessa tarvittaviin toimenpiteisiin, muun muassa perustuslain ja lapsen oikeuksien yleissopimuksen määräysten toteuttamiseksi. Pöysti on myös todennut, että konsulipalvelulaki soveltuu kotiuttamiseen osittain.

Pöystin viestin voisi tiivistää seuraavasti: asian poikkeuksellisen hankaluuden takia viranomaisilla on suuri harkintavalta, mutta perus- ja ihmisoikeudet puoltavat sitä, että hallitus ainakin pyrkii kotiuttamaan lapset.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on puolestaan todennut, ettei Haavisto ole painostanut Tuomista. Valiokunnan mukaan ”ulkoministerille kuuluu päätösvalta siitä, lähetettiinkö ulkoministeriön virkamiehiä al-Holin leirille”. Koska asia ei kuulunut Tuomisen toimivaltaan, ei häntä asiassa olisi voinut edes painostaa.

Valiokunta otti kantaa myös Haaviston erityisavustajan lähettämään ohjeeseen valmistella toimintaohje pääministeri Antti Rinteen (sd) edellyttämiin hallituksen neuvotteluihin. Toimintaohje sisälsi useita kotiuttamisen valmisteluun liittyviä kohtia.

Valiokunnan mukaan Tuomista ei vaadittu toimimaan lainvastaisesti. Se katsoi, että ”konsulipalvelulain noudattaminen kuuluu keskeisesti konsulipäällikön virkavelvollisuuksiin”. Valiokunta myös totesi, että ulkoministeriön toimintalinjaus oli verraten yleisellä tasolla eikä siihen myöskään sisältynyt Tuomiseen kohdistuvaa velvoitetta ”toimia lainvastaisesti taikka valmistella tai tehdä lainvastainen päätös tai pidättyä lainmukaisesta päätöksenteosta”.

Tuomisen väite vankilaan joutumisesta vaikuttaa selvästi yliampuvalta.

Vaikka huoltajien ja lasten erottamiseen liittyi aitoja oikeudellisia huolia, toimintaohjeessa ei sanottu, että lähtökohtaisesti tavoitteena on avustaa vain lapsia. Siinä todettiin, että tavoite on avustaa ainakin lapsia. Lisäksi asiasta oli jo olemassa oikeuskanslerin näkemys.

Konsuliosaston virkamiesten esittämät huolet ovat kuitenkin sinänsä ymmärrettäviä. Eivätkä he olleet yksin: osa ulkoministeriön virkamiehistä oli heidän linjallaan, osa taas katsoi että lapset on pyrittävä kotiuttamaan poliittisesta päätöksestä riippumatta.

Leirillä olevien suomalaisten kotiuttaminen on tulenarka ja periaatteellisesti kauaskantoinen asia. Koko kiistan ytimessä on se, että lasten mukana täytyisi kotiuttaa Isisin kalifaatissa asuneita naisia, joita suojelupoliisi pitää turvallisuusuhkana.

On ymmärrettävää, että osa virkamiehistä toivoi selkeää kirjallista poliittista päätöstä ennen alueelle menoa.

Lasten tapaaminen tai alueelle meneminen lisää Suomen valtion vastuuta lapsista. Lapset ikään kuin tulevat Suomen toimivallan alle. Tällöin virkamiehiin kohdistuva velvoite kotiuttamiseen olisi kasvanut.

Tällaisesta poliittisesta päätöksestä ei ollut mustaa valkoisella ainakaan syyskuun kokouksessa, jossa Haaviston ja Tuomisen välirikko tapahtui. Sen sijaan lokakuun toimintaohje on jo varsin selkeä poliittinen linjaus.

Julkisesti hallitus ei halunnut linjata tai päättää. Periaatteellisesti merkittävää asiaa edistettiin sammutetuin lyhdyin, koska al-Hol-kysymys on etenkin keskustalle erittäin hankala.

Ei ole tavatonta, että virkamiehet tuovat esiin ongelmia poliitikkojen linjauksissa. Vastuullinen virkamies toimii juuri näin, eikä se tarkoita, että tarkoitusperät olisivat kyyniset. Virkamies myös vastaa perustuslain mukaan toimiensa lainmukaisuudesta. Hän ei saa toimia lainvastaisesti.

Ristiriitatilanteessa virkamies esittää tyypillisesti vaihtoehtoisia tapoja toimia. Jos virkamies kokee, että häntä vaaditaan toimimaan lainvastaisesti, hänen tulee yksilöidä ja perustella huolensa tarkasti. Jos ministeri edelleen näkee asian toisin, virkamies voi liputtaa asian oikeuskanslerille ja esimerkiksi tarjoutua siirtymään sivuun asian hoidosta. Mitään subjektiivista oikeutta virkamiehellä ei tähän ole.

Sen sijaan virkamies ei voi jäädä tehtäväänsä ja jarruttaa tai kieltäytyä edistämästä ministerin päättämää toimintalinjaa. Näin Suomen järjestelmä ei toimi. Demokraattisissa vaaleissa valitut poliitikot johtavat ministeriöitä.

Kysymys poliittisen vallan ja virkakoneiston välisestä suhteesta on yleisemminkin tärkeä. Se ei myöskään katso puoluekirjaa tai poliittista suuntausta.

Esimerkiksi perussuomalaiset asettuvat nyt virkamiehen toiminnan tueksi. Viime hallituskaudella asetelma oli päinvastainen, kun työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet nostivat julkisen haloon siitä, että perussuomalainen työministeri Jari Lindström halusi leikata kotouttamistoiminnan rahoitusta.

Vastaavia esimerkkejä poliitikkojen päättämän linjan ja virkakoneiston näkemysten välisistä jännitteistä riittää. Harva niistä ryöpsähtää julkisuuteen. Eikä yksikään sillä voimalla kuin al-Hol.

Vaikuttaa siltä, että Tuomisella on ollut kotiuttamistoimia kohtaan laajempaa vastustusta, joka ei palaudu vain yksittäisiin ongelmakohtiin tai päätöksenteon muotoseikkoihin.

Haavisto oli yrittänyt edistää haluamiaan kotiuttamistoimia kuukausien ajan. Asiat eivät edenneet. Tuominen ja muut konsuliosaston virkamiehet eivät vaikuta esittäneen juurikaan vaihtoehtoisia, riittäviä toimia.

Loputtomasti tällainen pattitilanne ei voi jatkua. Ministeri päättää toimintalinjasta, lain rajoissa.

Tuominen vaikuttaa ajatelleen, että ulkoministeri Haavistolla ei ollut oikeutta ajaa toimintalinjaa, josta oli sovittu pääministeri Rinteen kanssa, ja jonka laillinen perusta oli tarkistettu oikeuskanslerilta.

Sähköpostissa konsuliosaston toiselle virkamiehelle Antti Putkoselle Tuominen kirjoittaa seuraavasti: Omasta puolestani se, mistä olen huolissani on se, että ministeri sekaantuu lakisääteisten tehtävien hoitamiseen tavalla joka on oikeusvaltiossa täysin sopimatonta ja harkitsematonta. Tämä olisi ministerin eroamisperuste Ruotsissa. Onneksi kokemusta on Unkarista. Siellähän tämä on businessa-as-usual.

Sähköposti on lähetetty 25. lokakuuta 2019. Tässä vaiheessa Tuominen oli jo saanut Haaviston kanslialta poliittisen linjauksen. Lisäksi oli julkaistu oikeuskanslerin vastaus, jossa kotiuttamistoimien oikeusperustaa oli avattu. Oikeuskansleri oli myös jo kesäkuussa laatinut hallitukselle muistion.

Tuomisella on voinut olla perusteltuja huolia Haaviston valitsemasta toimintalinjasta. Oikeuskansleri ja perustuslakivaliokunta eivät kuitenkaan ole nähneet Haaviston vaatimissa kotiuttamistoimissa mitään lainvastaista. Erityisedustaja Tanner on edistänyt kotiuttamisoperaatiota viime vuodesta lähtien.

Tanneria on toki auttanut se, että pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus teki vuosi sitten julkisen paineen myötä poliittisen linjauksen ja sen myötä periaatepäätöksen lasten kotiuttamisesta.

Päätöksen merkityksestä kertoo se, että ilman sitä suojelupoliisi ja poliisihallitus eivät suostuneet avustamaan ulkoministeriön operaatiota alueella.

Siinä missä jotkut ovat väittäneet kotiuttamistoimia lainvastaisiksi ja umpipoliittisiksi, on viime päivinä näkynyt myös täysin päinvastaisia puheenvuoroja.

Sellaisia, että poliittiset linjaukset tai päätökset ovat al-Holin kotiuttamisten suhteen oikeastaan aika merkityksettömiä. Oikeusvaltiossa virkamiehet toimivat joka tapauksessa virkavastuulla lasten oikeuksien turvaamiseksi, ja piste.

Näin yksinkertainen asia ei tietenkään ole. Tätä voi havainnollistaa ajatusleikillä.

Kuvitellaan, että hallitus olisi linjannut, että yhtäkään leirillä ollutta naista ei kotiuteta Suomeen, vaikka se tarkoittaisi lasten jättämistä leirille. Näin on toimittu joissain Euroopan valtioissa.

Ajatteleeko joku, että tästä huolimatta ulkoministeriön virkamiehet olisivat pyrkineet kotiuttamaan leirillä olijoita?

Lasten oikeuksien yleissopimus velvoittaa Suomea. Mutta samalla tavalla se velvoittaa muitakin maita, myös niitä, jotka ovat päättäneet toimia toisin.

Toisaalta Pöystin ratkaisun valossa ei ole poissuljettua, että poliitikkoihin ja virkamiehiin olisi saattanut kohdistua oikeudellisia seuraamuksia, jos lasten kotiuttamisen suhteen olisi oltu selvästi liian passiivisia.

Voimakkaasti risteävät näkemykset osoittavat, miten monimutkainen juridinen ja poliittinen kysymys al-Holin suomalaisten kotiuttaminen on. Se kertoo myös osaltaan siitä, miksi asiasta on tullut tällainen ruutitynnyri.

Mitään yksiselitteistä vastausta siihen, miten al-Holin suomalaisten suhteen pitää toimia, ei ole.

Näin Haavisto kommentoi al-Holin-operaatiota 21. joulukuuta:

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat