Keskusta joutui pettymään: Hyvinvointialueet ovat saamassa vain vähän tehtäviä - Politiikka | HS.fi

Keskusta joutui pettymään: Hyvinvointialueet ovat saamassa vain vähän tehtäviä

Työryhmä esittää, että hyvinvointialueille eli maakunnille siirtyisi soten jälkeen vain ympäristöterveydenhuolto vuoden 2026 alusta. Keskusta jätti eriävän mielipiteen.

Uusille alueille siirtyisi ympäristöterveydenhuolto, joka muun muassa seuraa kunnissa talousveden laatua. Kuva Oulunsalosta, jossa vuonna 2018 oli ongelmia veden laadun kanssa.­

12.1. 16:57

Keskusta on jättänyt eriävän mielipiteen selvitykseen, jossa pohdittiin, mitä tehtäviä tuleville hyvinvointialueille eli maakunnille pitäisi siirtää.

Selvitystä teki parlamentaarinen eli kaikista puolueista koottu ryhmä. Ryhmä päätyi siihen, että alueille voisi siirtää vielä ympäristöterveydenhuollon vuoden 2026 alusta, mutta ei tässä vaiheessa muuta.

Hyvinvointialueet alkavat vastata vuoden 2023 alusta sosiaali- ja terveydenhuollosta ja pelastustoimesta, jos hallituksen eduskunnassa oleva sote-esitys menee läpi.

Keskusta on ajanut niin sanottuja monialaisia maakuntia. Ryhmässä istuneet keskustan kansanedustajat Petri Honkonen ja Markus Lohi kirjoittavat eriävässä mielipiteessä, että hyvinvointialueille olisi pitänyt siirtää vielä nykyisten maakuntaliittojen tehtävät sekä ely-keskusten aluekehittämiseen liittyviä tehtäviä.

Keskusta ei saanut tukea muilta puolueilta.

Honkosen mukaan hyvinvointialueiden tehtäväkenttä jää liian suppeaksi. Hänen mukaansa keskusta jatkaa monialaisten maakuntien ajamista, koska Suomeen tarvitaan vahvempi aluehallinto nykyistä nopeammassa tahdissa.

”Hallitusohjelmassa on sovittu, että mennään kohti monialaista maakuntaa. Emme me luovuta missään nimessä, koska koronakriisikin on osoittanut sen, että valtion poikittaista aluehallintoa tarvitaan”, Honkonen sanoo.

”Tarvitaan myös valtion viranomaisten läsnäoloa alueilla.”

Kansanedustaja Aki Lindénin (sd) johtama ryhmä jätti selvityksen tiistaina.

Hyvinvointialueiden lisätehtäväksi ehdotettu ympäristöterveydenhuolto tarkoittaa muun muassa terveydensuojelua, tupakkavalvontaa, eläinlääkintähuoltoa ja elintarvikevalvontaa. Terveydensuojelussa seurataan esimerkiksi talous- ja uimaveden laatua ja pyritään ehkäisemään ja poistamaan esimerkiksi julkisiin tiloihin liittyviä terveyshaittoja.

Ryhmä esitti harkittavaksi monialaisten maakuntien tehtävien laajentamisen jatkotarkastelua, kun toimintaympäristö muuttuu ja hyvinvointialueiden toiminta on vakiintunut. Silloin voisi katsoa esimerkiksi maakuntien liittojen nykyisiä tehtäviä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat