Moni tutkija pitää kotihoidon tukea äitien palkat ja uran tuhoavana ”naisansana”, nyt keskusta perustelee, miksi tuki pitää säilyttää – HS:n hakukone kertoo, miten tukea käytetään asuinalueellasi - Politiikka | HS.fi

Moni tutkija pitää kotihoidon tukea äitien palkat ja uran tuhoavana ”naisansana”, nyt keskusta perustelee, miksi tuki pitää säilyttää – HS:n hakukone kertoo, miten tukea käytetään asuinalueellasi

Suurin osa lapsiperheistä nostaa kotihoidon tukea ainakin jonkin aikaa. Tuen poistaminen parantaisi tutkijoiden arvioiden mukaan naisten asemaa työmarkkinoilla. Tuen poistuminen tällä hallituskaudella on kuitenkin epätodennäköistä, koska keskusta puolustaa sitä vimmatusti.

Arttu Kuivala viettää kahden kuukauden vanhempainvapaajaksoa lapsensa Pihla Kuivalan kanssa. Puolisonsa kanssa hän on miettinyt, että kotihoidontukea saatetaan käyttää vähän aikaa ennen kuin lapsi aloittaa päiväkodissa. ”Jos lapsi on yhdeksän kuukautta, kun vanhempainvapaa päättyy, se voi olla liian aikaista laittaa hoitoon.” Kuivalat ulkoilivat Oulun Hiukkavaarassa, jossa asuu suhteellisesti Suomen eniten kotihoidon tukea saavia.­

24.1. 2:00 | Päivitetty 24.1. 7:16

Naiset kotiin sitova ansa, valinnanvapautta korostavan perhepolitiikan symboli vai jotain siltä väliltä?

Näitä kysymyksiä on pyöritelty tammikuun alusta asti, kun HS uutisoi, että työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä aikoo ehdottaa kotihoidon tuen poistamista myöhemmin talvella julki tulevassa raportissaan. Tutkijoiden mukaan tuen poisto voi pitkällä aikavälillä lisätä ennen muuta naisten työllisyyttä noin 10 000 henkilöllä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat