Eduskunta alkaa ensi viikolla selvittää Valtiontalouden tarkastusviraston matkustuskuluja - Politiikka | HS.fi

Eduskunta alkaa ensi viikolla selvittää Valtiontalouden tarkastusviraston matkustuskuluja

Eduskunnan tarkastusvaliokunta otti oma-aloitteisesti käsittelyyn kohujen keskellä olevan VTV:n tilanteen.

Outi Alanko-Kahiluoto (vihr).­

4.2. 14:54

Eduskunnan tarkastusvaliokunta aikoo ottaa käsittelyyn Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n tilanteen. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) sanoo, että valiokunta aikoo tarkastella viraston sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa sekä sitä, onko virastossa noudatettu hyvän hallinnon periaatteita.

Alanko-Kahiluodon mukaan tämä tehdään julkisuudessa olleiden tietojen perusteella. Tarkastusvaliokunta voi oma-aloitteisesti ottaa käsittelyyn asioita, jotka liittyvät valtion taloudenhoidon valvontaan.

Tarkastusvaliokunnan torstain kokouksesta kertoi Ilta-Sanomat.

Iltalehti on aiemmin kertonut viraston pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin tehneen huomattavan paljon virkamatkoja lentäen viime vuosina, mutta virastossa ei tiedetä, miten näistä kertyneet lentopisteet eli kanta-asiakkaille myönnetyt edut on käytetty. Valtion sääntöjen mukaan pisteet pitäisi käyttää uusien virkamatkojen varausten yhteydessä. VTV on toistuvasti huomauttanut tästä muita valtion laitoksia valvoessaan niitä.

Iltalehti kertoi aiemmin myös, että Yli-Viikari oli yhdessä VTV:n toisen johtajan kanssa tehnyt sopimuksen, jossa yksi VTV:n työntekijöistä sai yli kaksi vuotta palkkaa ilman työvelvoitetta.

Alanko-Kahiluodon mukaan valiokunta piti torstaina epävirallisen kokouksen, jossa yksimielisesti sovittiin, että ensi keskiviikkona alkaa asian virallinen käsittely.

”Kuulemme ensin eduskunnan tilintarkastajia”, Alanko-Kahiluoto sanoo. ”Kuulemme, miten he ovat VTV:n sisäistä valvontaa tarkastaneet. Otamme myös esille, onko matkakuluja ja matkustussääntöä tarkastettu, ja miten. Sen jälkeen jatkamme kuulemalla asiantuntijoita ja pyytämällä tarkempia selvityksiä ja tietoja.”

Eduskunta valvoo valtion taloudenhoitoa ja valtion talousarvion noudattamista. Tarkastusvaliokunta hoitaa juuri tätä tehtävää, ja sen toimivalta on laaja.

Valiokunta myös arvioi VTV:n pääjohtajan virkaa hakeneet ennen valintaa.

Valtiontalouden tarkastusvirastoa valiokunta valvoo niin, että se saa vuosittain eduskunnan tilintarkastajien lausunnon Valtiontalouden tarkastusviraston tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja kirjanpidosta sekä hallinnosta.

Alanko-Kahiluodon mukaan tilintarkastajat eivät ole tuoreimmassa lausunnossaan havainneet viraston toiminnassa moitittavaa. Tarkastusvaliokunta teki lausunnon perusteella mietinnön, joka on käsiteltävänä tänään torstaina eduskunnan täysistunnossa. Matkustusasiat eivät Alanko-Kahiluodon mukaan nousseet esiin mietintöön liittyneissä kuulemisissa.

”Toki olisimme niihin tarttuneet ja kuulleet asiantuntijoita, jos tilintarkastajat olisivat huomanneet jotakin”, Alanko-Kahiluoto sanoo.

Alanko-Kahiluodon mukaan tarkastusvaliokunta on aikaisemmilla kausilla käsitellyt VTV:n työhyvinvointia.

”Siellä on ollut huono työviihtyvyys, joten valiokunta on kuullut siitä henkilöstöjärjestöjä. Se on ollut meillä erityisenä huomion kohteena.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat