Uuden koronavirus­tilanteen takia rokotus­järjestystä olisi syytä pohtia uudelleen, sanoo Antti Rinne - Politiikka | HS.fi

Uuden koronavirus­tilanteen takia rokotus­järjestystä olisi syytä pohtia uudelleen, sanoo Antti Rinne

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Rinne kysyy, pitäisikö rokotuksia suunnata enemmän alueille, joissa virusmuunnos leviää.

Entinen pääministeri Antti Rinne johtaa nykyään eduskunnan perustuslakivaliokuntaa.­

19.2. 18:25

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Antti Rinne (sd) sanoo, että viranomaisten voisi olla hyvä miettiä uudelleen nykyistä rokotusjärjestystä uusimpien koronavirustietojen valossa.

”Perusoikeuksien näkökulmasta olisi perusteltua käydä läpi, miten työikäisten massarokotukset suunnataan. Pitäisikö rokotusjärjestyksessä näkyä tautitilanteen epidemiologiset perusteet niin, että rokotuksia keskitettäisiin enemmän alueille, joissa asutaan tiiviisti ja missä ihmiset kulkevat rajojen yli?” Rinne kysyy.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suositteli torstaina, ettei Uudeltamaalta matkustettaisi muualle, koska nopeasti leviävät virusmuunnokset ovat huomattavasti yleisempiä Uudellamaalla kuin muualla Suomessa.

Uusimpien tietojen mukaan näyttää siltä, että virusmuunnos leviää juuri tiheästi asutuilla seuduilla.

Rinteen mielestä rokotestrategian muuttamisella saatettaisiin välttää perusoikeuksien kannalta vaikeita rajoitustoimia kuten vaikkapa liikkumisrajoituksia.

Hän sanoo, että riskialueiden asukkaiden rokottaminen voisi suojella myös koko kansan perusoikeuksia, koska rajoituksista voitaisiin mahdollisesti luopua aikaisemmin kaikkialla, jos pahimmat pesäkkeet rauhoittuvat.

”Se on ihan selvää, että riskiryhmäläiset pitää rokottaa, asuivat he sitten missä päin Suomea tahansa.”

Rinne arvelee, että nykyinen rokotusstrategia on tehty aivan erilaiseen tilanteessa kuin mikä nyt vallitsee.

Hänen mielestään kansalaiset pitäisi perustuslain yhdenvertaisuuden kannalta rokottaa kaikkialla jokseenkin samaan tahtiin, jos tautitilanne olisi aika lailla samanlainen useimmissa paikoissa. Nyt ei niin ole.

”En nyt ehdota mitään, mutta rajoitusten rinnalle myös rokotestrategiaa olisi hyvä pohtia, jos näin voitaisiin pehmentää perusoikeuksiin kohdentuvia rajoituksia.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat