Poikkeusaika on kansalaiselle jaksamisen kestotesti ja hallitukselle nolo epäonnistuminen - Politiikka | HS.fi

Poikkeusaika on kansalaiselle jaksamisen kestotesti ja hallitukselle nolo epäonnistuminen

Paras esimerkki ennakointikyvyn puutteesta ovat ravintolat. Niihin mahdollisesti tarvittavista rajoituksista on puhuttu koko pandemian ajan, mutta valmista työkalua esimerkiksi alueellisten viranomaisten käyttöön ei ole saatu aikaan, kirjoittaa HS:n politiikan toimituksen esimies Jussi Pullinen.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (vas.) ja pääministeri Sanna Marin hallituksen tiedotustilaisuudessa Helsingissä 25. tammikuuta.­

25.2. 9:19

Vielä pitäisi jaksaa. Se on ensimmäinen ajatus, kun ajattelee edessä olevia poikkeusaikojen kuukausia ainakin Helsingin seudulla.

Ravintoloiden toimintaa rajoitetaan, luultavasti liikuntapaikkojenkin, ja ihmisten liikkumista ja kohtaamista yritetään minimoida kaikki tavoin. Tautitilanne perustelee tämän: Helsinki nousee huolestuttavasti Euroopan kaupunkien tilastossa, eikä terveydenhuolto pyöri, jos me sairastuneina ruuhkautamme sen.

On selvää, että Suomi on poikkeuksellisissa oloissa.

Niissäkin kaikki on yhä kiinni meistä. Hiihtoloman alkaessa viime perjantaina Kallion kaduilla törmäilin useisiin kotibileistä kadulle tupakoimaan siirtyneisiin seurueisiin – mitähän he ajattelivat koronaviruksesta?

Silmämääräisesti myös kauppakeskuksissa on riittänyt viikonloppuisin vilinää. Ravintoloissakin riittää kävijöitä: terveysviranomaisten mukaan niihin on myös todennetusti jäljitetty yhä enemmän ketjuja.

Etenkin Helsingissä jokaisen meistä pitäisi siis vielä jaksaa hidastaa. Uudet rajoitukset ohjaavat siihen, mutta tautitilanteen korjaamiseksi ja terveydenhuollon suojaamiseksi tarvitaan taas myös jokaista meistä.

Se turhauttaa, mutta jaksettava on – ainakin vielä vähän. Rokotukset etenevät kyllä, vaikka se tuntuu tuskaisen hitaalta.

Hallinnolta sen sijaan sopii kysyä, olisiko turhautuminen voitu välttää. Hallitus on pitkin syksyä julkaissut yhä monimutkaisemmiksi käyviä kaavioita ”hybridistrategiastaan”.

Viimeksi se lisäsi ensin keksimiensä kolmen ”vaiheen” rinnalle kolme ”tasoa”. Ilmeisesti pelkät ”vaiheet” osoittautuivat liian suoraviivaiseksi kehikoksi.

Kaikki tämä näyttää nyt hieman sekavalta säätämiseltä. Uudet ”tasot” ovat kaunis piirros, mutta hallitus ei ole saanut piirrettyä tai viestittyä niihin täsmällistä ja ymmärrettävää sisältöä – siis tarkkaa listaa konkreettisista toimista ja kansalaisen tai yrittäjän näkökulmasta ennakoitavaa ja selkeää suunnitelmaa siitä, kuka niitä käyttää ja missä tilanteessa.

Tasoja on, mutta kovin epäselvää, mitä niillä tapahtuu.

Yksi syy säätämiseen on, että hallitus on halunnut edetä tavallisten lakien kautta ilman valmiuslain käyttöä. Valmiuslaki kantaa sota-ajan tunnelmaa, eikä sen käytöstä ole haluttu tehdä tapaa. Tämä tavallisen lainsäädännön tie vaatii kuitenkin ennen kaikkea ennakointia, sillä tavallisten lakien säätäminen on hidasta ja vaatii eduskunnan verkkaisen prosessin läpikäyntiä.

Pääministerin ja muiden keskeisten ministereiden pitää tässä tilanteessa varmistaa, että työkalut on kirjattu lakiin ennakoivasti, kattavasti ja ymmärrettävästi.

Tätä ennakointikykyä on hallitukselta löytynyt liian vähän.

Erityisen kuvaavia ovat hallituksen jatkuvat ”neuvottelut”. Jos ”tasot” ja strategia ovat selkeitä, miksi hallituksen on lähes viikoittain istuttava pähkimässä uusia toimia? Miksi näitä toimia ei kirjattu suunnitelmaan jo alkuvuodesta, kun peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) esitteli ylpeänä ”tasoja”?

Paras esimerkki ennakointikyvyn puutteesta ovat ravintolat. Niihin mahdollisesti tarvittavista rajoituksista on puhuttu koko pandemian ajan, mutta valmista työkalua esimerkiksi alueellisten viranomaisten käyttöön ei ole saatu aikaan. Ravintoloiden sääntely puuttuu muun muassa tuoreesta tartuntatautilain muutoksesta.

Miksi Suomessa on jatkuvasti kirjoitettu sääntöjä niin, että ne kiertävät ravintolat, vaikka ravintolat ovat muualla maailmassa lähes järjestään pandemiatoimien ytimessä?

Selkeää vastausta siihen, miksi ravintoloiden sääntely on vaikuttanut vaikealta, kun lähes kaikkea muuta yksityistä toimintaa nyt voidaan rajoittaa, ei ole kuultu. On vaikea välttyä vaikutelmalta, että ravintoloiden lobbausvoima on yksinkertaisesti ollut poliitikoille liian kova pala purtavaksi. Hallinnolliset tai lainopilliset kynnykset tässä eivät vuoden jälkeen ole voineet olla ylivoimaisia ylittää.

Kun nyt on ilmeistä, että ravintoloihinkin on puututtava, poliitikot ovat saaneet huomata omienkin keinojensa valuneen vähiin, kun niitä ei ole valmisteltu ennalta.

Eduskunta työskentelee niin hitaasti, että veisi pahimmillaan viikkoja saada ravintoloita koskevat uudet päätökset läpi sen myllystä. Lähes koomiselta kuulostava ”tanssikielto” olisi voinut tulla voimaan nopeammin, mutta sekin olisi vienyt aikaa.

Suomi kulkee nyt kohti poikkeusoloja yhdestä huonoimmista mahdollisista syistä: hallinnollisesta.

Hallituksen puolustukseksi voi sanoa, että tämä tuskin on ainoa syy. Suomen tautitilanne pahenee erityisesti Helsingissä niin paljon, että uusi vaihde olisi luultavasti tarvittu joka tapauksessa.

Terveysviranomaisten varoitukset ja sairaaloiden huoli hoitokapasiteetin riittävyydestä kielivät siitä, että järeimmille keinoille on ollut tilausta. Siksi ainakin ne kannattaa nyt ottaa käyttöön ennakoivasti, jos muu ennakointi on epäonnistunut.

Kansalaisilta kaikki tämä vaatii jaksamista. Suomi on selvinnyt pandemiasta melko hyvin. Hallitus on tehnyt asioita oikein, mutta hyvä suoritus on isolta osin myös vastuullisten kansalaisten ansiota.

Hallinnollisesti syksyn valmistautuminen ja sen tuottamat piirrokset sen sijaan alkavat näyttää hallitukselta lähinnä noloilta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat