Pandemia paljastaa yhteiskunnan pehmeät kohdat – raksoilla äijäkulttuuri ja osattomuuden kokemus yhdistyvät isoksi riskiksi - Politiikka | HS.fi

Pandemia paljastaa yhteiskunnan pehmeät kohdat – raksoilla äijäkulttuuri ja osattomuuden kokemus yhdistyvät isoksi riskiksi

Ravintolat liittyvät huvitteluun, siksi ne ne on suomalaisessa kulttuurissa helppo osoittaa koronasynninkin pesiksi. Koko yhteiskunnan tasolla rakenteellisesti heikoimmat lenkit löytyvät kuitenkin aivan toisaalta, kirjoittaa HS:n päätoimittaja Antero Mukka.

26.2. 12:13

Hallitus patisti torstaina ykkösketjunsa koko voimalla suomalaisia koronapandemian vastaisen taistelun loppukiriin. Useasta suusta kuultu viesti oli, että vielä pitäisi jaksaa – vaikka kaikkia väsyttää.

Poikkeusolojen julistamisen myötä rajoitustoimet kiristyvät, varmasti hyvin perustein. Kovin järeään arsenaaliin ei tällä kertaa turvauduttu, vaan keskeiset muutokset liittyvät lähinnä ravintoloiden ja kuntosalien sulkemiseen sekä etäopetukseen siirtymiseen.

Moni kysyy, nyt riittävätkö nyt esitetyt toimenpiteet. Jo nyt voi ennakoida, että tuskinpa.

Samalla hallitusta on syytä kehua siitä, että sillä on riittänyt maltti, eikä tällä kertaa rynnätty valmiuslain käyttöönottoon. Valmiuslakiin turvautumisen on syytä säilyä äärimmäisenä keinona, jonka käyttöönoton kynnys on riittävän korkealla. Vaikka koronatilanne on huolestuttava, ollaan mittakaavallisesti sittenkin kaukana sellaisesta kriisistä ja sellaisista tarpeista, jossa kansalaisten perusoikeuksien laajamittainen rajoitus olisi oikeutettua.

Vallanpitäjien on syytä vastakin kaihtaa valmiuslakia rutiinityökaluna, joka joskus voi päätyä myös vallan väärinkäytön kassaraksi.

Suuri osa kansalaisista on hoitanut oman koronatonttinsa esimerkillisesti, itseään ja läheisiään suojaten, sosiaalisia kontakteja vältellen. Siksi hallituksen asettama velvoite lisävenymiseen voi tuntua jopa kohtuuttomalta.

Vastuuntuntoiselle enemmistölle on viime viikkoina syntynyt herkästi mielikuva siitä, että kaikki emme ole mukana ihan samoin säännöin. Nyt valokeilaan joutunut ravintolatoiminta herättää syystäkin monia kysymyksiä. Voiko todella olla oikein, että kapakoissa meno jatkuu kuin viimeistä päivää, vaikka koko muu yhteiskunta pannaan säppiin.

Oman koronakurimuksen rinnalla monien kanssaihmisten käytös näyttäytyy välinpitämättömänä ja jopa tietoisen vastuuttomana. Tästä viime aikojen ääriesimerkkiä edusti espoolainen yrittäjä, joka ei suostunut pähkinänsyönnin varjolla käyttämään maskia Finnairin lennolla Oulusta Helsinkiin. Mies sai asiasta kirjallisen varoituksen ja puolen vuoden lentokiellon.

Sosiaalisessa mediassa mies aiheesta kertoneen Iltalehden mukaan kutsui kasvomaskeja lammas- tai orjamaskiksi. Koronarokote oli hänen mukaansa ”naurettava piikki”.

Tällaisten kuvausten perusteella osa suomalaisista tuntuu elävän varsin kaukana hallituksen ”sulkutilaksi” nimittämästä todellisuudesta.

Eroihin koronarajoitusten noudattamisessa törmää arjessa esimerkiksi, kun vierailee kauppakeskuksissa eri puolilla pääkaupunkiseutua. Yhtenäiseen käyttäytymiskoodistoon on vielä melkoisesti matkaa, vaikka yritykset oman tonttinsa vastuullisesti hoitaisivatkin.

Koronapandemia on eri puolilla maailmaa paljastanut yhteiskuntien pehmeitä kohtia, soft spotteja. Monessa tapauksessa kyse on yhteiskunnan rakenteellisista ongelmista, jotka ovat olleet hyvin tiedossa, mutta joilta on vuosia ummistettu silmät.

Korona-aikana juuri nämä rakenteelliset ongelmat ovat johtaneet esimerkiksi tartuntojen jyrkkiin eroihin eri väestöryhmien välillä. Karkeasti voi todeta, että sosiaalisesti valmiiksi heikossa asemassa olevat, usein etniset vähemmistöt ja maahanmuuttajat ovat koronatilastoissa yliedustettuina.

Isoja tartuntaketjuja on saanut alkunsa muun muassa isoissa lihankäsittelylaitoksissa ja logistiikkakeskuksissa. Yleensä kyse on fyysisesti raskaasta ja likaisesta halpapalkkatyöstä, joka on vuosikaudet rakentunut vierastyövoiman varaan. Mitä vähemmän yhteiskunnalla on ollut tarjota turvaverkkoja, sitä kovemmin korona on iskenyt niihin, jotka ennestäänkin heikoimmilla ovat.

Kun leipä on kiinni töissä käynnistä, töihin raahaudutaan sairaanakin. Tyypillisesti kyse on tehtävistä, joissa etätyö ei ole mahdollista.

Suomessa korona on viimeksi levinnyt muun muassa Rauman telakalla. Koronajäljittäjiä ovat työllistäneet myös Ruotsin Skellefteåssa akkutehdastyömaalla työskennelleet parisataa suomalaista. Tartuntoja on sieltä Suomeenkin tullut jo kymmeniä.

Helsingin Sanomat kertoi perjantaina tilanteesta pääkaupunkiseudun rakennustyömailla. Lehden tekemä kysely paljasti pahoja puutteita työmaiden koronasuojauksessa.

Lue lisää: ”Ihan pyhällä hengellä mennään” – Rakennustyöläiset kertovat piittaamattomuudesta ja leväperäisyydestä koronaryppäiden runtelemilla työmailla

Rakennustyömailla on viime viikkoina tullut ilmi lukuisia joukkotartuntoja.

HS:n kyselyyn vastanneet kuvailivat koronaohjeiden noudattamisen olevan heikkoa ja työnjohdon suhtautuvan laiminlyönteihin välinpitämättömäksi. Maskeja ei haluta käyttää, ja niistä huomauttamiseen suhtaudutaan kielteisesti. Esille nousi myös sosiaalitilojen riittämättömyys ja ylipäänsä puutteellinen hygieniataso. ”Wc-paperi ja käsipaperi loppu jatkuvasti. Paska haisee yleisissä tiloissa”, yksi vastaaja kuvaili työmaan arkea yhteisissä tiloissa.

Tässä vaiheessa pandemiaa on syytä tunnistaa ja tunnustaa, että pandemia on paljastanut pehmeitä kohtia myös suomalaisesta yhteiskunnasta. Rakennusala on teollisuuden sektori, joka pyörii hyvin vahvasti vierastyövoiman varassa. Suorite perustuu suurelta osin pitkiin alihankintaketjuihin, jotka ovat usein viranomaisten ulottumattomissa. Ala on erittäin altis harmaalle taloudelle ja hyväksikäytölle. Muun yhteiskunnan normisto ei poikkeusoloissakaan läpäise työmaiden aitoja riittävällä tavalla.

Rakennusalan ongelmien eteen on viime vuosina tehty työtä, mutta onko sittenkään riittävästi. Tarvittiinko pandemia osoittamaan, että tämänkaltaiset rakenteelliset epäkohdat lisäävät koko yhteiskunnan haavoittuvuutta tavalla, joka voi tulla kalliiksi?

Rakennusalan erityispiirteenä voi kyselytuloksenkin perusteella pitää sitkeästi juurtunutta äijäkulttuuria, joka kannustaa välttämättömien suojaustarpeiden vähättelyyn. Todellinen pommi on kyseessä, kun tähän vielä yhdistyvät vierastyövoiman mukanaan tuomat kulttuuriset erot ja lieveilmiöt. Monesti nämä voivat liittyä osattomuuteen, inkluusion ja sosiaalisen kontrollin puutteeseen. Kun henkilö ei koe olevansa osa yhteiskuntaa, hän ei aina tunnista kollektiivista vastuuta samalla tavalla kuin tiiviimmin yhteisöönsä juurtunut. Mitä väliä, jos paska haiseekin.

Karaokebaariin on kaikki syyt toivoa valomerkkiä, mutta sitä on turha nytkään jäädä kyttäämään, kun isommat ongelmat ovat muualla. Vai onko niin, että ravintolat ovat meille suomalaisille helpompi syntipukki kuin tärkeäksi koettu teollisuudenala. Tässä mielessä koronarajoitusten noudattaminen ja noudattamatta jättäminen yhdistyy ehkä liikaa kalvinistiseen perimäämme, jossa työ on kaiken edellä ja huvitukset syntiä.

Ei ihme, että kielenkäyttöön on lipsahtanut yhdyssana koronasynti. Se vie herkästi ajatukset väärille ja liian yksioikoisille jäljille.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat