Kun puhutaan vaalien merkityksestä suomalaisuudelle, esiin kaivetaan yleensä Ilmari Kianto. Ensimmäisten eduskuntavaalien jälkimainingeissa vuonna 1909 julkaistu Kiannon Punainen viiva kuvaa, kuinka köyhillä salomailla innostutaan demokratiasta.
Kirjassa paikallista vaalilautakuntaa johtaa nuori opettaja, jonka ajatuksenkulkua Kianto kuvaa näin:
Puheenjohtaja korjaili rillejään, jotka eivät mitenkään ottaneet pysyäkseen viekkaanvärähtävien silmien peittona, ja tekeytyi niin puolueettoman näköiseksi kuin suinkin oli mahdollista poikamaisen parrattomilla kasvoilla. Olihan tämä Suomen kansan suuri uudestasyntymisen päivä, ja vaalilautakunnan puheenjohtaja tunsi olevansa yksi uudenajan historian tärkeimpiä henkilöitä.