Hallitus esittää ravintoloiden sulun jatkamista 18. huhtikuuta asti - Politiikka | HS.fi

Hallitus esittää ravintoloiden sulun jatkamista 18. huhtikuuta asti

Sulkua jatketaan kolmella viikolla.

ABC:n ravintolan suljettu sali Siuntiossa 9. maaliskuuta.

22.3. 10:05 | Päivitetty 22.3. 20:26

Hallitus esittää ravintoloiden sulun jatkamista 18. huhtikuuta saakka. Hallitus tiedotti asiasta maanantaisten neuvotteluidensa jälkeen.

”Sulun jatkumista pidettiin välttämättömänä tautitilanteen vuoksi”, valtioneuvoston tiedotteessa todetaan.

Ravintolat ovat olleet koronaepidemian takia suljettuna suuressa osassa maata maaliskuun 9. päivästä alkaen. Ne suljettiin alun perin kolmeksi viikoksi, mutta nyt sulkua on määrä jatkaa kolmella viikolla.

Ravintolat saavat kuitenkin myydä ruokaa asiakkaille mukaan.

Ravintolat ja muut ravitsemisliikkeet ovat kiinni asiakkailta maakunnissa, joissa epidemiatilanne on vakavin.

Ne pidettäisiin edelleen kiinni leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevissa maakunnissa. Nämä ovat Etelä-Pohjanmaan maakuntaa lukuun ottamatta samat kuin nykyisen sulun aikana. Etelä-Pohjanmaan maakunnan tilanne tarkastellaan vielä uudelleen huomiseksi 23. maaliskuuta.

Ravintolat voivat pysyä auki seuraavissa maakunnissa: Pohjois-Karjala, Keski-Pohjanmaa, Kainuu ja Pohjois-Savo.

Myös henkilöstöravintolat ja esimerkiksi vanhainkotien ruokalat voivat pitää ovensa avoinna paikalla syöville asiakkaille.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on valmistellut ravintoloiden menetyksiä korvaamaan tukimallia. Se on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä.

Alle 49 ihmistä työllistäville ravintoloille tarkoitetulla tuella korvattaisiin 100 prosenttia palkkakuluista ja 70 prosenttia muista kuluista, kuten vuokrasta.

TEM arvioi sulkemisesta aiheutuvien korvausten määräksi 70 miljoonaa euroa, joista kaksi kolmasosaa arvioidaan maksettavaksi pienille ja mikroyrityksille.

Isommille yrityksille valmistellaan toista tukimallia.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat