Muun muassa vaihtoehtohoitoja ajava Kristallipuolue nousemassa puoluerekisteriin - Politiikka | HS.fi

Muun muassa vaihtoehtohoitoja ajava Kristallipuolue nousemassa puoluerekisteriin

Kristallipuolue on saanut kokoon 5 000 kannatusilmoitusta.

23.3. 13:00

Kristallipuolue on saanut kokoon 5 000 kannatusilmoitusta ja sillä on nyt mahdollisuus tulla rekisteröidyksi puolueeksi.

Vuonna 2014 perustettu yhdistys on Uutissuomalaisen mukaan yrittänyt aiemmin kahdesti kerätä vaadittavat nimet, mutta ei ole siinä onnistunut. Vuoden alusta alkaen kannatusilmoituksia on voinut kerätä verkossa.

”Totta kai sähköisten kannatusilmoitusten kerääminen oli paljon helpompaa kuin paperisten lomakkeiden kerääminen”, puheenjohtaja Taru Vuorela sanoi Uutissuomalaiselle.

Kristallipuolue kertoo verkkosivuillaan ajavansa muun muassa henkisiä arvoja, luonnonsuojelua, Suomen eroa EU:sta sekä huumepolitiikan uudistamista.

Se vaatii lääketieteen rinnalle vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä, joista ”asiakas voi valita itselleen sopivimmat menetelmät”.

Kristallipuolueen mukaan Suomeen tarvitaan uusi puolue, koska entuudestaan ei ole puoluetta, joka nojaisi vahvasti henkisiin ja eettisiin arvoihin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat