Liikkumisrajoitukset eivät ehdi pääsiäiseksi voimaan – Alustavan arvion mukaan laki voitaisiin hyväksyä kahden viikon päästä
Liikkumisrajoitukset eivät tule automaattisesti voimaan heti, vaikka eduskunta hyväksyisi lain ja se vahvistettaisiin. Ne eivät myöskään tule voimaan koko maassa vaan erikseen määritellyillä alueilla. Jotta rajoitukset tulisivat voimaan, hallituksen on annettava siitä vielä asetus.
Kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Antti Rinne (sd) puhui eduskunnassa perjantaina. Taustalla pääministeri Sanna Marin (sd). Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Hallituksen esittämät liikkumisrajoitukset eivät ole ehtimässä voimaan pääsiäiseksi.
Hallitus aloitti perjantaina niiden käsittelyn lähetekeskustelussa. Ensi viikolla ei kuitenkaan pääsiäisen vuoksi ole lainkaan täysistuntoja tai edes istuntovarauksia. Seuraava täysistunto on tiistaina 6. huhtikuuta.