Psykologi: Koronakriisin torjunnassa on unohdettu ruohonjuuritaso eli ihmisten arki - Politiikka | HS.fi

Psykologi: Koronakriisin torjunnassa on unohdettu ruohonjuuritaso eli ihmisten arki

Hallinto perustuu psykologi Ville Ojasen mukaan yhä pitkälti olettamalle, että on pieni joukko erittäin älykkäitä ihmisiä, joilla on ainutlaatuinen pätevyys ratkaista suuria, monimutkaisia ongelmia.

”Kansalaiset ovat saaneet jännityksellä seurata, mitä seuraavaksi on tulossa”, psykologi Ville Ojanen sanoo. Kuvassa pääministeri Sanna Marin (sd) ja terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen THL:stä kertovat tiedotustilaisuudessa hallituksen antamasta lakiesityksestä, joka mahdollistaisi liikkumisrajoitukset.­

6.4. 2:00 | Päivitetty 6.4. 7:02

Päättäjien reagointia koronapandemiaan ovat leimanneet hallinto, juridiikka ja epidemiologia. Kriisinhallinnan johtamisessa, viestinnässä ja politiikkatoimissa on unohtunut ruohonjuuritaso eli ihmisten arki murheineen.

”Koronakriisin hoidossa ovat korostuneet liikaa valtiotason säännökset ja ohjeet sekä yksisuuntainen ja usein etäännyttävä viestintä. Ihmislähtöisyys eli ihmisten toimintakyvyn tukeminen on jäänyt vähälle”, sanoo psykologi ja filosofian tohtori Ville Ojanen.

Ojanen on tuonut psykologian asiantuntemusta valtioneuvoston kanslian koronatyöryhmään, joka pyrkii ottamaan huomioon ihmisten käyttäytymisen kriisin hoidossa.

Ville Ojanen­

”Kansalaiset ovat saaneet jännityksellä seurata, mitä seuraavaksi on tulossa”, Ojanen havainnollistaa yksisuuntaisuutta.

Ojasen mukaan tiedetään, että yhteiskunnan kyky reagoida yllättäviin ja monimutkaisiin uhkiin perustuu siihen, että kaikki yhteiskunnan tasot osallistuvat uhkien torjuntaan.

Näitä tasoja ovat yksilöt, perheet, naapurustot, yhdistykset, puolueet, paikalliset ja uskonnolliset yhteisöt, kylät, kaupungit, kunnat, maakunnat ja valtio.

”Nopeasti muuttuvassa tilanteessa on hyödyllistä luottaa ruohonjuuritasoon eli ihmisiin, jotka näkevät ilmiön läheltä ja joiden käyttäytyminen on ratkaisevaa myös epidemian leviämisessä. Tasojen välinen aktiivinen vuorovaikutus tuottaa ajantasaista tietoa, tehostaa oppimista ja lisää motivaatiota”, Ojanen sanoo.

HS kertoi marraskuussa, että valtioneuvoston kanslia on käynnistänyt Käyttäytymistieteellinen neuvonanto -hankkeen, josta päättäjät ja virkamiehet saavat asiantuntija-apua koronaviestintään ja politiikkatoimien valmisteluun.

Kokeilu päättyi maaliskuun lopussa, mutta sitä on päätetty jatkaa ensi vuoden loppuun asti, jotta vitsauksiin osattaisiin vastedes varautua paremmin.

Tavoitteena on vahvistaa valtionhallinnon kykyä soveltaa päätöksentekoon tietoa ihmisten käyttäytymisestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä.

Tähän mennessä on virkamiesten neuvonnan lisäksi syntynyt esimerkiksi muistilistoja käyttäytymisen muutosta edistävään koronaviestintään.

Ihmisten motivaatiokyky, kekseliäisyys ja aloitteellisuus ovat suuri voimavara ja paras suoja uhkilta, Ojanen sanoo.

”Suomi voisi nykyistä paljon paremmin hyödyntää ihmiselle lajityypillistä yhteisöllistä toimintakykyä. Emme ole tässä yksin, sillä käyttäytymistieteen näkökulmasta yhteiskunnat ja organisaatiot tuhlaavat inhimillistä aloitekykyä enemmän kuin sitä käyttävät”, Ojanen sanoo.

Hallinto perustuu Ojasen mukaan yhä pitkälti olettamalle, että on pieni joukko erittäin älykkäitä ihmisiä, joilla on ainutlaatuinen pätevyys ratkaista suuria, monimutkaisia ongelmia.

”Tutkimus kuitenkin osoittaa, että pitkän aikavälin toimintakyky perustuu yhteisön voimaan.”

Mitä sitten pitäisi tehdä toisin?

Ojasen mukaan ensin pitää kysyä, kuinka tulisi ajatella toisin ja mistä periaatteista on aloitettava.

Ojasen vastaus on ihmislähtöinen ajattelu. Se tarkoittaa tietoon perustuvaa kohderyhmän ymmärrystä, autonomian tukea ja läpinäkyvyyttä. Myös arvostuksen, luottamuksen ja turvallisuuden tunteita tulisi vahvistaa, ja suunnitella toimenpiteet niiden pohjalta.

Kriisinkestävyys on ollut koetuksella kaikkialla.

”Suomi on yhteiskuntana kohdannut samat haasteet kuin kaikki muutkin maat. Ja hyvin on pärjätty, mutta miten toimitaan seuraavan kerran vielä paremmin?”

Ojasen mukaan maailman terveysjärjestö WHO on antanut useita ohjeita siitä, miten osallistaa yhteisöjä kriisin hoitoon.

Ensimmäinen askel on vähentää sellaista viestintää tai toimintaa, joka on omiaan etäännyttämään ihmisiä. Esimerkkeinä yhdessä tekemisen eetoksesta johtamisessa hän mainitsee Uuden-Seelannin ja Hollannin.

Ihmislähtöisyys ei tule virkamiehille ja päättäjille helposti mieleen, eikä se ole sisäänrakennettu päätösten valmisteluun, toimeenpanoon ja vaikutusten arviointiin.

”Erityisesti yhteishengen vahvistaminen ja yhteisen tavoitteen luominen on jäänyt Suomessa hallinnon jalkoihin”, Ojanen sanoo.

Ojasen mukaan viranomaiset voisivatkin ottaa mallia myös yritysmaailman asiakaslähtöisyydestä, jossa valtionhallinnolle riittää opeteltavaa.

”Vaikka valtio ja yritykset ovat monella tapaa erilaisia, jotain yhteistäkin niillä on, ainakin ihminen.”

Ihmislähtöisessä päätöksenteossa on Ojasen mukaan useita vaiheita, joihin kuuluu ratkaisujen tuominen lähelle ihmisiä ja heidän koettelemustensa kuuntelu.

Etenkin koettelemusten kuuntelu loistaa Ojasen mukaan poissaolollaan. Viimeisen vaiheen ohje kuuluu: ”Johda kohti valoisaa ja merkityksellistä tavoitetta.”

Hallinnollinen, juridinen, epidemiologinen ja ihmisten arjesta etääntynyt puhe pykälistä ja R-luvuista on Ojasen mukaan leimannut viestintää niin, että siitä on jäänyt puuttumaan kaivattua luottamusta ja toiveikkuutta.

”Esimerkiksi sellainen puhe maskeista, ettei niitä kannata käyttää siksi, etteivät ihmiset osaa käyttää niitä oikein, on esimerkki luottamuksen puutteesta”, Ojanen sanoo.

”Johtamisen ja viestinnän tulisi olla mieluummin kansalaisia energisoivaa kuin moittivaa tai pelottelevaa, mutta eihän se ole helppoa. Ihmislähtöisten pehmeiden keinojen käyttö on vaikeampaa kuin kovien sääntöjen ja säädösten, mutta eivät ne myöskään sulje pois toisiaan”, Ojanen pohtii.

Ojanen hämmästyi itsekin, että vaikka Suomessa tehdään runsaasti kyselyitä ja gallupeja kansalaisille myös koronaepidemian vaikutuksista, mikään taho ei kokoa niitä yhteen.

”Julkishallinnon koneisto kyllä kerää dataa, mutta se on yllättävän hajanaista. Ei ole koottua tietoa siitä, miten eri väestöryhmät ovat kriisin kokeneet.”

Ojanen muistuttaa, ettei paljon puhutussa koronaväsymyksessä ole kyse varsinaisesta väsymisestä, joka menisi ohi nukkumalla ja lepäämällä.

”Koronaväsymys on yhdistelmä erilaisia tunteita, kuten turhautumista, kyynistymistä, kyllästymistä tai epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, joiden seurauksena motivaatio noudattaa suosituksia laskee. Siksi näitä kokemuksia olisi tärkeä ymmärtää ja ottaa huomioon”, hän sanoo,

”Liikkumiskieltohässäkkä on tosi hyvä esimerkki ihmisten pandemiaväsymyksestä. Kun uusia suosituksia tai määräyksiä ei enää ehkä jaksettaisi noudattaa, ei niitä kannata tarjota ainoana keinona vaan pyrkiä vaikuttamaan myös tekijöihin, jotka saavat ihmiset jaksamaan”, Ojanen neuvoo.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat