EU-komissio ehdottaa matkustusrajoitusten höllentämistä rokotetuille EU:n ulkorajoilla - Politiikka | HS.fi

EU-komissio ehdottaa matkustusrajoitusten höllentämistä rokotetuille EU:n ulkorajoilla

Ehdotukseen sisältyy myös hätäjarrumekanismi, jolla rajoitettaisiin nopeasti matkustamista virusmuunnosten leviämisen estämiseksi. Päätökset matkustusrajoituksista kuuluvat jäsenmaille.

Ihmiset palasivat toukokuun ensimmäisellä viikolla ulkoilmakahviloihin puoli vuotta kestäneen sulkutilan loputtua Ateenassa.­

3.5. 13:57

Euroopan komissio ehdottaa EU-maille matkustusrajoitusten höllentämistä unionin ulkorajoilla. Komissio esittää, että EU:n ulkopuolelta voisi matkustaa EU:hun ilman välttämätöntä syytä, jos matkustaja tulee maasta, jossa koronavirustilanne on hyvin hallinnassa tai jos matkustaja on rokotettu EU:n hyväksymällä rokotteella.

Komission mukaan hyväksyttyjen rokotteiden listaa voisi tarvittaessa laajentaa Maailman terveysjärjestön WHO:n listaukseen.

Rajoitusten höllentäminen laajentaisi käytännössä mahdollisuuksia matkustaa EU-maihin unionin ulkopuolelta. EU on tähänkin mennessä sallinut matkustamisen ilman välttämätöntä syytä maista, joissa koronavirustilanne on hyvä, mutta määritelmän täyttäviä maita on ollut hyvin vähän.

Muun kuin välttämättömän matkustamisen salliminen ei tarkoittaisi suoraan sitä, että karanteeni- tai testausvaatimuksista luovuttaisiin rajoilla.

Komissio ehdottaa samalla myös uutta hätäjarrumekanismia, jolla voitaisiin nopeasti ja väliaikaisesti rajoittaa matkustamista EU:hun virusmuunnosten leviämisen estämiseksi.

Varsinaiset päätökset matkustusrajoituksista kuuluvat jäsenmaille. Komissiossa toivotaan, että päätöksiä asiasta voitaisiin tehdä tämän kuun loppuun mennessä.

Samaan aikaan EU:n instituutiot neuvottelevat siitä, millainen yhteinen koronatodistus otetaan käyttöön EU:n sisällä.

Yhteisen koronatodistuksen on kaavailtu helpottavan matkustamisen avaamista EU-maiden välillä. Komissio on kaavaillut todistuksen käyttöönottoa kesän alkupuoliskolle.

Komission esityksen mukaan yhteisellä koronatodistuksella voisi todistaa saaneensa negatiivisen tuloksen koronatestistä, olevansa rokotettu tai jo sairastaneensa koronaviruksen aiheuttaman taudin.

EU-parlamentti on painottanut yhdenvertaisuutta. Se on vedonnut jäsenmaihin, että niiden tulisi varmistaa koronatestien edullisuus ja saavutettavuus, jotta todistus ei synnytä syrjivää asetelmaa koronarokotettujen ja rokottamattomien välille eikä todistuksen saaminen jäisi kiinni varallisuudesta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat