Pääministeri Marin Ruotsin jengirikollisuuden kasvusta: ”Suomessa tilanne ei onneksi ole sen kaltainen kuin Ruotsissa” - Politiikka | HS.fi

Pääministeri Marin Ruotsin jengi­rikollisuuden kasvusta: ”Suomessa tilanne ei onneksi ole sen kaltainen kuin Ruotsissa”

Suomen tilanne voi Marinin mukaan kuitenkin kääntyä pahemmaksi, jos ongelmien syntyyn ei puututa.

Pääministeri Sanna Marin (sd) saapui Pohjoismaiden neuvoston istuntoon keskiviikkona.

3.11.2021 13:28

Kööpenhamina

Suomen pääministeri Sanna Marin (sd) sanoo, että Suomen pitää seurata ja ottaa opiksi muiden maiden kokemuksista liittyen jengiväkivallan kasvuun.

HS kysyi Marinilta Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä Ruotsin jengiväkivallasta ja siitä, miten politiikalla voisi estää Ruotsissa nähdyn kaltaista kehitystä.

Ruotsissa on jälleen viime viikkoina keskusteltu jengirikollisuuden kasvusta, kun suosittu 19-vuotias räppäri Einár ammuttiin kuoliaaksi Tukholman Hammarby Sjöstadissa. Ampumisen epäillään liittyvän rikollisjengien välienselvittelyyn.

Lue lisää: Ruotsi on Euroopan vaarallisin maa, julisti Euroopan suurin media – Nyt Ruotsissa puhutaan maakuvan vaurioitumisesta

”Suomessa tilanne ei onneksi ole sen kaltainen kuin Ruotsissa”, Marin sanoi.

Suomen tilanne voi Marinin mukaan kuitenkin kääntyä pahemmaksi, jos ongelmien syntyyn ei puututa.

”Itse pidän erittäin tärkeänä sitä, että kaupunkiseuduilla pyritään ehkäisemään sosiaalista segregaatiota ja pyritään varmistamaan, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuuksia toimeentuloon, työhön ja sitä kautta parempaan sosiaaliseen asemaan.”

Ruotsissa jengiväkivalta ja sen aiheuttamat ongelmat ovat kasautuneet suurkaupunkien lähiöihin, ja maan poliisi on määritellyt yli 60 aluetta erityisen ongelmallisiksi.

Marinin mukaan ongelmien synnyn ehkäisy vaatii sekä sosiaalipoliittisia että kaupunkisuunnitteluun liittyviä toimia.

”Meidän on kehitettävä kaupunkejamme niin, että meille ei synny kaupunginosia, joihin keskittyy esimerkiksi työttömyyttä tai muita sosiaalisia haasteita. Kaupunkisuunnittelulla ja varmistamalla ihmisten työ, toimeentulo ja mahdollisuudet kouluttautua varmistamme, ettei synny tilanteita, joissa osa ihmisistä kokee toivottomuutta omassa elämässään”, Marin sanoi.

Lue lisää: Koronakriisi yllätti Pohjoismaat – Uusi julki­lausuma pyrkii tiivistämään yhteis­työtä tulevien kriisien varalta

Lue lisää: Teinien väkivalta lisääntyy, ja usein sen tarkoituksena on nöyryyttää: Uhri pakotetaan esimerkiksi nuolemaan kenkiä ja samalla tilanne kuvataan someen

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat