On hälyttävää, että yhteiskuntamme on näin turvallinen ja silti lapset ja nuoret voivat näin pahoin, sanoo Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala.

Mitä Suomessa on tapahtunut, kun niin moni nuori voi pahoin?

Yhä useampi nuori masentuu ja ahdistuu. Entistä suurempi osa tarvitsee myös psykiatrista erikoissairaanhoitoa. Vain hoitoa lisäämällä ongelmat eivät ratkea, sanoo nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala. HS kysyi asiantuntijoilta, mitkä yhteiskunnan muutokset ovat pahoinvoinnin taustalla.


| Päivitetty

Masennusta, ahdistusta, syömishäiriöitä. Jopa neljännes suomalaisnuorista kärsii jostakin mielenterveys­häiriöstä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedoista.

Mielenterveyden ongelmien lisääntyminen on yksi pulmista, joihin tammikuun aluevaaleissa valittavat valtuutetut joutuvat etsimään ratkaisua. Aluevaltuutetut päättävät jatkossa sosiaali- ja terveystoimen järjestämisestä muualla paitsi Helsingissä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat