Milloin nuori saa lopettaa suorittamisen ja alkaa elää elämää? - Politiikka | HS.fi

Milloin nuori saa lopettaa suorittamisen ja alkaa elää elämää?

Yhä nuoremmat ihmiset kärsivät suoritus­paineista. Onko ihme, että mielenterveys­ongelmat ovat lisääntyneet, kysyy HS:n toimittaja Roosa Welling kolumnissaan.

Milloin olisi tarkoitus seikkailla, nähdä maailmaa ja valvoa pitkiä kesäöitä, jos on viimeksi pitänyt kunnollista kesälomaa peruskoulun kahdeksannella luokalla, kysyy HS:n toimittaja Roosa Welling kolumnissaan.

17.12.2021 12:51 | Päivitetty 17.12.2021 13:37

”Meillä pitäisi olla väljempi kasvumaailma, jossa saisi kasvaa rauhassa aikuiseksi ja etsiä itseään.”

Roosa Welling

Näin totesi Mieli ry:n asiantuntijalääkäri Meri Larivaara, kun keskustelimme nuorten mielenterveys­ongelmien juurisyistä. Yksi syy on hänen mukaansa nykyisen suorituskeskeisen kouluputken johdosta kasvaneet paineet.

Lue lisää: Nuorten mielenterveysongelmia ei voi ratkaista pelkillä lisäresursseilla, sanoo professori: Nämä yhteiskunnan muutokset ovat pahoinvoinnin taustalla

Lue lisää: Itsemurhaa yrittäneelle apu oli ”paketti bentsoja”, jolla nuori yritti tappaa itsensä uudestaan – tältä mielenterveyskriisi näyttää nuorten silmin

Larivaaran kommentti pysäytti ajattelemaan. Olen ollut koko tähänastisen opiskelutaipaleeni tunnollinen suorittaja, oikein perinteinen kympin tyttö, jolle laudaturin ylioppilastodistus ja ensiyrittämällä yliopistoon pääsy tuntuivat lähes itsestäänselviltä tavoitteilta.

Nyt olen gradua vaille valmis maisteri ja määräaikaisten työsopimusten putkessa. Olen varmaankin ollut sellainen ihanneopiskelija, josta päättäjät ovat haaveilleet esimerkiksi yliopistojen todistusvalintauudistusta tehdessään.

Suoraan lukiosta yliopistoon, yliopistosta tavoiteajassa veroja maksamaan. Tästä eteenpäin tehokasta työskentelyä kuolemaan asti. Kuinka ihailtava suoritus!

Itse en osaa kaltaisiani puurtajia kuitenkaan ihailla. Suorituskeskeisessä etenemisessäni ei nimittäin juuri ole ollut Larivaaran peräänkuuluttamaa väljyyttä tai kasvurauhaa.

Missä välissä olisi pitänyt etsiä itseään, kun on istunut lähes 18 viime vuotta putkeen koulun penkillä? Milloin olisi tarkoitus seikkailla, nähdä maailmaa ja valvoa pitkiä kesäöitä, jos on viimeksi pitänyt kunnollista kesälomaa peruskoulun kahdeksannella luokalla?

Onko aikuiseksi kasvaminen sitä, että oppii mukautumaan jatkuviin deadlineihin? Tai sitä, että lukee ylioppilaskirjoituksiin jopa keuhkokuumeessa ja migreenikohtauksen aikana?

Psyyke on ollut etenkin korona-aikaan 21-neliöisessä yksiössä kyyhöttäessä välillä koetuksella, mutta omaksi yllätyksekseni olen pysynyt jotakuinkin mieleltäni terveenä.

Kaikki eivät ole yhtä onnekkaassa asemassa.

Olen nähnyt lähietäisyydeltä, kuinka useat ikätoverit ympärilläni kärsivät yhä enenevissä määrin uupumuksesta, masennuksesta ja paniikkihäiriöistä.

Hoitoon pääsy voi välillä tuntua jopa mahdottomalta, ja esimerkiksi ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) kautta ensimmäistä vapaata lääkäriaikaa on saattanut pahimmillaan joutua odottelemaan jopa kuukausia.

Tilannetta ei ainakaan helpota se, että malliksi nostetaan jatkuvasti esiin kymmenen laudaturia kirjoittaneita ja reilussa vuodessa oikeustieteen maisteriksi valmistuneita ihmisiä. Suoritukset ovat toki uskomattomia, mutta tällaista ylisuorittamistako haluamme nuorilta nähdä?

Ei tarvitse haahuilla päämäärättömästi vuosia, jotta voisi kasvaa hyväksi ihmiseksi ja veronmaksajaksi. Eivät kaikki myöskään koe suorituspaineita yhtä raskaina.

Väitän kuitenkin tosissani, että nykymallilla meiltä valmistuu pian ennätysmäärä suorittajia ja entisiä kympin oppilaita, jotka ensi töikseen valmistumisen jälkeen tarvitsevat sairaslomaa.

Siksi olisi tärkeää katsoa taaksepäin ja pohtia, pitäisikö lasten ja nuorten sittenkin antaa kasvaa rauhassa aikuisiksi sen sijaan, että heidät pusketaan mahdollisimman nopeasti koulukoneiston läpi työelämään.

Kirjoittaja on HS:n toimittaja.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat