Pääministeri Marin Ylen A-studiossa Suomen koronatilanteesta: Hätäjarrua ei tarvitse vielä vetää - Politiikka | HS.fi

Pääministeri Marin Ylen A-studiossa Suomen korona­tilanteesta: Hätäjarrua ei tarvitse vielä vetää

Viikonlopun tapahtumien jälkeen valtioneuvoston viestintää ministereille tullaan pääministerin mukaan myös käymään läpi.

Pääministeri Sanna Marin (sd) puhui tiedotusvälineille keskiviikkona.

8.12.2021 21:54

Suomessa ei ole vielä tarpeen käyttää niin sanottua hätäjarrua pääministeri Sanna Marin (sd) sanoo Ylen A-studiossa.

Maan koronavirustilanne pysyy Marinin mukaan hallinnassa esimerkiksi alueellisilla rajoituksilla. Terveydenhuollon kantokyvystä täytyy kuitenkin hänen mukaansa pitää huolta. Koronapassin avulla voidaan Marinin mukaan sekä avata yhteiskuntaa että kannustaa ihmisiä ottamaan rokotteet.

Marin ei koe, että viikonlopun tapahtumat olisivat vähentäneet hallituksen tai hänen omaa arvovaltaansa koskien koronaviestintää. Viikonloppuna kävi ilmi, että hän jatkoi iltaansa Helsingin yöelämässä vaikka oli saanut tiedon altistumisestaan koronavirukselle. Lisäksi hän oli jättänyt valtioneuvoston virkapuhelimensa kotiin vastoin ohjeita.

”Tietenkin toivon ja haluan luottaa siihen, että kansalaiset noudattavat viranomaisten antamia ohjeistuksia ja suosituksia sekä käyttäytyvät niiden mukaisesti. Haluan myös, että valtioneuvoston antamaan informaatioon ja päätöksiin luotetaan”, Marin sanoi A-studiossa.

Kysyttäessä onko pääministerillä sanottavaa heille, jotka ovat ovat kyseenalaistaneet hänen toimintaansa ja joiden mielestä hän näytti huonoa esimerkkiä, Marin vastaa vedoten demokratiaan.

”Heillä on siihen oikeus ja he voivat näin arvioida. Elämme demokratiassa ja aina neljän vuoden välein vaaleissa kansalaisilla on oikeus arvioida poliitikkojen toimintaa.”

Viikonlopun jäljiltä paljastui puutteita valtioneuvoston ministereitä koskevassa turvallisuusviestinnässä. Tilanteeseen ollaan Marinin mukaan puuttumassa ja sitä ollaan korjaamassa.

”Tänään viestinkulkua ja ohjeistuksia on käyty läpi. Tietenkään ei voi olla sellainen tilanne – ei olisi nyt pitänyt olla eikä vastaisuudessa varsinkaan voi olla – ettei tällainen informaatio kulje perille.”

Tiedonkulkua virtaviivaistetaan Marinin mukaan luomalla varmistusjärjestelmä, jonka myötä voidaan olla varmoja, että ministerit saavat ajantasaisen ja varman tiedon.

”Itse esimerkiksi osallistun ensi viikolla Eurooppa-neuvoston kokoukseen ja toisin kuin muut ministerit, en voi lähettää sinne sijaista. Jos en pääministerinä pääse paikalle, ainoa tapa hoitaa Suomen edustus on pyytää toista valtiopäämiestä toimimaan ikään kuin meidän puolestapuhujanamme.”

”Joudun itsekin pohtimaan ja joudumme selvittämään, onko minun syytä esimerkiksi eristäytyä joiksikin päiviksi ulos kontakteista, etten vahingossa altistu ja sitä kautta meidän toimintaohjeidemme mukaisesti ole estynyt lähtemään.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat