Opintotuen vuositulorajat nousevat ensi vuodeksi 3 000 eurolla - Politiikka | HS.fi

Opintotuen vuositulo­rajat nousevat ensi vuodeksi 3 000 eurolla

Opiskelija voi vuonna 2022 ansaita noin 3 000 euroa enemmän kuin tänä vuonna ilman, että vuosituloraja ylittyy.

Kela kertoo opintotuen vuositulorajan nousevan ensi vuodeksi noin kolmella tuhannella eurolla.

16.12.2021 14:04

Opintotuen vuosituloraja nousee ensi vuonna 25 prosentilla. Korotus on määräaikainen eli on mahdollista, että vuositulorajat taas pienenevät vuonna 2023, tiedottaa Kela.

Opiskelijan vuosituloraja vuonna 2022 on 15 630 euroa, jos hän nostaa opintotukea yhdeksältä kuukaudelta.

Opiskelija, joka nostaa opintotukea yhdeksältä kuukaudelta voi ensi vuonna siten ansaita noin kolmetuhatta euroa enemmän kuin tänä vuonna ilman, että vuosituloraja ylittyy.

Kelan mukaan ensi vuoden vuosituloraja muodostuu siten, että tuloja voi olla 870 euroa jokaista tukikuukautta kohden ja 2 600 euroa jokaista tuetonta kuukautta kohti.

Tuellisen kuukauden tuloraja on ollut tänä vuonna 696 euroa ja tuettoman kuukauden tuloraja 2­078 euroa.

Hallitus on ilmoittanut muutoksen tavoitteeksi parantaa nuorten toimeentulon edellytyksiä ja työllisyyttä. HS kertoi hankkeesta ensimmäisen kerran lokakuussa.

Edellisen kerran tasokorotus tulorajoihin tehtiin vuonna 2008, jolloin korotus oli 30 prosenttia. Opintotuen tulorajat ovat olleet pitkään samalla tasolla lukuun ottamatta indeksitarkistuksia vuosina 2018 ja 2020.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat