HS tarkasti faktat: Metsäpalot ja hakkuut luovat samanlaisen tilanteen, sanoi ministeri Leppä – väite ei pidä paikkaansa - Politiikka | HS.fi

HS tarkasti faktat: Metsä­palot ja hakkuut luovat samanlaisen tilanteen, sanoi ministeri Leppä – väite ei pidä paikkaansa

Tutkimustieto antaa metsäpaloista eri kuvan kuin metsätalousministeri Jari Leppä.

Kalajoen metsäpalo heinäkuussa oli poikkeuksellisen raju. Silti palopaikalle jäi puunrunkoja. Hakkuissa puut viedään pois.

17.12.2021 15:23 | Päivitetty 17.12.2021 16:43

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) sanoi keskiviikkona Ylen jutussa näin:

”Kun luonto vaikkapa polttaa metsän, se aiheuttaa samanlaisen tilanteen. Silti se metsä uudistuu sinne.”

Tämä oli Ylen jutussa Lepän kommentti hakkuisiin ja siihen, että hakkuut voivat vähentää lajien määrää.

Lepän väite metsäpalon ja hakkuiden samankaltaisista vaikutuksista on väärä. Metsäpalojen vaikutuksista on tutkimustietoa, joka kertoo, ettei Lepän väite pidä paikkaansa.

Tässä jutussa väite käydään läpi purkamalla se osiinsa ja kertomalla samalla, mitkä tutkimuksen perusteella asiasta tiedetään.

Aloitetaan ensimmäisen virkkeen ensimmäisestä osasta: ”kun luonto vaikkapa polttaa metsän”.

Luonto ei näin yksiselitteisesti polta metsää.

Suomen ilmasto on puolimerellistä ja kosteahkoa. Se hillitsee paloja täällä, kun taas mantereisessa ilmastossa kuten Pohjois-Amerikassa tai Siperiassa palot voivat olla rajumpia.

Lisäksi Suomessa suot sekä pienemmät ja isommat vesistöt pilkkovat metsiä, mikä estää palojen leviämistä isoiksi.

Metsäpalo jää yleensä siis pieneksi, muutaman hehtaarin kokoiseksi.

Lisäksi sekä elävät puut että maassa makaavat lahopuut ja muu metsän aines on usein kosteaa. Metsässä on suhteellisen vähän palavaa ainesta. Metsäpalossa palavat yleensä kelot sekä maassa karike, humuksen kuiva pintaosa sekä sammal- ja varpukerros.

Usein metsäpalo ei siis ole mikään roihuava tulimyrsky vaan käytännössä maata pitkin etenevä pintakulo.

Pitää olla poikkeuksellisen kuivat ja tuuliset olot, että metsäpalo yltyy rajuksi latvapaloksi.

Kuuset syttyvät helpommin, mutta etenkin männyt voivat kestää tulta hyvin, sillä niillä on paksu kaarna.

Luonto siis harvoin polttaa metsän Suomessa, vaikka se jonkin verran metsää tai metsänpohjaa voisikin polttaa tai kulottaa. Metsäpalot eivät ole niin kokonaistuhoavia kuin Leppä Ylen mukaan sanoo.

Metsäpaloista ovat kirjoittaneet tutkimusartikkeleja esimerkiksi , Timo Kuuluvainen, Heidi Tanskanen, Markku Larjavaara, Tuomo Wallenius, Juho Pennanen, Jari Kouki, Aki Pitkänen, Pertti Huttunen, Kimmo Tolonen ja Ari Venäläinen. Asiaa käydään läpi tutkimustietoon nojaten myös vaikkapa kirjassa Suomalainen aarniometsä, jota Kuuluvainen on ollut tekemässä.

Seuraavaksi virkkeen jälkimmäinen osa: ”se aiheuttaa samanlaisen tilanteen [kuin hakkuut]”.

Leppä tai Yle ei täsmennä minkälaisesta hakkuusta puhutaan. Yleensä luontokatoon liittyvässä hakkuukeskustelussa keskitytään tasa-ikäisenä kasvatettavaan metsään ja sen päätehakkuuseen. Tämä on myös yleisempää kuin jatkuvan kasvatuksen tapa. Oletetaan siksi, että kyseessä on päätehakkuu, jonka seurauksena metsään syntyy hakkuuaukko.

Hakkuut tarkoittavat, että puut kaadetaan ja sen jälkeen rungot viedään pois. Sen jälkeen on yleensä vuorossa metsän uudistaminen. Se tarkoittaa usein maaperän käsittelyä jollakin tavalla, vaikkapa laikuttamalla. Lisäksi metsäkoneet rikkovat muutenkin maan pintaa puita kerätessään.

Nyt yhdistetään virkkeen molemmat puolet, eli arvioidaan, onko tilanne metsäpalon ja päätehakkuun jälkeen samanlainen.

Hakkuissa puut kuolevat, minkä lisäksi ne viedään pois. Tyypillisessä metsäpalossa iso osa puista jää eloon, minkä lisäksi vahingoittuneet rungot ja muu palanut metsäaines jää alueelle.

Vaikka palo olisi voimakaskin, suomalaisessa metsäpalossa palaa tyypillisesti noin kolmannes maanpäällisestä puuaineksesta. Suurin osa jää metsään.

Lisäksi palanut puu tarjoaa paljon elinympäristöjä eri lajeille. Osa kovakuoriaisista on riippuvaisia metsäpaloista. Ne voivat havaita infrapuna-aistimillaan savun ja lämmön kymmenien kilometrien päästä. Niiden naaraat munivat hiiltyneisiin, palon jäljiltä vielä lämpimiin puihin.

Tilanne metsäpalon jälkeen on siis hyvin erilainen kuin hakkuun jälkeen.

Lue lisää: Valtava metsäpalo roihahti Lieksassa vuonna 1992, ja siitä alkoi ällistyttävä kertomus luonnon toipumisesta omalla voimallaan – ”Mikä tuho tämä muka on?”

Virkkeen osien lisäksi voidaan myös arvioida, onko ajatus ylipäätään oleellinen. Onko metsäpalon ja hakkuiden rinnastaminen järkevää tai mielekästä? Tätä voidaan arvioida molempien esiintymisen perusteella: ovatko ne rinnakkaisia, eli todellisia vaihtoehtoja keskenään.

Timo Kuuluvainen ja Tuomas Aakala ovat käyneet läpi 43 tutkimusta, jotka käsittelevät luonnonmetsiä. Heidän tutkimusartikkelinsa mukaan tyypillisiä häiriöitä luonnonmetsissä ovat tuulenkaadot, pintakulot, hyönteistuhot ja muu niin kutsuttu pienaukkodynamiikka. Ne tappavat tappavat yksittäisiä puita tai pieniä puuryhmiä.

Suuret metsäpalot eivät siis ole tyypillisiä.

Suurista, hakkuisiin vertautuvista häiriötekijöistä metsäpalot ovat kuitenkin tärkein.

Metsäpaloja on esiintynyt Suomessa luonnostaan 200–500 vuoden välein. Lisätietoja saa esimerkiksi vuodelta 2002 tai vuodelta 2005 olevista tutkimuksista. Lisäksi teos Pohjoiset metsät – tutkimustuloksia ekologiseen metsänhoitoon kertoo, että Pohjois-Suomen mäntymetsissä paloväli on ollut 350 vuotta.

Kaskiviljelyn kaudella metsät paloivat tiheästi, mutta se ei ollut metsien luontainen paloväli. Silloin palot olivat ihmisestä johtuvia, kuten hakkuutkin.

Kasvupaikasta riippuen metsä voidaan päätehakata vaikkapa aina 80 vuoden välein. Se on paljon tiheämpi tahti kuin 200–500 vuoden välein toistuva luonnostaan syttyvä metsäpalo. Metsäpalon ja päätehakkuun vertaaminen ei sen vuoksi ole kovin mielekästä. Toisen metsä kohtaa vain harvoin, toisen toistuvasti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat