”Saa mennä joulukirkkoon”, linjasi ministeri – näin joulunviettoon nyt ohjeistetaan - Politiikka | HS.fi

”Saa mennä joulukirkkoon”, linjasi ministeri – näin joulunviettoon nyt ohjeistetaan

THL:n Mika Salminen muistuttaa, että oireisena tai sairaana ei pitäisi altistaa muita. ”Myös läheisyyden kaipuu on näin juhla-aikoina aika tärkeä asia”, Salminen sanoo.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk) hallituksen tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

22.12.2021 12:31

Hallituksen tiistai-iltana linjaamat uudet tiukat rajoitustoimet osuvat juuri joulun ja vuodenvaihteen juhla-aikaan.

Keskiviikon tiedotustilaisuudessa hallituksen edustajat ja asiantuntijat kertoivatkin näkemyksiään siitä, miten joulua nyt tulisi viettää.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk) otti kantaa omalta tontiltaan uskonnollisiin kokoontumisiin. Hengellisiä tilaisuuksia voidaan järjestää, hän lupasi.

”Voi mennä joulukirkkoon”, Kurvinen kiteytti.

Seurakunnat ovat ohjeistaneen terveysturvallisuustoimista. Uudet linjaukset eivät myöskään estä häiden ja hautajaisten järjestämistä.

Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Taneli Puumalainen ohjeisti joulunviettoon melko pienellä joukolla.

”Sukulaisia kannattaa toki tervehtiä joulun aikaan, mutta jos on mahdollista tehdä se etäyhteydellä, niin se on ehkä parempi ratkaisu kuin lähteä nyt laajalti joulun aikaan matkustamaan ja tapaamaan ystäviä ja sukulaisia.”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen muistutti, että riski vakavalle taudilla on erityisesti, jos ei ole rokotuksia.

Hän muistutti, että sairaana tai oireisena olisi tärkeää olla altistamatta muita.

Salminen painotti samalla, että myös yksinäisyys on terveyden näkökulmasta asia, joka on hyvä ottaa huomioon.

”Täytyy muistaa, että ollaan oltu jo aika pitkään aika vaikeassa tilanteessa pandemian suhteen, ja myös ihmisten yksinäisyys ja läheisyyden kaipuu on näin juhla-aikoina aika tärkeä asia hyvinvoinnin ja myös terveyden kannalta”, hän sanoi.

”Tärkeätä varmasti olisi ottaa huomioon myös ihmisten omat toiveet siitä, kuinka tavataan ja missä yhteydessä, mutta silti pyrkiä siihen, että joukkoa ei ehkä kasvateta sitten hirveän suureksi.”

Lue lisää: Kiuru: Hallitus käynnistää hätäjarru­mekanismin, koronapassi osittain pois käytöstä

Lue lisää: Näistä rajoituksista hallitus päätti tiistaina

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat