Keskustan Saarikko vastustaa koulujen aloittamista etäopetuksessa: ”Aivan viimesijainen” keino - Politiikka | HS.fi

Keskustan Saarikko vastustaa koulujen aloittamista etäopetuksessa: ”Aivan viimesijainen” keino

Hallituksen koronaministeriryhmä kokoontuu perjantaina kello 14 pohtimaan muun muassa etäopetukseen siirtymistä.

Annika Saarikko ei pidä hyvänä, että koronatoimia pyritään johtamaan julkisuuden kautta.

6.1. 14:00 | Päivitetty 6.1. 14:16

Valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ei innostu etäkouluun siirtymisestä koululaisten joululoman jälkeen.

”Meidän ajattelussamme lapsiin ja nuoriin kohdistuvat rajoitukset ovat aivan viimesijaisia. Ennen koulujen sulkemisesta puhumista tulisi tehdä kaikki mahdolliset toimet koulujen terveysturvallisuuden edistämiseksi”, kirjoittaa Saarikko torstaina HS:lle toimitetussa sähköpostissa.

”Tällaisia toimia ovat esimerkiksi systemaattinen kotitestaus ja maskit. Lähiopetus mahdollistaa myös lasten rokotusten järjestämisen tehokkaasti ja ilman vaivaa perheiden arkeen.”

Saarikon sähköpostista kertoi ensimmäisenä Yle.

Saarikko kirjoittaa, ettei hän pidä hyvänä sitä, että koronatoimia pyritään johtamaan julkisuuden kautta.

”Edellytän hallituksen sisäistä asiantuntija-arvioihin perustuvaa strategista keskustelua siitä, miten pitkittyvään ja selvästi muuttuneeseen koronatilanteeseen pitää vastata. Pidän myös perheiden arjen, yrittäjien ja kuntien kannalta kohtuuttomana pikavauhtia esitettyjä laajoja rajoitustoimia”, hän kirjoittaa.

Saarikko pitää myös tärkeänä, että koronaministeriryhmä ottaa huomioon THL:n ehdotuksen karanteeniaikojen lyhentämisestä.

Hallituksen vastaperustettu niin kutsuttu koronaministeriryhmä kokoontuu perjantaina. HS:n hallituslähteisiin perustuvan tiedon mukaan kokous alkaa kello 14 ja siinä käsitellään rajoitusten kokonaisuutta.

Asialistalla on muun muassa mahdollinen etäopetukseen siirtyminen. Etäopetukseen siirtymistä suosittelee sosiaali- ja terveysministeriö.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat