Nämä nimet esiintyvät Krista Kiurun korvaajaspekulaatioissa – Sdp valitsee koronatoimien johtoon uuden ministerin kuun lopussa
Koronaepidemian torjunnassa keskeisen ministerisalkun haltija vaihtuu, koska perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru on jäämässä perhevapaalle. Vahvana ministerikandidaattina puoluelähteet nostava esiin ainakin kansanedustaja Aki Lindénin. Myös kansanedustaja Kristiina Salonen saa useita mainintoja.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru hallituksen koronaministeriryhmän kokouksessa Säätytalolla Helsingissä perjantaina 7. tammikuuta 2021. Kuva: Stina Virkamäki / Valtioneuvoston kanslia
Sdp suunnittelee valitsevansa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun tilalle ministerin ylimääräisessä puoluevaltuuston kokouksessa 27. tammikuuta.
Koronaepidemian torjunnassa keskeisen ministerisalkun haltija vaihtuu, sillä Kiuru odottaa lasta ja on jäämässä keväällä perhevapaalle. Lapsen on määrä syntyä maaliskuun lopulla, Kiuru kertoi aiemmin Me Naiset -lehdelle.