Suomi elää epidemian pahinta hetkeä kuin hidastetussa autokolarissa: Kaikki näkevät, ettei ratissa ole ketään - Politiikka | HS.fi

Suomi elää epidemian pahinta hetkeä kuin hidastetussa autokolarissa: Kaikki näkevät, ettei ratissa ole ketään

Suomi on tähän asti hoitanut koronaepidemiaa melko hyvin. Koko ajan pinnan alla on kuitenkin kuplinut joukko ristiriitoja. Ne nousevat pintaan nyt, kun hädän hetki on suurin, kirjoittaa HS:n politiikan toimituksen esihenkilö Jussi Pullinen kommentissaan.

Pandemian synkimmällä hetkellä Suomessa näyttää olevan ainakin kaksi eri toimintalinjaa. Eri viranomaiset esittävät vaatimuksia toisilleen, ja niistäkin monet ovat ristiriitaisia, jonkinlaista vastuunsiirtoa tai silkkaa osaoptimointia, kirjoittaa politiikan toimituksen esihenkilö Jussi Pullinen kommentissaan. Kuvassa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd).

12.1. 19:23 | Päivitetty 12.1. 19:43

Viime päivät ovat olleet korona­pandemiassa hurjaa seurattavaa. Pääsyy on tietysti itse tauti: omikron­muunnos ajaa tautikäyriä lähes pystysuoraan ylöspäin. Sairaaloiden käytävillä hoitajat, lääkärit ja laitoshuoltajat tekevät sen, minkä pystyvät.

Suomalainen yhteiskunta on kriisissä joustava, ja tuskin romahtaa sairastumis­lukuihin. Silti joukkoliikenteen, ruokahuollon tai apteekkien toimivuutta on sairastumis­lukujen edessä pakko pohtia. Terveydenhuollossa rasitus on suurin.

Monella tapaa Suomi elää nyt pandemiassa suurinta hädän hetkeä: kohtaa, jossa toimeen tarttuvien yksilöiden ja instituutioiden kantokyvyltä vaaditaan eniten. Tämä on myös hetki, jolloin johtajuutta ja tien näyttämistä kaivataan eniten.

Siksi on hämmentävää, että Suomen koronajohtaminen on nyt alkanut muistuttaa makaaberia hidastettua filmiä törmäystestissä seinään ajavasta autosta. Strategian konepelti rutistuu, palaset lentelevät seinille ja kaikki näkevät, että ratissa ei ole ketään.

Läpi pandemian asetelman alla on kuplinut joukko ristiriitoja, joiden sovittelusta iso osa riitelystä kumpuaa.

Tähänastisten lopputulosten perusteella pandemian torjunta Suomessa on onnistunut vähintäänkin kohtuullisesti. Suomalaisia ei ole kuollut tautiin niin paljon kuin monessa muussa maassa, talous kasvaa ja lapset ja nuoret on asetettu päätöksissä etusijalle.

Tähän tulokseen on päästy hallituksen ”hybridistrategialla”, jonka ydin on eräänlainen lennossa säätäminen. Suomi ei ole valanut toimintatapoja betoniin, vaan niitä on muutettu tilanteen mukaan – usein tosin vähällä ennakoinnilla, sekavasti ja viime hetken ”hallituksen neuvotteluissa” näyttävästi riidellen. Kauniimmin sanottuna Suomessa pandemiaa on torjuttu ketterästi.

Läpi pandemian asetelman alla on kuplinut joukko ristiriitoja, joiden sovittelusta iso osa riitelystä kumpuaa. Näistä keskeinen liittyy siihen, miten epidemiaan pitäisi pohjimmiltaan suhtautua: pitkää covidia ja muita tuntemattomia riskejä väistävällä varovaisuusperiaatteella vai pragmaattisesti?

Moni terveysviranomainen katsoo, että haaveet taudin leviämisen estämisestä ovat turhia: tärkeintä on, että sairaaloiden toiminta turvataan ja estetään vakavimmat tautitapaukset, mutta ei kaikkia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja sairaanhoitopiirit ovat edustaneet pääosin tätä näkemystä.

Toisaalla ovat erityisesti itsenäiset asiantuntijat, joiden mielestä pandemiaa olisi pitänyt tukahduttaa – siis yrittää painaa tartuntoja ylipäänsä mahdollisimman alas. Kaikuja näkemyksestä on voinut kuulla erityisesti sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ulostuloissa. Tiukemman linjan poliittinen kasvo on ollut peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd). Hän on ajanut tiukkoja sulkuja aina viime päiviin saakka.

Jako ei ole mustavalkoinen, vaan kaikki viranomaiset taiteilevat hetkessä säätäen ja sairaaloiden kantokykyä optimoiden – aidossa hybridistrategian hengessä. Tiukkaa linjaa ajanut STM on myös ennustanut taudin pahenemisen monesti oikein.

Olemassa tuo ristiriita kuitenkin on.

THL, STM, kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat muuttuneet neutraaleista toimijoista köydenvedon osapuoliksi.

Suomen pandemiajohtamisen suurin haaste on ollut, että vaikka ristiriita on perustavaa laatua, siihen ei ole hallituksen laatimissa strategioissa annettu selvää ratkaisua. Tuloksena on ollut jatkuva köydenveto siitä, kumpaan suuntaan säätäminen ”hallituksen neuvotteluissa” kulloinkin kallistuu.

Tällainen moniäänisyys tietysti kuuluu politiikkaan. Asetelman hankalampi seuraus on kuitenkin ollut, että THL, STM, kunnat ja sairaanhoitopiirit ovat muuttuneet neutraaleista toimijoista köydenvedon osapuoliksi. Viime päivinä ne ovat nälvineet toisiaan yhä avoimemmin jopa julkisuudessa.

Tähänastisen surullisen huippunsa asetelma saavutti tiistaina, kun sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila syytti STT:n haastattelussa Uudenmaan kuntia ”tartuntatautilain mukaisen menettelyn noudattamatta jättämisestä” eli käytännössä lain rikkomisesta.

Kunnat ilmoittivat aiemmin joutuvansa ajamaan alas karanteeneja sekä tartuntojen jäljitystä, joista omikronin vyöry oli tehnyt käytännössä mahdottomia toteuttaa. STM puolestaan on korostanut juuri näiden merkitystä, jotta tartuntoja voitaisiin hallita.

”Joudumme nyt ruohonjuuritasolla toteuttamaan strategian muutosta, jota ei ole kansallisesti linjattu”, Helsingin kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Sanna Isosomppi sanoi HS:n haastattelussa.

Kaoottisen tilanteesta teki, että STM:n strategiajohtaja Pasi Pohjola puolestaan sanoi HS:n haastattelussa Helsingin oikeastaan noudattavan kansallista strategiaa. Tiistaina STM:stä siis sekä syytettiin alueita lain rikkomisesta että sanottiin niiden toimivan ohjeiden mukaisesti.

Oman mausteensa kaaokseen tuo se, että osassa maata hallinto-oikeudet ovat alkaneet keskeyttää aluehallintovirastojen tekemiä liikuntatilojen sulkupäätöksiä. Kun omikron nakertaa strategiaa, palasia lentää ilmassa, ja nokka vain rutistuu.

Kansalaisten silmissä lopputulos on erittäin kiusallinen. Pandemian synkimmällä hetkellä Suomessa näyttää olevan ainakin kaksi eri toimintalinjaa. Eri viranomaiset esittävät vaatimuksia toisilleen, ja niistäkin monet ovat ristiriitaisia, jonkinlaista vastuunsiirtoa tai silkkaa osaoptimointia.

Puhe kansalaiselle peittyy teknokraattien riitelyyn.

Lue lisää: STM jyrättiin, eivätkä alueet suostu enää noudattamaan sen suosituksia – silti ne vaativat kansallista ohjausta

Julkisen syyttelyn tilalle Suomi tarvitsi johtajuutta, joka katsoo eteenpäin, ottaa synkkenevän tilanteen henkisesti haltuunsa ja osaa ohittaa käytännön tilanteen romuttamat vanhat totuudet.

Pääministeri Sanna Marin (sd) korosti viikonloppuna HS:n haastattelussa moniäänisyyden merkitystä.

”Me eläisimme hyvin erilaisessa yhteiskunnassa, jos kaikki viranomaiset olisivat aina samaa mieltä. Se olisi autoritaarinen valtio”, Marin sanoi.

Samalla pääministeri totesi, että hänen työpanostaan on ”katsottu uudelleen” niin, että aikaa jää myös esimerkiksi kiristyvän maailmantilanteen hoitamiseen.

Voi kysyä, onko tämä ollut viisas päätös. Marinin vetäytyminen on luonut valtatyhjiön, joka nyt täyttyy pandemian keskeisiä ristiriitoja koskevalla kiihtyvällä riitelyllä. Ministeri Kiuru johtaa pandemiatyötä, mutta hän ei näyttäydy kokoavana voimana vaan yhtenä riidan osapuolista.

Voi myös olla, että edes pääministeri ei olisi uusinta kaaosta voinut estää. Silti asetelma ei ole kestävä: Suomi tarvitsee uuden suunnan ulos omikronista. Toisaalle katsovan pääministerin takana auton nokka vain rutistuu ja kuva ruudulla on päivä päivältä hurjempi. Jos jokin ei muutu, jäljellä saattaa pian olla vain ruttuinen kosla ja syvä hätä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat