Työmarkkinajärjestöt ja STM valmistelevat lainmuutosta, joka turvaisi tartuntatautipäivärahan ilman karanteenia tai eristystä - Politiikka | HS.fi

Työmarkkina­järjestöt ja STM valmistelevat lain­muutosta, joka turvaisi tartuntatauti­päivärahan ilman karanteenia tai eristystä

EK:n asiantuntijalääkäri Auli Rytivaara ehdottaa, että kaikilla lääkäreillä tulisi olla oikeus antaa todistus, jonka perusteella tartuntatautipäiväraha voitaisiin myöntää.

Karanteenipäätösasiakirja vuodelta 2020.

12.1. 19:24

Työmarkkinajärjestöt ja sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ovat ryhtyneet pikaisesti valmistelemaan lainmuutosta, joka turvaisi tartuntatautipäivärahan saannin koronatautiin sairastuneille työntekijöille tai heidän työnantajilleen.

Sama koskisi myös sellaisia tautiin altistuneita tai oireettomia henkilöitä, jotka eivät voi mennä lähitöihin tai tehdä etätöitä.

Alustavasti on kaavailtu, että päivärahan voisi vastedes saada myös muun kuin kunnan tartuntatautilääkärin lausunnon perusteella ja ilman karanteenia tai eristystä.

Tarve lainmuutokselle on syntynyt siitä, koska esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnat ovat ilmoittaneet vähentävänsä tuntuvasti jäljitystä ja testaamista sekä luopuvansa karanteeniin ja eristykseen asettamisesta.

”Mehän tulimme yllätetyksi pääkaupunkiseudun kuntien irrottautumisesta tartuntatautilain mukaisesta toiminnasta. STM:ssä pidetään tärkeänä, että tartuntatautilakia noudatetaan”, sanoo johtaja Liisa Siika-aho STM:stä.

Siika-aho muistuttaa, että WHO:nkin mukaan koronatauti on yleisvaarallinen tauti, jonka tartunnasta pitää saada varmistus.

Keskiviikkona työmarkkinakeskusjärjestöjen edustajat ja STM kävivät jo alustavan keskustelun, miten suojataan työelämää niin, ettei se joutuisi kohtuuttomaan tilaan sen takia, ettei tartuntatautipäivärahaa saa.

”Pitää miettiä, onko tartuntatautipäivärahan myöntämiselle muita lievempiä edellytyksiä kuin karanteeni tai eristys”, Siika-aho sanoo.

Karanteeniin tai eristykseen voi määrätä vain kunnan tartuntatautilääkäri, sillä kyseessä on merkittävä julkisen vallan käyttö.

Asiantuntijalääkäri Auli Rytivaara Elinkeinoelämän keskusliitosta (EK) ehdottaa, että kaikilla lääkäreillä tulisi olla oikeus antaa lausunto tai todistus, jonka perusteella tartuntatautipäiväraha voitaisiin myöntää.

”Erityisesti työterveyslääkäri osaa tehdä työntekijästä ja tämän työtehtävistä riskiarvion, että pitääkö altistuksen tai oireiden takia olla poissa töistä tai voiko tehdä esimerkiksi etätöitä”, Rytivaara sanoo.

Rytivaaran mukaan tärkeintä olisi nyt saada asia nopeasti eteenpäin, jotta työnantajat ja työntekijät eivät jäisi ilman tartuntatautipäivärahaa. Siinä ei ole omavastuuaikaa toisin kuin tavanomaisessa sairauspäivärahassa.

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n asiantuntijalääkäri Riitta Työläjärvi pitää niinikään tärkeänä, että tarvittava sosiaaliturva saadaan aikaan. ”Olen myös toiveikas, että siinä nopeasti edetään.”

”On selvää, että infektiolääkäreitä on niin rajallinen joukko, ettei heidän työpanoksensa nyt riitä”, Työläjärvi yhtyy Rytivaaran ehdotukseen.

”Ei nyt voida nostaa käsiä pystyyn ja sanoa, että työntekijöiden pitää sairastaa omaan laskuun”, Työläjärvi sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen sanoi Ylelle tiistaina, että Suomen tulisi luopua koronaviruksen torjunnassa karanteeneista ja laajamittaisesta tartunnanjäljityksestä.

Salminen ehdotti karanteenien tilalle nykyistä pidempiä poissaoloja omalla ilmoituksella.

Siika-ahon mukaan sairauspoissaolot omalla ilmoituksella eivät ole ratkaisu ongelmaan, koska silloin ei saa tartuntatautipäivärahaa, joka korvaa ansionmenetyksen kokonaan.

Yksi vaihtoehto Siika-ahon mukaan olisi sairausvakuutuslain muutos niin, ettei tartuntatautipäivärahan saanti edellyttäisi karanteeniin tai eristykseen asettamista.

Lue lisää: Helsinki lopettaa suurimman osan korona­karanteeneista ja tartunnan­jäljityksestä

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat