Annika Saarikko vaali­tuloksesta: ”Palauttaa keskustaväen itsetuntoa”

Hallituksella on edessään tiukka kevät. Annika Saarikon mukaan vaalitulos ei vaikuta hallitusyhteistyöhön.

Puheenjohtaja Annika Saarikko pitää aluevaalien tulosta keskustalle paluuna suurten joukkoon. Vaalivalvojaisissa mukana kansanedustaja Markus Lohi ja varapuheenjohtaja varapuheenjohtaja Petri Honkonen.

24.1. 14:27

Tyytyväisyys huokuu keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon äänestä. Aamun tunteina hän on ehtinyt tutustua alueiden vaalituloksiin ja tehdä vähän laskelmia.

”Monella mittarilla keskusta oli ykkönen näissä vaaleissa. On paljon kuntia, joissa olemme saaneet enemmistön äänistä, ja meillä on lisäksi eniten valtuutettuja”, Saarikko sanoo sunnuntaina järjestettyjen aluevaalien tuloksista.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat