Suomi tarraa nyt EU:n keskinäisen avunannon lausekkeeseen – mutta sisältö on yhä epämääräinen ja EU:n Nato-maiden kiinnostus siihen vähäinen

Lauseke velvoittaa EU-maat avunantoon kaikin käytettävissä olevin keinoin, jos jokin jäsenmaa on aseellisen hyökkäyksen kohteena. Suomi ja Ruotsi ajavat lausekkeeseen lisää selkeyttä.

Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson ja Suomen pääministeri Sanna Marin tapasivat Kesärannassa 5. maaliskuuta. Tapaamisen jälkeen Suomi ja Ruotsi edistivät yhteisvoimin sitä, että EU:n äskettäisen huippukokouksen loppupäätelmiin tuli maininta EU:n turvatakuulausekkeesta.

18.3. 2:00 | Päivitetty 18.3. 7:04

Bryssel

”EU:n sitoutuminen keskinäisen avunannon lausekkeeseen (42.7) on tärkeää”, Suomen hallitus linjasi tavoitteekseen ennen kuin pääministeri Sanna Marin (sd) lähti viime viikon lopulla pidettyyn EU:n epäviralliseen huippukokoukseen Ranskaan.

Suomi ja Ruotsi vaativat ja saivat kokouksen loppupäätelmiin eli Versailles’n julistukseksi ristittyyn paperiin lakonisen lauseen, jossa todetaan sama. Sen mukaan jäsenmaiden ”keskinäinen solidaarisuus heijastuu” artiklassa 42.7.

Kyseinen keskinäisen avunannon lauseke on kirjattu EU:n Lissabonin sopimukseen. Se velvoittaa EU-maita avunantoon ”kaikin käytettävissä olevin keinoin” silloin, jos jokin niistä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi.

Toimintaperiaate on sama kuin Naton artikla viidessä. Sen mukaan aseellinen hyökkäys jotakin Naton jäsenvaltiota vastaan katsotaan hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan.

EU:n 27 jäsenmaasta 21 kuuluu Natoon, ja niiden kansallinen puolustus on tiukasti Natoon kytköksissä. Näille 27 jäsenmaalle EU:n keskinäisen avunannon lauseke on ollut epämääräinen kummajainen, koska Nato on niille ensisijainen turvatakuiden antaja.

Suomi ja Ruotsi eivät kuulu Natoon, ainakaan vielä. Niille EU:n lauseke 42.7 on toistaiseksi ainoa virallinen sopimukseen perustuva turvatakuu, joka periaatteessa sitoo muut Euroopan maat auttamaan kriisitilanteessa – kuten Venäjän mahdollisessa hyökkäyksessä.

EU:n Nato-maille lausekkeen merkitys on vähäisempi. HS:lle luonnehditaan EU-maiden kiinnostuksen keskinäisen avunannon lausekkeeseen olleen ”nollissa” Venäjän hyökkäykseen asti. Yksi virkamies toteaa kokouskokemustensa perusteella Suomen olevan ainoa maa, joka on lauseketta yrittänyt edistää.

Suomella ja monella EU-maalla on ollut erilainen näkemys siitä, milloin turvatakuulauseketta voisi soveltaa.

”Moni jäsenmaa on ollut sitä mieltä, että lauseke on enemmän käytettävissä hybridi- ja kybertilanteissa kuin perinteisissä hyökkäystilanteissa. Etenkin Itä-Euroopan maat ovat olleet vahvasti sitä mieltä, että siinä tulisi olla ero Naton artikla viiteen. Suomi on ajanut sitä, että mitään kriisiskenaariota ei pitäisi pitää sen ulkopuolella”, sanoo tutkija Niklas Nováky.

Niklas Nováky

”Veikkaan, että Ukrainan sodan myötä Suomen näkemys saa enemmän tukea ja vahvistusta”, Nováky sanoo.

EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan erikoistunut Nováky työskentelee tutkijana Euroopan kansanpuolueen EPP:n ajatushautomossa Wilfried Martens Centerissä.

Novákyn mukaan Ukrainan kriisin aikana on nähty, että koko EU toimii nyt vahvasti Ukrainan hyväksi – vaikka Ukraina ei edes ole EU:n jäsenmaa. EU kohdisti kovat talouspakotteet Venäjää vastaan, ja Ukraina on saanut EU-mailta melkein puoli miljardia euroa aseellista tukea EU:n kautta.

”Ukrainan sota kaikessa kauheudessaan on selkeyttänyt EU:n kykyä antaa tukea, myös sotilaallista ja tappavaa tukea, kriisin ollessa käynnissä. Jos näin iso yhtenäinen rintama on suhteessa Ukrainaan nyt, niin mitä todennäköisemmin se olisi vielä vahvempi, jos kyseessä olisi aseellinen hyökkäys yhtä EU-maata kohtaan”, Nováky sanoo.

Turvatakuulauseke on silti edelleen epämääräinen. Novákyn mukaan Suomi on ajanut selvennystä myös siihen, millaista apua jäsenmaa voisi kriisitilanteessa saada.

Presidentti Sauli Niinistö on pitänyt asiaa paljon esillä. Hän sanoi politiikan toimittajien yhdistyksen tapaamisessa helmikuussa, että 42.7 on kirjoitettu ”aika velvoittavaan muotoon”.

”Mutta kantojen ilmaiseminen eri maissa, että mitä ollaan valmiita tekemään, jos jotakin tapahtuu, niin se on kyllä ollut aika ohutta”, Niinistö lisäsi.

David McAllister

Euroopan parlamentin ulkoasiain­valiokunnan puheen­johtaja, saksalais­meppi David McAllister sanoo HS:lle, että turvatakuu­lausekkeen aktivointia ja käyttöä ei ole määritelty riittävän selkeästi.

”Parlamentti on vaatinut jäsenmaita useita kertoja sopimaan, mitkä artikla 42.7:n käyttöönoton järjestelyt ovat. Olisi korkea aika toimia nyt”, Euroopan kansanpuoluetta edustava McAllister sanoo.

Urmas Paet

Renew- eli Uudistuva Eurooppa -ryhmää edustava virolaismeppi Urmas Paet toivoo myös, että EU:ssa käytäisiin vakava keskustelu turvatakuulausekkeen sisällöstä ja käyttöönoton pelisäännöistä.

”Nyt ei tiedetä, onko se jäsenmaille vapaaehtoinen vai pakollinen.”

Kokemukset turvatakuulausekkeesta ovat ohuita, sillä sitä on käytetty vain kerran olemassaolonsa aikana. Ranska aktivoi sen Pariisin tuhoisien terrori-iskujen jälkeen marraskuussa 2015.

Ranska toivoi apua muilta EU-mailta niin, että ne lähettäisivät joukkoja kansainvälisiin operaatioihin, jolloin Ranska voisi irrottaa niistä omia joukkojaan terrorismin vastaiseen taisteluun.

Tämä sopi muille, ja Suomikin lähetti 160 sotilasta Libanoniin YK:n Unifil-operaatioon.

”Turvatakuulausekkeen suurin heikkous on se, ettei sitä ole oikeastaan käytännössä testattu. Tuolloin jäsenmaat toimivat vapaaehtoisuuden pohjalta”, Urmas Paet sanoo.

Nato-maa Ranska aktivoi mieluummin EU:n turvatakuulausekkeen kuin pyysi apua Natolta. Toinen vaihtoehto olisi ollut EU:n yhteisvastuulauseke, joka on tarkoitettu jäsenmaiden avuksi erilaisissa luonnonkatastrofeissa ja määritelmänsä mukaan myös terrori-iskuissa.

Artiklan 42.7. yksi ominaisuus on Novákyn mukaan joustavuus. Apua pyytänyt maa voi soveltaa sitä haluamallaan tavalla, kun taas yhteisvastuulausekkeessa on tarkat soveltamisohjeet ja kirjaukset esimerkiksi EU-instituutioiden roolista.

Suomi ja Ruotsi saivat Versailles’n huippukokouksessa hyväksi luonnehdittua tukea muilta EU-mailta halutessaan turvatakuista kirjauksen loppupaperiin.

Alkuperäisen artikla 42.7:n mukaan avunantovelvollisuus ”ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen”.

Toisin sanoen puolueettomiksi lasketut EU-maat Irlanti, Malta ja Itävalta voivat halutessaan olla antamatta apua. Lisäksi artikla korostaa, että Nato on EU:n Nato-maille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.

Versailles’n julistukseen ei kirjattu mitään tämänkaltaisia varaumia, mitä Suomen hallituksessa pidetään merkittävänä.

EU:n seuraava huippukokous on maaliskuun lopussa, ja siellä jäsenmaiden on tarkoitus hyväksyä EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tulevaisuutta koskeva asiakirja, strateginen kompassi.

Kompassia kirjoitetaan nyt ainakin EU:n uhkakuvien osalta kynä savuten uusiksi. Ukrainan sota teki uhkista totta.

Suomi on toivonut, että kompassissa myös 42.7:ään tulisi enemmän lihaa luiden päälle. Luvassa onkin lupauksia siitä, miten artiklaa saataisiin konkreettisemmaksi. EU aikoo esimerkiksi harjoitella erilaisin skenaarioin, miten artiklan päätöksenteko menisi tositilanteessa.

Silti odotuksia ei kannattaisi Suomessa virittää liian korkealle: kompassi ei muuta EU:ta sotilas- tai puolustusliitoksi. EU:sta ei ole tulossa Naton kaltaista kollektiivisen puolustuksen takaajaa, vaikka Ukrainan sota on tehnyt siitä uskottavamman toimijan.

”EU vaikuttaa paljon määrätietoisemmin toimivalta unionilta turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa kuin se muutama viikko sitten oli. Se on hyvä asia Naton ulkopuolella oleville maille, kuten Suomelle, jotka ovat ajaneet tämän ulottuvuuden kehittämistä viime vuosina”, Niklas Nováky sanoo.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat