Riikka Purra: Perus­suomalaisten Nato-kanta muodostetaan niin ripeästi kuin tilanne vaatii

Perussuomalaisten selkeä enemmistö oli kyselyssä Nato-jäsenyyden hakemisen kannalla.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 16. maaliskuuta 2022

19.3. 20:09

Perussuomalaiset muodostavat virallisen kantansa Nato-jäsenyyteen niin ripeästi kuin tilanne vaatii. Näin kirjoittaa puolueen puheenjohtaja Riikka Purra blogissaan lauantaina.

Puolueen virallinen kannanotto on tulossa Purran mukaan hyvin todennäköisesti jo huhtikuun aikana. Avainroolissa on hänen mukaansa eduskuntaryhmä.

”Puoluehallitukselta on haettu mandaatti prosessille. Kevään aikana kokoontuvat puoluehallituksen säännöllisten kokousten lisäksi myös puoluevaltuusto ja puolueneuvosto”, kertoo Purra.

Perussuomalaisten tuoreen jäsenkyselyn perusteella yli 63 prosenttia vastanneista puolueen jäsenistä kannattaa Nato-jäsenyyden hakemista. Kielteisesti jäsenyyden hakemiseen suhtautuu alle neljännes vastanneista.

””Perussuomalaisen jäsenistön selvä enemmistö näkee, että parhaiten Suomen turvallisuutta ja itsenäisyyttä tukee oman vahvan ja entisestään vahvistettavan puolustuskyvyn perustan lisäksi jäsenyys puolustusliitto Natossa”, kirjoittaa Purra.

Jäsenkyselyn tulokset ovat Purran mukaan hyvin linjassa esimerkiksi Ylen viimeisimmän Nato-kyselyn tulosten kanssa.

Puolueen kyselyssä yli puolet vastanneista myös koki, että päätös on kyettävä tekemään ilman kansanäänestystä.

”Isänmaan tärkeimpiä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja ei tehdä gallupien ja kyselyiden perusteella, mutta totta kai puolueen jäsenistön antama selkänoja on tärkeä”, Purra toteaa.

Purra toivoo omiltaan asiallista keskustelua ja erilaisten näkemysten sietämistä.

”Poteroista toiseen tapahtuva ampuminen ei johda mihinkään rakentavaan. Täysiä varmuuksia ei ole kenelläkään – on vain arvioita, todennäköisyyksiä ja skenaarioita sekä oppia historiasta”, Purra kirjoittaa.

Ylen alkuviikosta julkaiseman kyselyn mukaan 62 prosenttia suomalaisista kannattaa Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon.

Kansanedustajien Nato-kantoja seuraavan HS:n päivittyvän taulukon mukaan 12 perussuomalaisten kansanedustajaa on lauantai-iltaan mennessä kertonut kannattavansa Suomen jäsenyyttä puolustusliitossa.

Vastustuksensa Nato-jäsenyydelle on ilmaissut kaksi kansanedustajaa. 24 kansanedustajan osalta kanta ei ole vielä tiedossa tai he eivät ole sitä vielä muodostaneet.

Lue lisää: HS:n päivittyvä taulukko kokoaa kansan­edustajien Nato-kannat – Moni ei vielä ole kertonut tai päättänyt linjaansa

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat