Hallituksen suunnittelema suuri maankäytön uudistus jää toteutumatta: Eduskuntaan tulee esitys vain uudeksi rakentamislaiksi

Maankäyttölainsäädännön uudistus törmäsi ministeri Emma Karin mukaan lausuntokierroksella saatuun palautteeseen.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari (vihr).

22.3. 12:19

Hallituksen suunnittelema maankäyttö- ja rakennuslain perusteellinen uudistus jää tällä vaalikaudella osin toteutumatta, kertoi ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari (vihr) tiedotustilaisuudessa tiistaina. Hallitus tuo alkusyksystä eduskuntaan esityksen uudeksi rakentamislaiksi, mutta maankäytön osalta uudistus jää toistaiseksi tekemättä.

”Valmistelu etenee eduskuntaan siltä osin, josta on suurin yhteisymmärrys. Uudistusta jatketaan osissa”, Kari sanoi.

Ministerin mukaan keskeinen syy maankäyttölainsäädännön uudistamisen tyssäämiseen oli lausuntokierrokselta saatu palaute.

”Tarvitsemme lisää keskustelua ja yhteisymmärryksen hakemista kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa. Koko hallitus oli lopulta samaa mieltä tästä. Nyt tehtävä uudistus on hyvä alku.”

Esitys uudeksi rakentamislaiksi tuo mukanaan muun muassa vaatimukset rakennusten vähähiilisyydestä ja niiden niin sanotuista elinkaariominaisuuksista.

Tarkoitus on myös sujuvoittaa rakentamista joillain lupakäytäntöjen muutoksilla.

Julkisuudessa on jo aiemmin esillä ollut esitys siitä, että esimerkiksi alle 30-neliöisen pihasaunan saisi vastaisuudessa rakentaa ilman erillistä lupaa. Virkamiehet korostivat tiedotustilaisuudessa, että rakentamisoikeutta- ja määräyksiä pitää esityksen toteuduttuakin noudattaa, ainoastaan lupabyrokratia jää pois.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat