Teknologia­teollisuudelta yliopistoille neljä miljoonaa euroa – suurin summa Aalto-yliopistolle

”Haluamme kannustaa yliopistoja tekemään aiempaakin verkostomaisempaa yhteistyötä yritysten ja korkeakoulujen kanssa”, sanoo varatoimitusjohtaja Minna Helle.

Teknologiateollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Minna Helle

11.4. 7:05

Teknologiateollisuus ry lahjoittaa yhteensä neljä miljoonaa euroa yliopistoille, joilla on tekniikan alan koulutusvastuu.

Lahjoituksellaan järjestö osallistuu yliopistojen varainhankintakampanjaan, jossa valtio pääomittaa yliopistoja 67 miljoonalla eurolla vastineena lahjoituksista.

Suurin summa, 1,2 miljoonaa euroa, menee Aalto-yliopistolle. Pienemmät lahjoitukset saavat Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto, Oulun, Turun, Tampereen, Vaasan, Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistot sekä Åbo Akademi.

Lahjoituksen kriteereissä on hyödynnetty dataa sekä useita eri indikaattoreita, jotka liittyvät yliopistojen tutkimukseen, koulutukseen ja niiden vaikuttavuuteen.

Jäsenyritysten näkemyksistä kootun teknologiateollisuuden osaajatarveselvityksen mukaan toimiala tarvitsee kymmenen vuoden sisällä 130 000 uutta osaajaa.

”Nyt jos koskaan on koulutuksen laatuun ja tutkimukseen investoimisen aika. Osaajapula on haitannut jo pitkään yritysten kestävää kasvua, ja maailmanpolitiikan muuttuneen tilanteen vuoksi vihreän siirtymän sekä siihen liittyvän uuden osaamisen tarve on aiempaakin kriittisempää”, Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Minna Helle sanoo tiedotteessa.

Teknologinen osaaminen ja edelläkävijyys on Helteen mukaan ”Suomi-talon peruskivi”.

”Haluamme kannustaa yliopistoja tekemään aiempaakin verkostomaisempaa yhteistyötä yritysten ja korkeakoulujen kanssa”, Helle sanoo.

Lahjoituksen taustalla on Sitran vuonna 2019 tekemä päätös yliopistojen pääomittamisesta 100 miljoonan euron kertaluonteisella panostuksella.

Valtio kohdentaa sijoitukset kahdessa osassa vuosina 2020 ja 2022 eri yliopistojen kesken ja niiden keräämän yksityisen pääoman perusteella.

Teknologiateollisuus, sen jäsenyritykset ja 100-vuotissäätiö ovat lahjoittaneet korkeakoulutukseen viime vuosina yhteensä noin 160 miljoonaa euroa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat