Ulkoasiain­valiokunta vieraili Ruotsissa keskustelemassa Nato-asioista: ”Täällä olemme koettaneet kaiken maailman sirkus­tempuilla kertoa, että päätös on tehty”

Jussi Halla-ahon mukaan ruotsalaiset olivat tyytyväisiä, että Suomi on antanut selkeän signaalin siitä, että Suomi haluaa edetä samassa tahdissa ruotsalaisten kanssa.

Erkki Tuomioja (sd), Elina Valtonen (kok) ja Jussi Halla-aho (ps).

21.4. 17:58 | Päivitetty 21.4. 19:42

Tukholma

Suomi tulee todennäköisesti lähiviikkoina hakemaan Naton jäsenyyttä.

Se oli viesti, jonka kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd) kertoi torstaina ruotsalaisille, kun Suomen ulkoasianvaliokunta tapasi Ruotsin ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnan jäseniä Tukholmassa.

”Kerroin, että Suomessa on sekä yleisessä mielipiteessä että eduskunnassa vahva enemmistö, mikä johtaa siihen, että Suomi tullee lähiviikkoina, kevään aikana vielä, lähettämään jäsenhakemuksensa Natoon. Tämän totesin siitä riippumatta, pidänkö sitä itse hyvänä vai huonona asiana”, Tuomioja sanoi Tukholmassa.

Erkki Tuomioja antoi haastatteluja ruotsalaismedialle Suomen suurlähetystön sisäpihalla.

Tuomiojan mukaan näyttää selvältä, että Suomi tulee hakemaan Naton jäsenyyttä, ja hänen mielestään tämän kertominen ruotsalaisille oli tärkeää.

Samaa mieltä on myös kansanedustaja Elina Valtonen (kok.), joka oli ulkoasiainvaliokunnan matkalla Tukholmassa.

”Me olemme nyt täällä koettaneet kaiken maailman sirkustempuilla kertoa, että se päätös on tehty”, Valtonen sanoi.

Elina Valtonen.

Suomen ulkoasiainvaliokunta lensi Tukholmaan torstaiaamuna. Jussi Halla-ahon (ps) johtama valiokunta tapasi Tukholmassa Ruotsin parlamentin puhemiehen Andreas Norlénin, ulkoasiain- ja puolustusvaliokuntien edustajia sekä ulkoministeri Ann Linden ja puolustusministeri Peter Hultqvistin.

Halla-ahon mielestä tapaamisten tärkein anti oli keskustella ruotsalaisten kanssa siitä, miten molempien maiden Nato-selvitysprosessit kulkevat.

Kesken Suomen ja Ruotsin valiokuntien kokouksen tuli julki tieto siitä, että Ruotsin hallitus pyrkii nopeuttamaan omaa Nato-selvitysprosessiaan.

Lue lisää: Ruotsi päätti kiiruhtaa Nato-prosessinsa aikataulua Suomen takia – Näin Ruotsin valiokuntien johtajat kommentoivat kokousta suomalaisten kanssa

”Tämä tieto herätti tyytyväistä huvittuneisuutta ruotsalaisissa”, Halla-aho kuvaili.

Halla-ahon mukaan ruotsalaiset olivat kiinnostuneita Suomen prosessista ja päätöksenteosta liittyen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

”Toisaalta he olivat kiinnostuneita myös siitä, että onko meillä jo tiedossa lopputulos, ja nyt me vain yritämme keksiä prosessin, joka johtaa siihen lopputulokseen. Ja näin saattaa kyllä ollakin. Ruotsissa taas näytti olevan huomattavasti enemmän auki se, mihin tämä keskustelu johtaa, jos se joskus alkaa”, Halla-aho sanoi.

Halla-ahon mukaan esimerkiksi Tuomioja olisi tehnyt selväksi, että Suomi kulkee nyt kohti ennalta lukkoon lyötyä tavoitetta, kohti Nato-jäsenyyttä.

Jussi Halla-aho.

Tuomiojan mukaan Suomen viime keskiviikkona esittelemä selonteko johdattaa selvästi kohti Nato-jäsenyyttä. Tuomiojan mukaan olisi tärkeää, että Suomi ja Ruotsi päätyisivät Nato-pohdinnoissaan samaan ratkaisuun.

”Olisi hyvin haitallista molemmille, jos toinen olisi Natossa ja toinen ei”, Tuomioja sanoi.

”Toivon, että ruotsalaiset kehittelevät tätä asiaa suurin piirtein sellaisessa aikataulussa, että voisimme päätyä yhteiseen ratkaisuun.”

Halla-ahon mukaan ruotsalaiset olivat tyytyväisiä, että Suomi on antanut selkeän signaalin siitä, että Suomi haluaa edetä samassa tahdissa ruotsalaisten kanssa. Selväksi on tullut myös se, että Suomi voi tehdä myös omat ratkaisunsa riippumatta siitä, mitä Ruotsi tekee.

”Tämän koettiin antavan myös vauhtia ja jonkinlaista rakennetta ja päämäärätietoisuutta ruotsalaiseen keskusteluun.”

Suomalaispoliitikot antoivat torstain aikana lukuisia haastatteluja myös ruotsalaiselle medialle. Suomalaisten viesti oli selkeä, mikä käy ilmi esimerkiksi iltapäivälehti Aftonbladetin illalla julkaisemasta jutusta.

Jutun otsikossa kerrotaan suomalaisten huippupoliitikoiden Nato-kannan olevan jo selvä.

Aftonbladet viittaa lisäksi tietoihinsa, joiden mukaan suomalaispoliitikot olivat kertoneet ruotsalaisille odottavansa, että Suomen eduskunnan suuri enemmistö äänestäisi Nato-jäsenyyden puolesta: lehden mukaan puolesta äänestäisi 180 edustajaa 200:sta.

Helsingin Sanomien keräämien tietojen mukaan Naton jäsenyyttä kannattaa nyt 112 edustajaa.

Suomalaisdelegaatio käveli Ruotsin ulkoministeriöltä kohti valtiopäivätaloa Tukholmassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat