Vasemmistoliitto päättää 7. toukokuuta, onko mahdollinen Nato-jäsenyys puolueelle hallitus­kysymys

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mielestä asiasta ei ole syytä tehdä hallituskysymystä.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson haluaa, että puolueessa käydään perusteellinen keskustelu siitä, onko Nato-jäsenyys hallituskysymys.

26.4. 16:18

Vasemmistoliiton puoluehallitus on päättänyt kutsua koolle puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän muodostaman yhteiskokouksen. Kokouksen on määrä päättää, onko Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys puolueelle hallituskysymys.

Kokous pidetään lauantaina 7. toukokuuta Helsingissä.

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto teki keväällä 2019 linjauksen, jonka mukaan puolue voi osallistua ainoastaan sellaiseen hallitukseen, joka pitää Suomen sotilasliittojen ulkopuolella.

Puolueen tiedotteessa todetaan, että Venäjän Ukrainassa käynnistämän hyökkäyssodan myötä Suomen ja Euroopan ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne on muuttunut merkittävästi lyhyessä ajassa, samoin kuin kansalaisten sekä puolueen jäsenten näkemykset sotilaallisesta liittoutumisesta.

”Oma näkemykseni on, että mikäli eduskunnan suuri enemmistö päätyy kannattamaan Natoon hakemista, Vasemmistoliiton ei ole syytä tehdä asiasta hallituskysymystä”, sanoo vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson tiedotteessa.

”Asiasta pitää käydä perusteellinen keskustelu niin, että kaikille näkemyksille on tilaa.”

Puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa ei tehdä linjauksia puolueen Nato-kannasta. Tiedotteessa todetaan, että vasemmistoliiton ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjat määritellään puolueohjelmissa, jotka päivitetään kesäkuussa järjestettävässä puoluekokouksessa.

”Puolueen kansanedustajilla tulee olemaan vapaat kädet eduskunnan mahdollisessa äänestyksessä Nato-jäsenyydestä”, tiedotteessa kerrotaan.

Lue lisää: HS:n tiedot: Suomen Nato-hakemus­päätös tehdään touko­kuun puolen­välin jälkeen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat