Vasemmistoliiton Li Andersson: ”Olen valmis hyväksymään Suomen Nato-jäsenyyden”

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä ovat antaneet puolueen ministereille mandaatin hyväksyä jäsenyyshakemus valtioneuvostossa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson

12.5. 12:52

Opetusministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kertoo olevansa valmis hyväksymään Suomen Nato-jäsenyyden, vaikka näkee mahdollisessa päätöksessä myös riskejä. Andersson kirjoittaa näkemyksistään laajasti kotisivuillaan.

” Vaikka näen mahdollisessa päätöksessä myös riskejä, olen valmis hyväksymään Suomen Nato-jäsenyyden, koska se on Suomen kansan ja Suomen eduskunnan selvän enemmistön tahtotila”, hän kirjoittaa.

”Olen valmis hyväksymään sen, että itse parhaana pitämäni vaihtoehto, eli eurooppalainen yhteistyö ei nykytilanteessa tarjoa samanlaista realistista ratkaisua. Meidän olisi pitänyt ymmärtää rakentaa tätä vaihtoehtoa jo paljon aikaisemmin.”

Aiemmin torstaina presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin (sd) kertoivat kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä. Myönteisen kantansa kertoivat myös puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk), ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) ja Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd).

Lue lisää: Presidentti Niinistö keskusteli Zelenskyin kanssa: ”Täysi tuki” Suomen Nato-jäsenyydelle

Anderssonin mukaan vasemmistoliiton puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä ovat antaneet puolueen ministereille mandaatin hyväksyä jäsenyyshakemus valtioneuvostossa.

Vasemmistoliitolle kysymys Nato-jäsenyydestä on ollut puolueista vaikein.

Andersson toteaa, että kysymys Natosta jakaa vasemmistoliiton kansanedustajia, kannattajia ja äänestäjiä. Eduskuntaryhmän jäsenet saavat vapaat kädet äänestää asiasta oman näkemyksensä mukaisesti.

Andersson ei aio esittää vasemmistoliiton puoluekokoukselle, että puolue ottaisi myönteisen kannan Natoon. Hän pitää tärkeämpänä sitä, millaisia näkemyksiä puolueen on pidettävä esillä, jos Suomi liittyy Natoon.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat