Vanhanen Ylelle: Suomen Nato-jäsenyyden toteutuminen on varmaa

Vanhanen puhui Natosta Ylen Ykkösaamussa.

Puhemies Matti Vanhanen

21.5. 14:07 | Päivitetty 21.5. 14:20

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk) pitää Suomen Nato-jäsenyyden toteutumista varmana.

”Aika näyttää, mitä tässä on nyt edessä, mutta isona historiallisena ratkaisuna päätös on tehty ja päätös toteutuu”, Vanhanen sanoi Ylen Ykkösaamussa.

Jäsenyyden toteutumatta jääminen heijastuisi puhemiehen mukaan kielteisesti Suomen turvallisuuden uskottavuuteen, koska Suomi on sanonut hakevansa puolustusliittoon turvallisuutensa vuoksi. Toisaalta hänen mukaansa Suomessa kynnys hakea jäsenyyttä enää koskaan uudelleen nousisi ”erittäin, erittäin korkeaksi”.

Turkki on asettunut Suomen ja Ruotsin tällä viikolla jättämien jäsenyyshakemuksien käsittelyn esteeksi. Vanhasen mukaan vastakkainasettelun rakentaminen Suomen ja Turkin välille on tarpeetonta.

Hänen mukaansa on hyvä katsoa, mitä Turkki odottaa aseviennin ja muiden käytännöllisten kysymysten osalta. Sen sijaan Turkin tulee ymmärtää, ettei Suomella ole mahdollisuutta sopia poliittisesti toisin oikeusjärjestelmäänsä ja oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvistä asioista.

Turkki on kritisoinut Ruotsia kovasanaisemmin kuin Suomea. Vanhasen mukaan Suomi ei kuitenkaan jättäisi Ruotsia siinä tapauksessa, että Turkki hyväksyisi Suomen hakemuksen käsittelyn Ruotsin hakemusta nopeammin.

”Emme tässä hylkää kumppaniamme.”

Haastattelun päätteeksi Vanhanen tyrmäsi selväsanaisesti ajatuksen siitä, että hän pyrkisi presidentiksi alkuvuonna 2024 pidettävässä vaalissa. Hän sanoi haluavansa päästä terveenä eläkkeelle, kun kuluva eduskuntakausi päättyy.

Vanhanen vetosi niin oman innon kuin kansalaisten tuen puutteeseen. Hän on ollut ehdolla vuosien 2006 ja 2018 vaaleissa. Jälkimmäisellä kerralla Sauli Niinistö valittiin toiselle kaudelle selvin luvuin, ja Vanhanen sai vain neljä prosenttia äänistä.

”Menestys tippui kuin lehmänhäntä. Missään nimessä en ole ehdokkaana”, hän sanoi.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat