Reserviläisten harjoitteluun ostetaan Vietnamin sodan kuuluisaksi tekemä kiväärimalli

Etelä-Koreasta hankitut Kalašnikov-kopiot hajosivat jo parin vuoden käytön jälkeen.

Amerikkalaissotilas Vietnamissa lokakuussa 1967. Hänen kädessään on AR-15-rynnäkkökivääri. Lastentautien korjaamisen jälkeen kiväärityypistä kehittyi aseharrastajien parissa ikoninen asemalli.

22.5. 14:12

Vapaaehtoista maanpuolustus- ja turvallisuuskoulutusta järjestävä Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on hankkimassa uusia kiväärejä ammuntakoulutustaan varten.

MPK:n tavoitteena on hankkia noin tuhat itselataavaa kertatuliasetta. Lopullinen määrä ratkeaa tarjouskilpailun jälkeen kun tiedetään aseiden tarkemmat hinnat.

MPK on tehnyt sikäli historiallisen päätöksen, että se on hankkimassa kiväärin, jonka esikuvana on amerikkalainen AR-15-rynnäkkökivääri. Asetyyppi tuli tunnetuksi amerikkalaisten käytössä Vietnamin sodassa. Tämän tyyppisiä kiväärejä on tosin jo ollut reserviläisten henkilökohtaisessa omistuksessa.

MPK:n uuden aseen kaliiperi poikkeaa myös suomalaisille reserviläisille tutun rynnäkkökiväärin 7.62-kaliiperista. Uuden aseen kaliiperi on pienempi eli 5.56 Nato ja sen siviilimarkkinoille tarkoitettu .223 Rem.

AR-15-tyyppisiä kiväärejä myynnissä Pennsylvaniassa vuonna 2017.

MPK joutuu hankkimaan uusia kivääreitä osin siksi, että joitakin vuosia sitten Etelä-Koreasta hankituissa Kalašnikov-tyyppisissä ja Puolustusvoimien rynnäkkökiväärejä muistuttavissa aseissa on havaittu valmistus- tai suunnitteluvirheitä. Suomeksi sanottuna ne ovat hajonneet käsiin.

Lyhyen ajan sisällä neljästä aseesta rikkoutui runko, ja sen vuoksi kaikki aseet jouduttiin asettamaan toukokuun alussa käyttökieltoon. Hajoamisen syitä ja korjausmahdollisuuksia tutkitaan parhaillaan.

MPK:n toiminnanjohtaja Antti Lehtisalon mukaan eteläkorealaisilla aseilla on kuitenkin takuu, jonka pitäisi korvata vahingot. Hän arvioi, että käyttökiellossa olevat aseet tullaan vielä korjaamaan, mutta ei uskalla sanoa, että miten ja milloin.

”Meillä ei ole mpk-kivääriä tällä hetkellä käytössä”, hän sanoo.

”Suomi on laaja maa, ja meillä on myös alueita, joissa ei ole varuskuntia tai Puolustusvoimien toimipisteitä, mutta siitä huolimatta siellä on MPK:n koulutus käynnissä. Sen takia pitää olla mahdollisuus toteuttaa koulutusta myös mpk-kivääreillä.”

Ongelma on akuutti, sillä Ukrainan sota nostanut MPK:n kurssien suosiota rajusti. MPK:n roolia maanpuolustuskoulutuksessa on viime vuosina selkeytetty, ja maanpuolustus on muutenkin puheenaihe Suomen Nato-hakemuksen vuoksi.

Eteläkorealainen kivääri ei kestänyt kovaa käyttöä. Kuvassa ase purettuna Santahaminassa vajaa kaksi vuotta sitten.

Asetyypin ja kaliiperin muuttaminen on herättänyt keskustelua alan harrastajien piirissä.

”Alustavan selvitystyön pohjalta vaihtoehtoina olivat 7.62- tai 5.56 -kaliiperit. Nyt päädyttiin tähän kaliiperiin. Ei tässä ole sen kummemmasta kyse. Se on kuitenkin lähtökohtaisesti perusammuntaa. Sen vuoksi kaliiperilla ei ole niin merkittävää roolia”, Lehtisalo sanoo.

Lehtisalon mukaan MPK ei ole saanut Puolustusvoimilta mitään sellaista osviittaa tai vinkkiä, että 5.56-kaliiperi olisi suotavampi valinta tulevaisuuden kannalta.

”Valinta on ihan omaa pohdintaa.”

On kiinnostava kysymys, kuinka kaukana MPK:n oma pohdinta on Puolustusvoimien pohdinnasta. MPK:n palveluksessa on monia evp-upseereita, ja Lehtisalo itsekin on evp-kenraali.

Onko asetyypin vaihdolla jotain tekemistä Suomen Nato-jäsenyyden kanssa?

”Totta kai siinä on tämän tyypin asioita, mutta ei sillä ole meidän kohdalla sellaista suoraa merkitystä, kun puhutaan käsiaseesta tai rynnäkkökivääristä. Ei Puolustusvoimatkaan ole vielä tehnyt mitään ratkaisuja.”

Kun MPK osti Etelä-Koreasta Puolustusvoimien rynnäkkökivääriä muistuttavia aseita, oli yhtenä perusteena se, että aseet olivat reserviläisille varusmiespalveluksen jälkeen tuttuja.

Nyt tätä ei pidetä enää niin tärkeänä. MPK:lla on tulevaisuudessa käytössä useammanlaisia aseita koulutustaan varten.

Nyt hankittavien AR-15-tyyppisten ja korjattavien eteläkorealaisaseiden lisäksi käynnissä on lakimuutos, joka sallisi sen, että MPK:n koulutuksessa käytettäisiin myös Puolustusvoimien aseita eli reserviläiselle tuttuja rynnäkkökivääreitä.

Uudet kiväärit rahoitetaan samalla tavoin kuin edellisetkin eli säätiörahoituksella.

”Maanpuolustuksen kannatussäätiö on keskeinen tukija”, sanoo Lehtisalo.

AR-15-tyyppisten aseiden kokonaishinnaksi tulee 1,5–2 miljoonaa euroa.

MPK on myös hankkimassa muutamia satoja pistooleja. Pistoolien edellytetään olevan tyypiltään Glock 17 Gen 5 -mallia. Niiden hinnaksi tulee 200 000–300 000 euroa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat