Toukokuun alussa kaikki näytti hyvältä. Suomi oli valmistellut Nato-jäsenhakemustaan kevään kestäneessä ”prosessissa” ja jäsenyydestä oli saatu kokoon poikkeuksellisen laaja kansallinen yhteisymmärrys.
Kansainvälisellä kentällä oli tehty jalkatyötä jäsenyyden sujuvan hyväksymisen eteen: presidentti Sauli Niinistö, ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) ja pääministeri Sanna Marin (sd) tapasivat Nato-maiden valtiojohtoa ja ulkopoliittisia johtajia ympäri Eurooppaa ja Yhdysvalloissa.