Mistä on kyse Bilderberg-kokouksessa, johon pääministeri Marin matkusti? Aiemmat osallistujat kertovat
Tiistaina kerrottiin, että pääministeri Sanna Marin on matkustanut Yhdysvaltoihin Bilderberg-ryhmän tapaamiseen. Suomesta kokoukseen osallistuvat Marinin lisäksi Suomen Pankin entinen pääjohtaja Erkki Liikanen sekä Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi.
Elina Valtonen, Matti Apunen ja Jyrki Katainen kuuluvat niiden suomalaisten joukkoon, jotka ovat osallistuneet Bilderberg-ryhmän tapaamiseen. Kuva: Jukka Gröndahl / HS, Eriika Ahopelto / AL, Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Bilderberg-tapaamisissa aiemmin olleet suomalaiset kuvailevat kokousta HS:lle tilaisuudeksi, jonka suurinta antia on maailman huippuasiantuntijoiden tapaaminen.
Tapahtumasta ei perinteisesti kerrota julkisuuteen juuri mitään. Viime vuosina sen osallistujat ja aiheet on julkaistu verkossa, tosin vasta aivan kokouksen alla.