Metsäteollisuuden uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin entinen ministeri Paula Lehtomäki

Lehtomäki on toiminut aiemmin esimerkiksi ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sekä ympäristöministerinä.

Paula Lehtinen siirtyy uuteen tehtäväänsä Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerin paikalta syyskuussa.

| Päivitetty

Entinen moninkertainen ministeri Paula Lehtomäki on valittu Metsäteollisuus ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerin paikalta syyskuussa.

”Metsäteollisuus on kiistatta maamme myönteisen tulevaisuuden kannalta elintärkeä toimiala. Koen tärkeäksi saada olla mukana luomassa kestävää hyvinvointia Suomessa, Euroopassa ja laajemminkin”, Lehtomäki sanoo Metsäteollisuus ry:n tiedotteessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat