Historian professori Mary Sarotte nostaa presidentti Sauli Niinistön toukokuisen puhelun esimerkiksi hyvästä tavasta keskustella Venäjän kanssa.

Kylmän sodan paluu

Yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston historian professori Mary Sarotte on huolissaan tilanteesta, jossa vuoropuhelu Venäjän ja lännen välillä on lähes lakannut.


11.6. 2:00 | Päivitetty 11.6. 6:17

Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa moni yllättyi siitä, kuinka heikosti maan asevoimat suoriutuivat hyökkäyksestä. Venäjän sotilastappiot ovat olleet poikkeuksellisen raskaat. Samalla maan talous uhkaa murentua länsimaiden pakotteiden seurauksena, kun niiden pitkän aikavälin vaikutukset alkavat näkyä.

Yhdysvaltalaiselle historiantutkijalle Mary Sarottelle tilanne tuo mieleen vuonna 2000 julkaistun Vladimir Putinin haastatteluihin perustuvan elämäkerran First Person. Kirjassa Putin kuvailee tilannetta, jossa hän lapsena oli ajanut kotitalonsa porraskäytävästä löytämänsä rotan nurkkaan.

”Rotta oli loukussa nurkassa eikä voinut paeta minnekään. Joten se kääntyi ympäri ja hyökkäsi hänen kimppuunsa, koska sillä ei ollut muita vaihtoehtoja. Nyt pelkona on, että Putin tekee jotain vastaavaa”, Johns Hopkinsin yliopiston historian professori Sarotte sanoo HS:n haastattelussa.

Erityisesti kylmän sodan historiaa tutkinut Sarotte vieraili Helsingissä kesäkuun alussa Ulkopoliittisen instituutin seminaarissa keskustelemassa Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteista kiristyneessä turvallisuustilanteessa.

Viime vuonna häneltä julkaistiin kirja Not one inch (Ei tuumaakaan periksi). Nimi muistuttaa yhdysvaltalaisesta sanonnasta: jos Venäjälle antaa tuumankin periksi, se vie kokonaisen mailin.

Kirjassaan hän käsittelee Yhdysvaltojen ja Venäjän välisten suhteiden kehittymistä kylmän sodan jälkeen sekä Naton laajentumista Euroopassa.

Sarotten mukaan monelta unohtuu, että perinteisten sotavoimien huonosta menestyksestä huolimatta Venäjällä on osin Neuvostoliiton perintönä yhä maailman suurin ydinasearsenaali, jonka kehittämistä se on tähän päivään saakka aktiivisesti jatkanut.

Tukholman kansainvälinen rauhantutkimus­instituutti Sipri (Stockholm International Peace Research Institute) arvioi viime vuonna, että Venäjällä olisi yhteensä 6 255 ydinkärkeä, joista laukaisuvalmiita 1 625.

”Meidän täytyy muistaa, että Venäjä on edelleen yksi maapallon kahdesta maasta, jotka pystyvät päättämään koko ihmiskunnan olemassaolon ja tappamaan useimmat koko planeetan elävistä olennoista niin halutessaan”, Sarotte muistuttaa.

Perinteisten sotavoimien huono menestys Ukrainassa voi Sarotten mukaan nimenomaan, ainakin teoriassa, madaltaa kynnystä käyttää myös taktisia ydinaseita, vaikka se ei tällä hetkellä vielä todennäköiseltä näytäkään.

”Todella toivon, että niin ei tule käymään. Mutta sen välttämiseksi lännen tulisi nyt tehdä kaikkensa, jotta sodankäynti ei yltyisi nykyisestä vaan väkivalta saataisiin loppumaan.”

”Meillä on siis kaksi ydinasevaltiota, jotka toimivat täysin eristyksissä toisistaan.”

Hänen mukaansa kaikki viittaa nyt siihen, että alkamassa on uusi kylmä sota, jonka aikana sitä edellistä voi monessa mielessä tulla ikävä.

”Moni tuntuu luulevan, että ydinaseet katosivat kylmän sodan loputtua jonnekin. Mikään ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta. Itse asiassa ainoa asia, mikä katosi, ovat ydinasevalvontasopimukset. Ne olivat tavallaan turvakaiteita, jotka auttoivat meitä pysymään vanhan kylmän sodan aikana tiellä turvallisesti. Nyt niitäkään ei enää ole.”

Tällä hetkellä ainoa Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä voimassaoleva ydinaseiden hallussapitoa valvova sopimus on vuonna 2011 solmittu New Start -sopimus, joka rajoittaa operatiivisten strategisten ydinkärkien lukumäärän 1 550:een. Sen voimassaoloaikaa on pidennetty jo kertaalleen vuonna 2021, ja nyt se on umpeutumassa helmikuussa 2026.

Uuden sopimuksen solmiminen näyttää tämänhetkisessä maailmantilanteessa epätodennäköiseltä.

”Meillä on siis kaksi ydinasevaltiota, jotka toimivat täysin eristyksissä toisistaan. Sellainen tilanne ei tiedä hyvää kellekään”, Sarotte sanoo.

Venäläissotilaat esittelevät lyhyen kantaman ballistista Iskander-ohjusta sotateknologiatapahtumassa Kubinkassa Moskovan lähistöllä vuonna 2015. Ohjuksen pystyy varustamaan myös ydinkärjellä.

Sarotten mielestä Venäjän kanssa tulisikin sen Ukrainassa toteuttamista julmuuksista huolimatta käydä jatkuvaa vuoropuhelua, jotta tilanne ei pahenisi entisestään, koska tilanne näyttää joka tapauksessa pitkittyvän. Venäjän hyökkäystä edeltävään aikaan ei ole lähitulevaisuudessa paluuta.

Tällä hetkellä käytännössä kaikki läntisen maailman valtiojohtajat ovat katkaisseet keskusteluyhteydet Putinin hallintoon. Jopa eri alojen tutkimusyhteistyö Venäjän kanssa on valtaosin keskeytetty. Diplomaattiset keskustelut Venäjän ja lännen välillä ovat vähissä.

Sarotten mukaan tilanne on vaarassa johtaa siihen, että arvaamattomuus ydinaseiden ympärillä lisääntyy entisestään.

”Ja ydinaseista puhuttaessa vihoviimeinen asia, jota haluaa, on arvaamattomuus.”

Mallia nykytilanteeseen tulisikin Sarotten mukaan hakea Länsi-Saksan 1970-luvun uudesta idänpolitiikasta, Ostpolitikista, jolla pyrittiin palauttamaan keskusteluyhteys Itä- ja Länsi-Saksan välille.

”Meidän tulisi siirtyä nykyisestä tilanteesta, jossa meillä ei ole käytännössä minkäänlaisia suhteita, tilanteeseen, jossa meillä on huonot suhteet Venäjän kanssa”, Sarotte toteaa.

”Meidän täytyy muistaa, että Putin on kuitenkin pohjimmiltaan roisto ja kiusaaja.”

Sarotte haluaa korostaa, että hänen toiveensa neuvotteluyhteyden ylläpitämisestä Venäjän kanssa ei tarkoita sitä, että hän hyväksyisi Putinin toimet – tai, kuten hän itse sanoo, ”ei pitäisi Putinia murhanhimoisena johtajana”.

”Enkä tarkoita myöskään, etteikö Ukrainaa pitäisi auttaa. Mutta täytyy ymmärtää, että panokset ovat tällä hetkellä todella kovat. Vaikka akuutein hyökkäysvaihe tuntuu olevan jo ohi, ei pidä tuudittautua valheelliseen turvallisuuden tunteeseen.”

Tähän saakka Eurooppa ja Yhdysvallat ovat Sarotten mukaan tehneet hyvää työtä pyrkiessään estämään Ukrainan sodan laajentumisen Ukrainan ulkopuolelle.

Se, että Ukrainaa on autettu aseellisesti mutta samalla on tehty selväksi, ettei Naton sotilaita ole tulossa rintamalle, on ollut moraalisesti oikein, mutta samaan aikaan se ei ole ollut avoin sodanjulistus Venäjälle.

Sarotte toteaa ymmärtävänsä, että nyt on vielä liian varhaista rauhanneuvotteluille. Kun niitä lopulta käydään, on Ukrainan oma asia, millaisilla ehdoilla rauha solmitaan.

”Kuitenkin mitä pidempään taistelut kestävät, sitä vaarallisemmaksi tilanne muuttuu. Meidän täytyisi tehdä siis parhaamme tilanteen liennyttämiseksi ja rauhan saavuttamiseksi”, hän sanoo.

Yksi harvoista länsimaiden johtajista, joka on pitänyt Putiniin yhteyttä sodan aikana, on Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Macron on korostanut, ettei Venäjää saa ”ajaa nurkkaan” eli tilanteeseen, josta sillä ei ole järkevää ulospääsyä.

”Emme saa nöyryyttää Venäjää, jotta taisteluiden loputtua voimme rakentaa poistumistien diplomatian keinoin”, Macron sanoi kesäkuun alussa uutistoimisto Reutersin mukaan.

Lue lisää: Macronin puheet Putinin ymmärtämisestä herättivät kitkeriä kommentteja

Sarotten mukaan Macron on oikeilla jäljillä, vaikka hänen sävynsä onkin ollut liian kunnioittava Putinia kohtaan.

”Meidän täytyy muistaa, että Putin on kuitenkin pohjimmiltaan roisto ja kiusaaja, joka tulee tekemään kaiken mahdollisen, kunnes hänet pysäytetään.”

Hyväksi esimerkiksi keskusteluyhteyden ja edes niiden huonojen suhteiden ylläpitämisestä Sarotte nostaa presidentti Sauli Niinistön puhelun Venäjän Vladimir Putinin kanssa toukokuussa sen jälkeen, kun hän oli yhdessä pääministeri Sanna Marinin (sd) kanssa ilmoittanut kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.

Lue lisää: Presidentti Niinistö keskusteli Putinin kanssa puhelimessa –  ”Keskustelu oli suora ja selväpiirteinen”

Puhelussaan Niinistö ilmoitti Putinille, että Suomi päättää Nato-jäsenyyden hakemisesta lähipäivinä.

”Keskustelu oli suora ja selväpiirteinen ja se käytiin vailla kärjistyksiä. Jännitteiden välttämistä pidettiin tärkeänä”, presidentti Niinistö kommentoi puhelua tuolloin julkaistussa tiedotteessa.

”Kun asia on kerran nostettu selkeästi ja asiallisesti esille, ei Putin voi enää esittää, etteikö hän tietäisi, mitä Suomessa on tapahtumassa ja miksi”, Sarotte toteaa.

Yhdysvaltalaistutkija Mary Sarotte vieraili Helsingissä kesäkuun alussa Ulkopoliittisen instituutin seminaarissa keskustelemassa Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteista kiristyneessä turvallisuustilanteessa.

Saksalainen termi Ostpolitik ei tule nykytilanteessa Sarottelle vain sattumalta mieleen. Hän opiskeli Berliinissä vuonna 1989, kun Berliinin muuri murtui, ja seurasi tuolloin kylmän sodan aikaisen rautaesiripun luhistumista lähietäisyydeltä.

Tuoreessa Not one inch -kirjassaan hän tulee siihen tulokseen, että Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteiden huonontuminen nykyiselle tasolle, uuden kylmän sodan kynnykselle, olisi ehkä voitu välttää.

Toisin kuitenkin kävi. Nyt aihe tuntuu hänestä ajankohtaisemmalta kuin vuosikymmeniin.

”Olen huomannut, että tutkimusaiheeni eivät enää ole vain historiallisia asioita vaan sovellettavissa monin paikoin myös tähän päivään. Monet niistä kysymyksistä, joita jouduttiin kylmän sodan aikana pohtimaan, ovat valitettavasti jälleen ajankohtaisia.”

Kuka?

Johns Hopkinsin yliopiston historian professori Mary Sarotte.

Mary Sarotte

  • Syntynyt vuonna 1968 Detroitissa Michiganissa.

  • Arvostetun yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston historian professori. Tekee tutkimustyötä myös Harvardin yliopistossa.

  • Suorittanut alemman korkeakoulututkinnon Harvardin yliopistossa. Väitellyt historian tohtoriksi Yalen yliopistosta.

  • Toiminut aikaisemmin Council on Foreign Relations -ajatushautomon jäsenenä.

  • Kirjoittanut useita kirjoja turvallisuuspolitiikasta ja historiasta. Tuorein kirja, Not One Inch: America, Russia, and the Making of Post-Cold War Stalemate, julkaistiin vuonna 2021 ja valittiin tuolloin ulkopolitiikkaan keskittyvän Foreign Affairs -lehden vuoden kirjaksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat