Kunta-alan sopimuksen ulkopuolelle jäänyt pelastusalan liitto Spal uhkaa työtaistelu­toimilla, jos erillis­ratkaisusta ei suostuta neuvottelemaan

Suomen pelastusalan ammattilaiset kertoo varautuvansa työtaistelutoimiin, sillä tuore kunta-alan sopimus ei koske sitä.

Spal edustaa muun muassa palo- ja pelastustoiminnan sekä ensihoidon työntekijöitä.

10.6. 11:59 | Päivitetty 10.6. 12:59

Suomen pelastusalan ammattilaiset Spal kertoo varautuvansa työtaistelutoimiin, jos alalle ei saada neuvoteltua uutta työehtosopimusta.

Kunta-alalle syntyi keskiviikkona noin 300 000:ta palkansaajaa koskeva sopimus, joka koskee esimerkiksi opettajia, lääkäreitä ja varhaiskasvatuksen työntekijöitä. Vain hoitajaliitot hylkäsivät esityksen.

Näin ollen sopimus ei koske myöskään esimerkiksi palopelastajia ja ensihoitajia edustavaa Spalia, sillä se on sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Soten jäsenjärjestö. Spalille ehdotettu ratkaisu olisi kelvannut.

Spalin mukaan Kunta- ja hyvinvointialue­työnantajat KT ei ole suostunut neuvottelemaan sen kanssa erillisratkaisusta. Nyt työntekijäjärjestö vaatii pikaisia neuvotteluja, joita se sanoo tarvittaessa vauhdittavansa pelastuslaitoksen ja ensihoidon työtaistelutoimilla.

Spalin johtajan Kim Nikulan mukaan järjestö ja sen jäsenistö eivät ole sidottuja kunta-alan sopimuksiin, joten sillä ei ole työrauhavelvoitetta.

”Jäsenistömme virka- ja työsuhde-ehdoista on neuvoteltava pikaisesti työrauhan takaamiseksi”, hän sanoo tiedotteessa.

Spal on yksi useasta pelastusalan ja ensihoidon työntekijöitä edustavasta liitosta, ja siihen kuuluu yli 5 000 jäsentä ympäri Suomen. Suurimmalla osalla pelastusalaa on yhä työrauha, sillä tuoreessa sopimuksessa oli mukana esimerkiksi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.

Kunta-alalle syntynyt sopu tarkoittaa, että uusia lakkoja esimerkiksi kouluihin tai päiväkoteihin ei enää tule. Hoitajaliitot eli Tehy ja Super sen sijaan voivat jatkaa työtaisteluaan, ja nyt myös Spal varautuu työtaisteluihin.

Keskiviikkona hyväksytty ratkaisu perustuu sovittelulautakunnan toukokuussa antamaan ehdotukseen, jonka hoitajaliitot hylkäsivät mutta Spal olisi hyväksynyt. Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen kutsui ehdotusta ”kertakaikkisen luokattoman huonoksi”. Muulle kunta-alalle se lopulta kelpasi.

Vaikka hoitajaliitot ovat sovun ulkopuolella, myös niiden jäsenet saavat nyt kahden prosentin yleiskorotukset. Tämä johtuu siitä, ettei työntekijöitä pysty erottelemaan työpaikoilla järjestäytymisen mukaan.

Sopimuksen mukaan kunta-alan palkat nousevat tänä vuonna kaksi prosenttia. Seuraaville viidelle vuodelle kunta-ala saa palkkaohjelman, joka nostaa palkkoja yhteensä viisi prosenttia enemmän kuin palkat nousevat vientialoilla.

Oikaisu 10.6. kello 13: Jutusta saattoi aiemmin saada virheellisen käsityksen, että koko pelastusala varautuu työtaisteluihin. Todellisuudessa työtaistelujen mahdollisuus koskee vain Spalin jäsenistöä.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat