Suomalaisten arviot hallituksen onnistumisesta parantuneet huomattavasti kevään aikana – Presidentti Niinistön kannatus huippu­lukemissa

Myös pääministeri Sanna Marinin (sd) arvioidaan onnistuneen tehtävässään paremmin kuin viime joulukuussa, jolloin kysely tehtiin edellisen kerran.

Hallitusviisikko säätytalolla huhtikuussa 2022. Kuvassa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp), silloinen ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari (vihr), pääministeri Sanna Marin (sd), valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) ja opetusministeri Li Andersson (vas).

7.7. 2:00 | Päivitetty 7.7. 6:39

suomalaisten arviot pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen toiminnasta ovat parantuneet viime joulukuusta, selviää tuoreimmasta HS-gallupista.

Kyselytutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista ajattelee hallituksen onnistuneen tehtävässään vähintään melko hyvin. Nyt vastanneista tätä mieltä oli 58 prosenttia, kun vielä viime joulukuussa osuus oli 48 prosenttia.

Vain 16 prosenttia arvioi hallituksen onnistuneen huonosti, siinä missä joulukuussa 2021 vastaava lukema oli 20 prosenttia.

Aivan huippulukemiin hallituksen suosio ei kuitenkaan noussut. Vielä kesällä 2020 yhteensä 71 prosenttia antoi hallitukselle myönteisen arvion.

Hallituksen suosion nousu johtunee siitä, että sen katsotaan toimineen hyvin Venäjän Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen ja Suomen Nato-jäsenyysprosessin aikana.

Erityisesti hallituksen toimintaa pitävät hyvänä vihreiden ja sosialidemokraattien kannattajat. Heistä 87 ja 86 prosenttia suhtautui hallituksen toimintaan myönteisesti. Vasemmistoliiton ja Rkp:n kannattajista myönteisen arvion antoi 76 prosenttia.

Heikompi luotto hallituksen toimintaan on keskustan kannattajilla: heistä myönteisen arvion antoi 66 prosenttia.

Kriittisimmin hallituksen toimintaan suhtautuvat perussuomalaisten kannattajat, joista vain joka viides antoi hallitukselle myönteisen arvosanan. Kielteisesti hallituksen toimintaan suhtautui 54 prosenttia perussuomalaisten kannattajista. Kokoomuksen kannattajista myönteisen arvion antoi 57 prosenttia.

Nousua näkyy myös pääministeri Marinin henkilökohtaisessa suosiossa.

Kyselytutkimuksen mukaan 67 prosenttia suomalaisista katsoo pääministeri Marinin onnistuneen tehtävässään. Vielä viime joulukuussa vastaavaa mieltä oli vain hiukan yli puolet, 53 prosenttia suomalaisista.

Hallituksen tavoin Marinkaan ei päässyt suosionsa huippulukemiin: vielä kesäkuussa 2020 hänelle antoi myönteisen arvion 80 prosenttia suomalaisista.

Myös kevään turvallisuuspoliittisen keskustelun kannalta keskeiset ministerit, puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) ja ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr), saavat suomalaisilta hyvät arvosanat.

Kaikkoselle myönteisen arvion antoi 62 prosenttia suomalaisista, kielteisen vain 5 prosenttia. Haaviston toimintaa piti onnistuneena 60 prosenttia suomalaisista siinä missä päinvastaista mieltä asiasta oli 12 prosenttia.

Presidentti Sauli Niinistö Naton huippukokouksessa Madridissa 29. kesäkuuta.

Presidentti Sauli Niinistön suosio on kevään aikana puolestaan noussut ennätyslukemiin, HS-gallupista selviää.

Kyselytutkimuksen mukaan peräti 92 prosenttia suomalaisista katsoo Niinistön onnistuneen tehtävissään erittäin tai melko hyvin.

Kevään aikana on kasvanut erityisesti niiden osuus, joiden mielestä Niinistön suoriutuminen on ollut erittäin hyvää. Tätä mieltä oli peräti 66 prosenttia vastanneista.

Niinistö on yltänyt kahdesti aikaisemmin 91 prosentin lukemiin, mutta koskaan ennen näin suuri osa suomalaisista ei ole ajatellut hänen onnistuneen työssään erittäin hyvin.

Kritiikkiä Niinistö ei saa työnsä hoitamisesta lähes yhtään: vain kaksi prosenttia suomalaisista suhtautui kriittisesti Niinistön onnistumiseen tehtävissään.

Erityisen onnistuneena Niinistön työtä pitivät kokoomuksen, sosialidemokraattien, keskustan ja Rkp:n kannattajat. Heistä yli 70 prosenttia arvioi Niinistön onnistuneen työssään erittäin hyvin.

Näin tutkimus tehtiin

Fakta

  • Tutkimusaineisto kerättiin puhelinhaastatteluin 13.–24.6.2022.

  • Tutkimusta varten haastateltu joukko (1 001 henkilöä) edustaa maamme 18 vuotta täyttänyttä väestöä (18–79-vuotiaat) pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat.

  • Tutkimusotos muodostettiin monivaiheisella ositetulla otannalla.

  • Tutkimustulosten virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat