Uniper-kriisi johtui joukko­sokeudesta

Uniper-kriisi johtui joukkosokeudesta ja edessä on vakava pohdinta politiikan ja energiayhtiöiden suhteesta, kirjoittaa HS:n politiikan toimittaja Teemu Luukka.

Uniper herättää hyvin perustavaa laatua olevia kysymyksiä energiabisneksen ja valtioiden suhteesta, valtioyhtiöiden järkevyydestä sekä poliitikkojen vastuusta Uniperin kaltaisissa riskipitoisissa ja äärimonimutkaisissa bisneksissä.

22.7. 15:22 | Päivitetty 22.7. 16:09

Fortumin saksalaisen tytäryhtiön Uniperin miljardien eurojen pelastusoperaation ensimmäinen episodi saatiin päätökseen perjantaina.

Suomelle paketti vaikuttaa ensialkuun kohtuulliselta ainakin sikäli, ettei Fortum joudu enää rahoittamaan Uniperia lisää. Saksa lupautuu pelastamaan yhtiötä 15 miljardilla eurolla ja saksalaiset kuluttajat nousevina kaasuhintoina.

Saksa kuitenkin näytti pelastavan yhtiöitä vain sen verran, että Uniperin myymä kaasu varmasti virtaa saksalaiskodeissa ensi talvena.

Kyse on kuitenkin hyvin monimutkaisesta sopimuksesta, joten yllätyksiä voi vielä tulla esiin ja diilin lopullinen järki selviää vasta myöhemmin.

Valtio omistaa Fortumista 51 prosenttia. Fortumilla on Uniperista 78 prosenttia, mutta sen osuus laskee pelastuspaketissa 56 prosenttiin. Saksan omistus puolestaan nousee 30 prosenttiin pörssikursseihin nähden hyvin halvalla.

Lue lisää: Saksalle 30 prosenttia Uniperista, Fortumin osake laskee – Ministeri Tuppurainen kertoo pelastuspaketista suorassa lähetyksessä juuri nyt

Eurooppa- ja omistaja­ohjaus­ministeri Tytti Tuppurainen (sd) sanoi HS:n haastattelussa tämän viikon maanantaina, ettei veronmaksajien rahaa saa käyttää ”aiheettomasti” Uniperin pelastamiseen. Neuvottelujen lähtökohta oli, ettei Fortum enää rahoita Uniperia.

Toistaiseksi näyttää siltä, että nämä ehdot täyttyvät. Valtio saattaa kuitenkin joutua antamaan lisää pääomia Fortumille, mikäli sen vakavaraisuus heikkenee Uniperin takia.

Valtio on saanut vuosittain puoli miljardia euroa osinkoja Fortumilla. Lähivuosina näin suuria osinkoja tuskin tulee.

Uniper-kriisi pitää Fortumin mahdollisuudet rahoittaa uusia hankintoja pitkään vähäisinä. Entinen maailmanvalloittaja siirtyy nyt maakuntasarjaan pitkäksi aikaa.

Lue lisää: Tuppurainen ja Fortumin Rauramo kehuvat Uniperin pelastus­pakettia: Ei edellytä Fortumilta tai veron­maksajilta uuden pääoman sijoittamista Uniperiin, sanoo Rauramo

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd)

Suomalaisten veronmaksajien huoli ei ole kuitenkaan ohi.

Valtioenemmistöinen Fortum omistaa edelleen Uniperia, jonka bisneksen kannattavuus on vielä pitkään riippuvainen Venäjästä. Venäjä käy sotaa Ukrainassa ja käyttää kaasua poliittisena aseenaan.

Uniper on Saksan merkittävin venäläisen kaasun ostaja, ja miljoonat saksalaiskodit lämpiävät Uniperin kaasulla.

Voi olla, että tämä on vasta ensimmäinen Uniperin pelastuspaketti.

Uniper ei ole vain taloutta, vaan myös eurooppalaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Sen takia Uniper herättää hyvin perustavaa laatua olevia kysymyksiä energiabisneksen ja valtioiden suhteesta, valtioyhtiöiden järkevyydestä sekä poliitikkojen vastuusta Uniperin kaltaisissa riskipitoisissa ja äärimonimutkaisissa bisneksissä.

Kun Fortum teki päätöksen lähteä valtaamaan Uniperia, vastasi omistajaohjauksesta ministeri Mika Lintilä (kesk).

Fortum nousi Uniperin enemmistöomistajaksi omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd) aikana. Tuppurainen on ollut omistajaohjausministeri 10. joulukuuta 2019 lähtien eli hänen vahtivuoroonsa osuus on Uniperin pelastusoperaatio.

Olisivatko poliitikot voineet estää Uniper-kriisin?

Kyllä olisivat, mutta vaikeaa ja uhkarohkeaa se olisi ollut.

Se olisi käytännössä tarkoittanut sitä, että virkamiehet ja poliitikot olisivat ottaneet hetkeksi ohjakset Fortumissa eli yksi omistaja olisi määrännyt Fortumia omien intressiensä takia, mikä on osakeyhtiölain vastaista toimintaa.

Valtio olisi voinut vaihtaa Uniper-päätöksen tehneet Pekka Lundmarkin ja hallituksen puheenjohtajan Sari Baldaufin, kun Fortumin aikeet tulivat julki syksyllä 2017.

Puuttuminen olisi ollut tuona aikana skandaali, ja mitä todennäköisemmin ainakin omistajaohjauksesta vastaava ministeri olisi joutunut eroamaan.

Pekka Lundmark ja Sari Baldauf kuvattiin Nokian tiedotustilaisuudessa 2020.

Lue lisää: Putositko kärryiltä? Tästä on kyse Uniperin kriisissä

Fortum teki tuolloin hyvää tulosta, ja Lundmark ja Baldauf olivat suomalaisen yritysmaailman eliittiä. Heidän toimiensa arvostelu olisi ollut finanssikriisistä toipuvassa Suomessa poliitikolta todellista uhkarohkeutta.

Ministeri tuskin olisi monta päivää toiminut ministerinä, jos hän olisi vuonna 2017 sanonut, ettei Uniperia saa ostaa, koska saksalaisen tapa lämmittää asuntonsa venäläisellä kaasulla on umpityhmää ja venäläinen kaasu verentahrimaa.

Fortumin Uniper-päätöksen aikana silloinen pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi 2017, ettei kaupalla ole ulko- ja turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia. Moni oli jo tuolloin toista mielestä. Viimeistään nyt nähdään, että Sipilä oli väärässä.

Lintilä sanoi kaupan syntyaikoina STT:lle, ettei Uniperissa ole mitään erityistä riskiä.

Venäjä oli muutama vuosi aikaisemmin valloittanut Krimin, mutta kaikkialla maailmassa talous jyräsi moralisoinnin yrityksetkin. Harva yritys kuitenkaan pelasi niin vahvasti Venäjä-kortilla kuin Lundmarkin johtama valtioyhtiö Fortum.

Lintilän lause oli erikoinen ihan ilman jälkiviisauttakin.

Kaikki kaupat ovat riskejä – mutta erityisesti Uniper, koska kaupassa Fortum osti itseään lukuisia kertoja suuremman yrityksen. Sen ydinbisnes on kaasu, josta Fortumilla ei ollut sanottavammin kokemusta.

Kaiken kukkuraksi Uniper on yhtiö, johon pari isoa saksalaista yritystä aikoinaan siirsi riskibisneksensä kuten hiilen ja kaasun. Lisäksi Uniperin johto vastusti Fortumin valtausta ja määritteli sen vihamieliseksi.

Juha Sipilä (kesk) ja Mika Lintilä (kesk) kuvattiin 2015.

Lue lisää: Fortumin sähkö­verkko­kaupoista lähti käyntiin sotku, jossa on pelissä miljardeja veronmaksajien rahaa – Näin Suomen valtio ajautui keskelle Saksan energiakriisiä

Suomessa oli tuolloin henkilöitä, jotka ääneen puhuivat Venäjä-riskistä, kuten vihreiden silloinen puheenjohtaja Ville Niinistö ja vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki. Pääasiassa lehdistökään ei sanottavammin kauhistellut Uniperin yhteydessä kaasua tai Venäjää, vaan Uniperin hiilivoimaloita.

Raha hiljensi kritiikin.

Viime vuonna Uniper teki puolet Fortumin liiketuloksesta. Muhkeat osingot ehkä herpaannuttivat valtion ja muiden omistajien riskitietoisuuden. Fortum on ollut yksi Suomen suosituimmista osakkeista ja todellinen 2000-luvun pörssiraketti.

Miksi poliitikkojen olisi pitänyt olla huolissaan, jos korkeapalkkaisten analyytikkojen ohjaileman kapitalistisen järjestelmän ydin eli osakemarkkinat eivät nähneet yhtiön suurta Venäjä-riskiä riskinä?

Miksi omistajaohjausministerin olisi pitänyt taistella vastaan, kun Fortumin muut suuret omistajat kuten suomalaiset vakuutusyhtiöt luottivat Fortumin johdon toimiin?

Uniperin ongelmien suurin syyllinen on Venäjän presidentti Vlamidir Putin. Ilman Putinin hyökkäystä Ukrainaan Uniper-kriisi ei olisi ainakaan näin suuri.

Jälkiviisasteluun on parhaiten varaa niillä, jotka arvasivat, että Putin hyökkää Ukrainaan ja että siitä seuraa valtavat pakotteet ja energiakriisi. Kovin moni ei ole vielä ilmoittautunut tällaiseksi tietäjäksi.

Mutta juuri Putinin monien sotien takia Fortumin ja omistajien olisi pitänyt korostaa kaupan riskejä ja moraalia. Putinilla oli kaupan tekovaiheella kädet jo niin veressä, että ainakin Uniperin myyntisopimuksiin olisi pitänyt saada niin paljon kriisipykäliä kuin mahdollista.

Nyt niitä ei ole ollut, mikä on käsittämätöntä.

Uniper on myynyt kaasua sopimuksilla, joiden hintaa ei ole voinut muuttaa ennen nyt tehtyä pelastuspakettia – tapahtui kaasun hinnalle mitä tahansa. Uniper on ostanut kaasua moninkertaisesti kalliimmalla kuin on myynyt sitä. Nyt se tekee jopa 50 miljoonaa euroa tappiota päivässä.

Valtiolle Uniperin syvä kriisi selvisi viimeistään vuodenvaihteessa, kun Fortum kertoi valtiolle päättäneensä antaa Uniperille 8 miljardin euron rahoituksen. Pelastuspaketin mukaan tuota rahaa ei ole menetetty, mutta konkurssissa saksalaisten rahoitus olisi paremmassa asemassa.

Ilman uutta rahoitusta yhtiö olisi ajautunut todennäköisesti selvitystilaan jo tuolloin. Jos valtio olisi estänyt rahoituksen vaikkapa kutsumalla yhtiökokouksen ja vaihtamalla johdon, Fortum sekä Suomen ja Saksan valtiot olisivat jo tuolloin joutuneet neuvottelemaan Uniperin pelastamisesta.

Ehkä se olisi ollut viisasta, mutta neuvotteluja olisi käyty tuolloin huomattavasti vähemmän kriisihengessä eikä Saksan kiinnostus pelastusoperaation olisi ollut välttämättä nykyisenlainen.

Sota ei ollut alkanut, ja tuolloin energia-asiantuntijoiden yleinen viisaus oli, että energian hinta on laskussa. Uniperin ongelmat johtuivat tuolloin siitä, että kaasun hinta nousi vuoden 2021 aikana enimmillään tuhat prosenttia.

Ukrainan sotaan ei kovin moni uskonut, ja Uniperin hätärahoituksen piti olla väliaikaista.

Sinänsä valtio tunsi, mistä Uniperin ongelmissa on kyse, sillä se oli juuri pelastanut suomalaisen kaasuyhtiö Gasumin kaasun hinnan nousun takia 200 miljoonalla eurolla.

Osakemarkkinoilla 8 miljardin euron rahoitus ei kovin merkittävästi vaikuttanut Fortumin kurssiin, ja mediassa se kuitattiin varsin pienellä. Edes oppositio ei herännyt.

Joku viisastelija on joskus sanonut, että valtioyhtiöissä voitot ovat yritysjohtajien ansiota ja tappiot poliitikkojen syytä.

Iso kysymys on, pitääkö suurten energiayhtiöiden edes olla pörssiyhtiöitä vai pitäisikö niiden olla pelkästään pörssiyhtiöitä?

Samoin kuin suuret pankit ja vakuutusyhtiöt, veronmaksajat joutuvat pelastamaan isot lämpöä ja sähköä tuottavat energiayhtiöt, olivat ne valtion omistamia tai eivät.

Uniper-kriisi näytti, kuinka vaarallista näin jälkikäteen tarkastellen oli, että 2000-luvulla poliitikot alkoivat lisääntyvästi ajatella, että energia on bisnestä siinä missä muukin bisnes. Kyse on kuitenkin mitä suuremmissa määrän ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

Fortumin Venäjä-riskibisnes on perustunut samaan harhaiseen käsitykseen Venäjän ja lännen talouden keskinäisriippuvuudesta.

Siihen on perustanut Venäjä-politiikkansa koko Eurooppa.

Euroopan tai oikeastaan koko läntisen maailman kaikki keskeiset päättäjät yritysjohtajista poliitikkoihin uskoivat, että Venäjä valloituspyrkimykset pysyvät kurissa, kun sen sitoo taloudellisesti muuhun maailmaan.

Uniper-kauppa on tämän ennen Ukrainan sotaa syvälle juurtuneen keskinäisriippuvuus-ideologian lapsi.

Tällöin syyllisiä ovat Putinin lisäksi etenkin poliitikot – mutta myös muun muassa äänestäjät, sijoittajat, analyytikot, yritysjohtajat, tutkijat ja investointipankkiirit.

Lue lisää: Miksi kansalaisen pitäisi olla huolissaan Uniper-sotkusta? Siihen on ainakin kolme syytä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat