Perussuomalaiset vaatii Suomea kumoamaan oikeuden kaksois­kansalaisuuteen

Perussuomalaiset julkaisi ulko- ja turvallisuus­poliittisen ohjelmansa tiistaina. Siinä vaaditaan myös muun muassa taloudellisen riippuvuuden vähentämistä Kiinasta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.

16.8. 11:47

Perussuomalaiset vaatii, että Suomi kumoaa oikeuden kaksois­kansalaisuuteen.

Tiistaina julkaisemassaan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa perussuomalaiset esittää, että jatkossa ulkomaalaisen tulisi Suomen kansalaisuutta hakiessaan luopua synnyinmaan kansalaisuudesta. Lisäksi siinä vaaditaan, ettei nyt kaksoiskansalaisuuden omaavia päästettäisi kansallisen turvallisuuden kannalta keskeisiin virkoihin Puolustusvoimissa ja muualla valtionhallinnossa.

”Jos kaksoiskansalaisuuden kumoaminen kokonaan on poliittisesti liian hankalaa, hyvä kompromissi olisi rajata kaksois­kansalaisuus­oikeus vain niihin ulkomaalaisiin, joiden toinen kotimaa on OECD-maa”, puolueen tiedotteessa ehdotetaan.

Perussuomalaisten ohjelmassa arvostellaan länsimaiden ”naiivia” suhdetta Venäjään ja todetaan, että niillä on vastaava naiivi suhde Kiinaan. Myös kaksoiskansalaisuuden mahdollistamista puolue pitää esimerkkinä naiiviudesta.

”Kiina ei vain pyri olemaan alueellinen suurvalta, vaan se haluaa muokata kansainvälistä järjestelmää Kiinan intressejä tukevaksi. Länsimaissa ollaan hyvin riippuvaisia Kiinasta ja virheellisesti luullaan, kuten Venäjänkin kanssa, että lännen myötämielisyys liennyttäisi kiinalaista politiikkaa”, tiedotteessa sanotaan.

Ohjelmansa mukaan perussuomalaiset haluaa vähentää taloudellista riippuvuutta Kiinasta ja lisätä omavaraista tuotantoa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat