Oppositio vaati itärajaa heti kiinni turisteilta, Marinin mukaan asiaa selvitetään yhä

”Suomalaisten viranomaisten on syytä tehdä uudelleenarviointia, muodostavatko nämä ihmiset minkälaisen kansallisen turvallisuusuhan”, sanoi pääministeri Marin.

Eduskunnan täysistunto oli käynnissä maanantaina.

22.9. 15:45 | Päivitetty 22.9. 17:04

Perussuomalaiset ja kokoomus vaativat eduskunnan kyselytunnilla torstaina jälleen itärajan sulkemisesta venäläisiltä turisteilta. Viime viikolla pääministeri Sanna Marin (sd) sanoi, ettei turistien tulon estäminen onnistu, koska virkavastuulla asiaa arvioivat viranomaiset eivät katso jokaisen venäläisturistin muodostavan turvallisuusuhkaa.

Nyt Marin sanoi, että viranomaisten tulisi arvioida asiaa uudelleen.

”Eiliset uutiset liikekannallepanosta ja Vladimir Putinin viestit aiheuttavat tilanteen, jossa mielestäni suomalaisten viranomaisten on syytä tehdä uudelleenarviointia, muodostavatko nämä ihmiset minkälaisen kansallisen turvallisuusuhan. Sen pohjalta viranomaiset voisivat tehdä päätöksiä Schengen-viisumeista, jotka eivät siis ole Suomen vaan muiden maiden myöntämiä”, Marin sanoi.

Lisäksi hän sanoi, että ulko- ja sisäministeriössä selvitetään kansallista lainsäädäntöä, jolla voitaisiin estää ihmisiä tulemasta maahan.

”Hallitus on tänään viimeksi tätä asiaa käsitellyt virkamiesten kanssa ja kuullut informaatiota siitä, miten tämä muuttunut tilanne vaikuttaa kokonaisharkintaan. Meillä on valtiojohdossa tätä asiaa hyvinkin pian mahdollisuus käsitellä.”

Lue lisää: Suomi aikoo tiukentaa venäläisten saapumista: Yksi keino olisi käyttää samaa raja­pykälää kuin korona­pandemiassa

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) kertoi keskiviikkona Suomen valmistelevan kansallista ratkaisua, jonka tavoitteena on vähentää turistiliikenteen määrää ”radikaalisti”. Viranomaiset ovat torstaina valmistelleet ratkaisua, mutta sen yksityiskohdat eivät vielä iltapäivällä olleet tiedossa.

Oppositio on jo pitkään vaatinut itärajan sulkemista venäläisturisteilta. Marinkin on sanonut, että hallituksen mielestä venäläisten matkailu Euroopassa on moraalisesti väärin, sillä Venäjä käy sotaa Euroopassa. Oppositio on vaatinut hallitukselta puheiden sijaan nykyistä kovempia toimia.

Lue lisää: Ulkoministeri Haavisto: Suomi valmistelee omaa ratkaisua viisumeista, tavoitteena vähentää turistiliikenteen määrää radikaalisti

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat