”Kovakaan linja ei täysin pysäytä raja­liikennettä” – Näin viisumi­säännösten kiristys vaikuttaisi venäläisten maahan­tuloon

Suomi aikoo alkaa käännyttää itärajalla myös niitä venäläisiä, joilla on Suomeen tai muualle Schengen-alueelle voimassa oleva viisumi. Maahantulon kiristyksen yksityiskohdista neuvotellaan vielä.

Mies seisoi sunnuntaina Vaalimaan rajanylityspaikalla Venäjän passi kädessään.

26.9. 18:21

Nyt valmistelussa oleva viisumisäännösten kiristys ei tule tiukimmillaankaan sulkemaan itärajaa täysin, sanoo Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö Matti Pitkäniitty.

”Jos mennään tiukimmalla sapluunalla, niin [venäläisten maahantulo] voisi pudota kolmannekseen nykyisestä”, Pitkäniitty toteaa.

”Kovakaan linja ei täysin pysäytä rajaliikennettä.”

Suomi on ollut syyskuun puolivälistä lähtien ainut maareitti venäläisille turisteille Euroopan unioniin. Tuolloin Baltian maat päättivät omista kiristyksistään, ja poliittinen paine Suomea kohtaan nousi.

Nyt Suomi aikoo alkaa käännyttää itärajalla myös niitä venäläisiä, joilla on Suomeen tai muualle Schengen-alueelle voimassa oleva viisumi. Tässä hyödynnetään Schengen-sääntöjen kansainvälisten suhteiden varjeluun liittyvää poikkeuspykälää.

Kiristyksen yksityiskohdista neuvotellaan parhaillaan. Niihin tulevat vaikuttamaan sekä hallituksen poliittinen tahto että Rajavartiolaitoksen näkemykset siitä, mikä on käytännössä toteutettavissa.

”Siinä asetetaan näitä poikkeusluokkia ja se sanelee, paljonko rajaliikenteestä käytännössä leikkautuu”, Pitkäniitty sanoo.

Pitkäniitty odottaa yksityiskohtien selkiytyvän tämän viikon aikana.

Lue lisää: Venäläisten maahan­tulon kiristyksistä määrä päättää viimeistään torstaina – HS:n tiedot: Kansain­väliselle maine­haitalle perustelut Baltian- ja Puolan-suhteista

Pitkäniityn arvion mukaan yli puolet Suomen rajalle saapuvista venäläisistä on matkustamassa Suomen kautta johonkin toiseen maahan, johon heillä on viisumi. On siis hyvin merkityksellistä, kuinka näihin ihmisiin suhtaudutaan.

On mahdollista, että kaikkien näiden kauttakulkijoiden tulo estetään. Toisaalta on mahdollista, että rajalla aletaan arvioida, missä tarkoituksessa kolmanteen maahan ollaan menossa.

Lisäksi merkitystä on sillä, millaisia poikkeuksia annetaan Suomeen pyrkiville esimerkiksi opiskelun, perheenjäsenen Suomessa asumisen tai kiinteistön omistamisen perusteella.

Suomalaiset rajavartijat seisoivat venäläisten autojen välissä Vaalimaalla sunnuntaina.

Pitkäniityn arvio liikenteen leikkautumisesta kolmannekseen perustuu tilanteeseen, jossa näihinkin tapauksiin otettaisiin tiukka kanta.

Jäljelle jäisi oleskeluluvan turvin rajan ylittävien liikenne.

Julkisessa keskustelussa yleinen näkökanta on ollut se, että varsinkin turistien tulo Venäjältä Eurooppaan pitäisi saada pysähtymään tilanteessa, jossa Venäjä jatkaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa.

Tätä on perusteltu sillä, että sota-aika ei saisi tuntua venäläiselle keskiluokalle normaalilta samalla kun heidän valtaan äänestämänsä presidentin aloittamassa sodassa kuolee ukrainalaisia.

Viisumeissa ei kuitenkaan ole olemassa varsinaista turistiluokkaa, jonka perusteella erottelun voisi helposti tehdä. On olemassa eripituisia lyhytaikaisia viisumeja, joita tulijat käyttävät eri tarkoituksiin. Samallakin viisumilla yksi matka voi olla puhdasta turismia, kun toisessa voi olla kyse vaikka Suomessa asuvan sairaan perheenjäsenen tapaamisesta.

”Joka tapauksessa kunkin matkan tarkoitus on arvioitava yksilöllisesti rajalla”, Pitkäniitty sanoo.

Suomi rajoitti jo aiemmin lyhytaikaisten viisumien myöntämistä kymmenesosaan entisestä. Vanhoja voimassa olevia monikertaviisumeita ei Pitkäniityn mukaan ole enää voimassa suuria määriä.

”Niitä ehti korona-aikana mennä paljon vanhaksi.”

Autoilla ja busseilla Venäjältä Suomen rajalle saapuneet ihmiset odottivat jonoissa Vaalimaalla sunnuntaina.

Suomen politiikassa mallia on vaadittu otettavan Virosta ja muista Baltian maista. Niissä päätettiin, että viisumilla maahan pyrkivät venäläiset pysäytetään rajalla sillä perusteella, että he ovat Virolle turvallisuusuhka. Peruste Suomessa on siis eri.

Virossakaan päätös ei tarkoittanut, että venäläisten liikenne maahan olisi pysähtynyt täysin. Ehtoja oli kiristetty jo aiemmin.

”Silloin Virossa arvioitiin, että tällä uusimmalla päätöksellä liikenteestä putoaa noin kymmenen prosenttia pois”, Pitkäniitty kertoo.

Viime viikolla Venäjän määräämä osittainen liikekannallepano näkyi selvästi Suomen itärajalla.

Eilen sunnuntaina venäläisiä saapui Suomeen maarajojen yli 8 314, joka on Pitkäniityn mukaan kaksinkertainen luku viikon takaiseen verrattuna.

Viisumilla maahan saapuvan on rajan yli päästäkseen osoitettava riittävän uskottavasti, että he aikovat palata Venäjälle.

Maalaisjärki ja myös suomalaismedian Suomen puolella rajaa tekemät haastattelut kertovat, että moni viime viikon rajan ylittäjä ei näin aio tehdä. On paljon heitä, jotka ylittivät rajan välttääkseen joutumasta sotaan.

Pitkäniityn mukaan tämä toki tiedostetaan Rajavartiolaitoksessa.

”Rehellisesti sanottuna me tiedostamme, että noin tapahtuu”, hän sanoo.

Rajavartijoilla on kuitenkin vähän mahdollisuuksia pysäyttää tulija, jos dokumentit ovat kunnossa. Kohtelun pitää olla tasapuolista.

”Monella on esimerkiksi näyttää paluumatkan lentolippu. He eivät välttämättä käytä sitä lippua, mutta sellaisessa tilanteessa ja suomalaisessa oikeuskulttuurissa todistustaakka [suunnitelmasta jättää lippu käyttämättä] on meillä.”

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat