Akavan väistyvä puheen­johtaja Sture Fjäder ei suostu pitämään lomiaan, vaikka vara­puheen­johtajat vaativat sitä

Varapuheenjohtajat ovat edellyttäneet Fjäderiä pitämään käyttämättömiä lomia. Fjäder sanoo, ettei hän ehdi, koska hän kiertää ulkomailla hyvästelemässä lukuisia pitkäaikaisia yhteistyökumppaneitaan.

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder mediatilaisuudessaan Helsingissä kesäkuussa.

1.10. 16:19 | Päivitetty 1.10. 18:30

Kuohunta korkeakoulutettujen työntekijöiden kattojärjestössä Akavassa jatkuu. HS:n useista lähteistä saamien tietojen mukaan väistyvä puheenjohtaja Sture Fjäder ei suostu pitämään runsaslukuisia käyttämättömiä lomapäiviään, vaikka varapuheenjohtajat ovat sitä häneltä edellyttäneet.

Fjäder jättää kautensa kesken marraskuun puolivälissä pidettävässä liittokokouksessa. Hän kertoi elokuussa asettuvansa ehdolle eduskuntavaaleihin kokoomuksen listalta. Ehdokkuuden vuoksi vastuu Akavan toiminnan johtamisesta ja edunvalvonnasta eli valtaosa Fjäderin työtehtävistä siirtyi muille.

Fjäder saa täyttä palkkaa Akavasta vuoden loppuun saakka. Jos hän ei pidä käyttämättömiä lomapäiviään, hän voi saada ne työsuhteen päätyttyä rahana. Osa akavalaisista epäilee taustakeskusteluissa, että juuri tähän Fjäder tähtää.

Akavan ensimmäinen varapuheenjohtaja Jari Jokinen vahvistaa puheenjohtajiston saaneen tietää syyskuussa, että Fjäderillä on käyttämättömiä lomia.

”Olemme keskustelleet tästä Sturen kanssa. Meillä on mielestäni yhteisymmärrys siitä, että hän jää lomalle sitten kun hän pystyy. Olemme puheenjohtajistossa edellyttäneet, että hän viettää lomaa ennen marraskuun puoltaväliä niin paljon kuin mahdollista”, Jokinen sanoo.

Fjäder taas sanoo HS:lle, ettei hänellä ole aikomustakaan pitää lomia ennen marraskuun puoltaväliä eli kautensa päättymistä.

”Puheenjohtaja päättää itse, milloin pitää lomansa. Ja nyt en pysty, koska olen marraskuun puoliväliin saakka kiinni kaiken maailman jutuissa. Kierrän nyt tapaamassa ihmisiä, joiden kanssa olen tehnyt paljon yhteistyötä, ja sanon näkemiin. Sekin on yksi oikeuksistani”, Fjäder sanoo.

Hänellä on ohjelmassa useita ulkomaille suuntautuvia työmatkoja.

”Ensi viikolla lähden Ruotsiin, sitten on työeläkeyhtiö Elon hallitusta kaksi päivää. Sitten käyn taas Ruotsissa tapaamassa muita ihmisiä. Käyn sanomassa näkemiin yhdelle think tankille [ajatushautomolle]. Ja sitten seuraavalla viikolla olen Tanskassa tapaamassa ihmisiä. Ja sitten on jo Bryssel, siellä käyn kaksi kertaa. Ja sitten hyväksyn laskuja, ja kyllähän mä nyt alaisiani sparrailen jatkuvasti.”

Enempää Fjäder ei halua asiaa kommentoida.

Varapuheenjohtaja Jokisella on eri käsitys siitä, voiko puheenjohtaja päättää lomiensa käytöstä kaikissa tapauksissa itse.

Akavan hallitus voi Jokisen mukaan määrätä puheenjohtajan lomalle, jos tällä on edellisiltä lomakausilta kertyneitä käyttämättömiä lomapäiviä. Jokinen ei ota kantaa siihen, aikooko hallitus näin tehdä.

Jokinen hakee Fjäderin seuraajaksi marraskuussa pidettävässä liittokokouksessa. Hänen vastaehdokkaansa on Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

Varapuheenjohtajien ja puheenjohtaja Fjäderin välinen kitka nousi julkisuuteen kuluvalla viikolla. Varapuheenjohtajat ilmaisivat poikkeuksellisessa kannanotossaan, ettei Fjäderin ole hyväksyttävää eikä hyvän tavan mukaista käydä sosiaalisessa mediassa vaalikampanjaa Akavan puheenjohtajana toimiessaan.

Jokisen lisäksi Akavan varapuheenjohtajia ovat Katarina Murto, Salla Luomanmäki ja Mikko Salo.

Fjäderin poisjäänti kesken puheenjohtajakauden herätti kesällä julkista keskustelua.

HS kertoi kesäkuussa niin sanotusta kassakaappisopimuksesta, jossa Fjäder oli Akavan suurten jäsenliittojen puheenjohtajien kanssa sopinut jäävänsä pois nelivuotisen kautensa puolivälissä.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat