Hoitajien palkka­kiistassa syntyi sopu

Hoitajien pitkä ja kärjistynyt palkkakiista päättyi maanantaina sopuun, josta osapuolilla oli tuoreeltaan eri käsitys. Hoitajaliittojen mukaan sopimus nostaa tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvoa keskimäärin vähintään 17,3 prosenttia viiden vuoden aikana.

3.10. 16:57 | Päivitetty 3.10. 19:51

Hoitajien palkkakiistassa on saatu sovinto, kertoi valtakunnansovittelija Anu Sajavaara maanantai-iltana. Sovinnosta tiedotettiin valtakunnansovittelijan toimistolla Helsingin Bulevardilla.

Työtaistelutoimet päättyvät välittömästi, ja hoitajat lopettavat joukkoirtisanoutumisten valmistelun.

”Tässä on sellainen rakenne, että on sovittu, miten ja millaisella aikataululla uusien hyvinvointialueiden palkkojen yhteensovittaminen ja palkkausjärjestelmän kehittäminen tehdään”, Sajavaara selitti.

Lisäksi koronapotilaita hoitaneille hoitajille maksetaan ensi maaliskuussa erillinen 600 euron kertapalkkio.

Osapuolilla oli tuoreeltaan eri käsitys sovun sisällöstä. Työnantajia edustavan Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n toimitusjohtajan Markku Jalosen mukaan sopu syntyi nimenomaan siitä, miten palkkaharmonisaatiorahat jaetaan ja kohdennetaan.

Hoitajia edustavan Tehyn puheenjohtajan Millariikka Rytkösen mukaan taas niistä ei sovittu, koska ne ovat lakisääteisiä.

”Palkkaharmonisaatiotahan ei voida tässä pöydässä tehdä, ja jokainen, joka vähänkään lainsäädäntöä tuntee, tämän asian tietää”, Rytkönen sanoi.

Palkkojen harmonisointi eli yhteensovittaminen on uusilla hyvinvointialueilla on joka tapauksessa edessä.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas (vas.), Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja edunvalvontajohtaja Else-Maj Kirvesniemi saapumassa valtakunnansovittelijan toimistolle maanantaina.

Palkkaharmonisoinnilla tarkoitetaan sitä, että ensi vuonna aloittavilla hyvinvointialueilla samoja työtehtäviä tekevien hoitajien ja muiden työntekijöiden palkkatasot yhtenäistetään muutaman vuoden aikana. Käytännössä muita huonompia palkkoja korotetaan kohti korkeimpia palkkoja, jolloin keskimääräinen palkkataso nousee.

Lue lisää: Elina Pylkkänen ja Martti Hetemäki eivät keväällä onnistuneet ratkaisemaan hoitajien työriitaa, mutta nyt heillä on uusi ehdotus

Lue lisää: Tehy vastaa Pylkkäsen ja Hetemäen ehdotukseen: Palkkausta pitää uudistaa, mutta palkan­korotusten tasosta ei tingitä

Pitkän ja pahasti kärjistyneen palkkakiistan ytimessä oli hoitajaliittojen vaatimus saada joka vuosi 3,6 prosentin ylimääräiset palkankorotukset vientialojen määrittämän niin sanotun yleisen linjan palkankorotusten päälle. Työnantaja­puolen mielestä vaatimus on ollut veronmaksajien näkökulmasta liian kallis ja epärealistinen.

Lue lisää: Työnantajapuolen ylin päättäjä perustelee ensi kertaa, mikseivät hoitajat saa vaatimiaan palkankorotuksia

Hoitajaliitot halusivat paljon suuremman palkkaohjelman kuin muu kunta-ala. Muu kunta-ala sopi kesällä palkkaohjelmasta, joka tuo noin prosentin ylimääräiset palkan­korotukset joka vuosi viiden vuoden ajan. Hoitajaliitot hylkäsivät sen.

Ne pyrkivät tänä syksynä vauhdittamaan neuvotteluita uhkaamalla muun muassa teho-osastoja lakoilla, joiden aikana ne eivät aikoneet tehdä edes suojelutyötä. Lakot kuitenkin peruttiin oikeuden kiellettyä niiden aloittamisen.

Sen jälkeen hoitajaliitot alkoivat kerätä nimiä hoitajilta, jotka uhkasivat irtisanoutua palkankorotusvaatimuksia tehostaakseen. Nämä joukkoirtisanoutumisaikeet peruuntuvat sovun myötä.

Maanantain tiedotustilaisuuden perusteella oli epäselvää, saavatko hoitajat muuta kunta-alaa suuremmat palkankorotukset vai eivät.

Valtakunnansovittelija kieltäytyi sanomasta, paljonko hoitajien palkat nousevat.

”Tässä ei ole palkkaohjelmaa vaan tässä on hyvinvointialueiden palkkojen yhteensovittamisen aikataulutus”, Sajavaara sanoi.

Tehyn ja toisen hoitajaliiton Superin mukaan sovintoehdotus nostaa tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvoa keskimäärin vähintään 17,3 prosenttia viiden vuoden aikana etupainotteisesti siten, että kolmena ensimmäisenä vuonna nousu on 15,3 prosenttia.

KT:n tiedotteen mukaan nyt hyväksytty sovintoehdotus ja aiemmin kesällä hyväksytty kunta-alan sopimusratkaisu nostavat sote-sopimuksen piirissä olevan henkilöstön ansioita vuosina 2022–2025 arviolta keskimäärin vähintään 13 prosenttia.

Pääministeri Sanna Marin (sd) onnitteli osapuolia sovun syntymisestä.

Seurasimme tiedotustilaisuutta hetki hetkeltä. Lue seuranta täältä:

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat