Hallitus kiristää ulkomaalaisten mahdollisuuksia ostaa kiinteistöjä

Uusi laki koskee kiinteistökauppoja, jotka saattavat uhata kansallista turvallisuutta. Lain on määrä tulla voimaan ensi vuoden alussa.

Venäläiset tai venäläistaustaiset henkilöt ostivat viime viikolla entisen Lohikon vanhainkodin, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin etäisyydellä Niinisalon varuskunnasta ja eteläisen Suomen suurimmasta ampuma-alueesta.

| Päivitetty

Hallitus on saanut valmiiksi pika-aikataululla lakiesityksen, jolla kiristetään ulkomaalaisten mahdollisuutta ostaa kiinteistöjä Suomessa.

Lakiesitys koskee kiinteistökauppoja, jotka saattavat uhata kansallista turvallisuutta. Tällaisia saattavat olla kiinteistöt, jotka ovat lähellä esimerkiksi Puolustusvoimien tiloja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat