Annika Saarikko horjuttaa nyt hallitusta tavalla, jota hän itse sanoi vierastavansa

Keskusta hakee nyt selkävoittoja ja on valmis ottamaan riskin jopa hallituksen kaatumisesta. Puolueella ei ole paljon menetettävää, HS:n politiikan toimittaja Teemu Muhonen kirjoittaa analyysissaan.

Pääministeri Sanna Marin ja valtiovarainministeri Annika Saarikko keskustelivat eduskunnan täysistunnossa syyskuun lopulla.

25.10. 2:00 | Päivitetty 25.10. 6:05

Kannatusongelmissa painivan keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko on koventanut julkisuudessa otteitaan. Saarikko ajaa puolueensa tavoitteita painamalla etenkin pääministeripuolue Sdp:tä seinää vasten.

Sunnuntaina hän penäsi pääministeri Sanna Marinilta (sd) kirkkaampaa linjaa EU:n metsäpolitiikassa. Käytännössä keskusta haluaa, että Sdp kävelee vihreiden yli niin sanottuun ennallistamisasetukseen liittyvässä kannanmuodostuksessa ja hallitus tiukentaa sopimaansa linjaa.

Kyse on EU:n asetuksesta, jonka mukaan EU-maiden pitää palauttaa vähintään 20 prosenttia unionin maa- ja merialueista luonnontilaisiksi vuoteen 2030 mennessä.

Viime viikolla Saarikko sanoi myös, että hänen johdollaan valmisteltu niin sanottu arvonnousuvero tulisi kuopata. Hallitus on sopinut etenkin vasemmistopuolueiden toiveesta esittävänsä veroa, joka kohdistuisi joihinkin ulkomaille muuttaviin varakkaisiin henkilöihin.

”Ihmettelen, miksi pääministeripuolue tähän niin voimakkaasti kiinnittyy”, Saarikko kuittaili Sdp:lle.

Hallituksessa jo sovitun linjan haastaminen voi äärimmäisessä tapauksessa johtaa jopa hallituksen kaatumiseen.

Keskusta saattaa kuitenkin tulla väännöistä voittajana ulos. Se laskee Sdp:n taipuvan tahtoonsa, koska pääministeripuolueelle hallituksen kaatuminen olisi suurempi isku kuin keskustalle.

Saarikko näyttää nyt toimivan tavalla, jota hän ennen puheenjohtajaksi nousuaan sanoi vierastavansa.

”En ole äkkiväärien liikkeiden tai voimakkaan tahtopolitiikan edustaja. Meidän pitää kantaa hallituksessa vakaasti vastuuta ja luoda siltoja. Tämä on minulle ihan uutta, että koko ajan on joku hallituskysymys päällä. En tunnista kovistelusta sitä keskustaa, johon liityin”, hän sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa puheenjohtajakisan alla elokuussa 2020.

Saarikko ei ole tehnyt metsien ennallistamisesta tai arvonnousuverosta suoraan hallituskysymystä.

On kuitenkin selvää, ettei hän esimerkiksi aio antaa sovittua esitystä arvonnousuverosta. Tällöin Sdp:n on käytännössä joko hyväksyttävä keskustan tahto tai hajotettava hallitus.

Ajoittain riitaisassa hallituksessa irtiottoja ovat tehneet muutkin kuin keskusta.

Vuosi sitten pääministeri Marin vaati, että jo sovitut leikkaukset Veikkauksen edunsaajilta tulee perua. Näin myös tehtiin. Saarikko kuvasi pääministerin toimintaa kiistassa ”poikkeukselliseksi”.

Tänä syksynä osa vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä taas lipesi hallitussovusta äänestyksessä potilasturvallisuuslaista.

Hallituskumppaneiden keskuudessa Saarikkoa on arvostettu taitavana ja johdonmukaisena poliitikkona. Kenties hän kuitenkin katsoo nyt, ettei keskusta saavuta Marinin hallituksessa siltoja rakentamalla enää mitään.

Painetta Saarikkoa kohtaan tulee myös eduskuntaryhmältä. Keskusta katsoo leimautuneensa tällä hallituskaudella liiaksi vasemmiston ja vihreiden apupuolueeksi.

Näkyvät selkävoitot metsiin ja verotukseen liittyvissä kysymyksissä voisivat tuoda helpotusta keskustan julkisuuskuvaan, puolueessa arvioidaan.

Irtiotot saattavat toisaalta tehdä hallituksen loppukaudesta vain epämääräistä sekoilua, joka ei näytä hyvältä yhdenkään hallituspuolueen kannalta. Keskusta on kuitenkin valmis ottamaan sen riskin.

Puolueella ei tällä hetkellä ole paljon menetettävää.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat