Lainsäädäntöjohtaja: Äänestys kiistellystä luonnonsuojelu­laista siirtymässä ensi viikkoon

Vihreiden Maria Ohisalo sanoi odottavansa, että keskusta voisi vielä palata hallituksen riviin luonnonsuojelulaissa. Annika Saarikon mukaan keskusta ei taivu.

Pääministeri Sanna Marin, valtiovarainministeri Annika Saarikko ja ympäristöministeri Maria Ohisalo eduskunnan täysistunnossa marraskuussa.

1.12.2022 8:41 | Päivitetty 1.12.2022 11:41

Hallituspuolueita repivä esitys luonnonsuojelulain muuttamiseksi etenee tänään eduskunnan täysistunnon käsittelyyn.

Lain sisällöstä on kuitenkin määrä äänestää vasta ensi viikon keskiviikkona, kertoo eduskunnan lainsäädäntöjohtaja Tuula Kulovesi HS:lle. Hänen mukaansa asiasta on alustavasti sovittu varapuhemies Antti Rinteen (sd) kanssa.

Aikaisimmillaan tärkeä äänestys olisi voitu järjestää jo huomenna perjantaina.

Äänestyksen viivästyttäminen mahdollistaa sen, että hallituksen johtoviisikko ehtinee tapaamaan ennen sitä. Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo on sanonut odottavansa, että keskusta palaa äänestyksessä hallitusrintamaan.

”Keskusta voi osoittaa olevansa luottamuksen arvioinen edelleen olemalla hallituksen yhteisen esityksen takana”, Ohisalo sanoi.

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko puolestaan on sanonut, ettei keskusta peräänny luonnonsuojelulaista muodostamastaan kannasta.

Luonnonsuojelulain laaja uudistus nousi tiistaina otsikoihin, kun hallituspuolue keskusta äänesti ympäristövaliokunnassa yhdessä oppositiopuolueiden kanssa hallituksen aiemman esityksen muuttamiseksi.

Ympäristövaliokunnan mietinnössä esityksestä poistui uhanalaisia luontotyyppejä koskevia pykäliä.

Lue lisää: Tästä tiistain tapahtumissa on kyse

Lue lisää: Yhden virka­miehen ”tukki­miehen kirjanpito” vaikutti keskustan haluun vesittää luonnon­suojelu­laki

Ensi viikon keskiviikkona on määrä äänestää esityksen sisällöstä. Silloin siis päätetään, toteutuvatko opposition ja keskustan ympäristövaliokunnassa linjaamat pykälämuutokset.

Hallituksen alkuperäinen kanta voisi vielä voittaa, jos keskusta päätyisikin täysistunnossa äänestämään muiden hallituspuolueiden mukana.

Lopullisesti luonnonsuojelulain uudistuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä äänestetään aikaisintaan kolme päivää keskiviikon ensimmäisen käsittelyn jälkeen.

Eripura on noussut yhtä lakia suuremmaksi kysymykseksi hallituksen toimintakyvystä. Muista hallituspuolueista on sanottu, että neuvottelut esimerkiksi maatalouden ja sote-alan tukipaketista eivät toistaiseksi etene luottamuspulan vuoksi.

Vihreät on vaatinut hallituspuolueiden puheenjohtajia koolle. Ohisalon ja vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan Atte Harjanteen mukaan mikään ei etene hallituksessa ennen tätä.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat