Hallitus on puuttumassa kasvaviin sähkölaskuihin kertakorvauksella, maksettaisiin helmikuussa
Vaihtoehtoisina tukimalleina on ollut esillä myös sähkön hintakatto, takuuhinta tai nykyisten tukikeinojen laajentaminen. Eduskuntapuolueet kokoontuvat iltapäivällä.
Hallitus suunnittelee kasvavien sähkölaskujen vuoksi kuluttajille ainakin kertakorvausta, joka maksettaisiin helmikuussa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomille kolme lähdettä.
Kertakorvaus perustuisi alustavan suunnitelman mukaan marraskuun ja joulukuun sähkölaskuihin: mitä suuremmat laskut, sitä suurempi tuki.